Emmi Lemettinen sai aikanaan rippilahjaksi haulikon, ja nyt 3-vuotias Ahti oppii äidin mukana lintumetsällä, mistä ruoka tulee - Kotimaa | HS.fi

Emmi Lemettinen sai aikanaan rippilahjaksi haulikon, ja nyt 3-vuotias Ahti oppii äidin mukana lintumetsällä, mistä ruoka tulee

Lapsesta asti metsällä käynyt Emmi Lemettinen myöntää, että paha olo on joskus pulpahtanut pintaan, kun hirvilehmältä ammutaan vasa.

Emmi ja Jouni Lemettinen ottavat joskus kolmevuotiaan Ahdin mukaan lintumetsälle. Silloin liikutaan enemmän retkeilymeiningillä, sanoo Emmi Lemettinen. Kuru-koira on aina innoissaan metsässä.

26.10.2019 2:00 | Päivitetty 26.10.2019 6:41

Syksyinen aurinko pilkahteli aika ajoin pilvien raosta. Lämpötila oli parissa asteessa, ja tuuli kylmästi pohjoisesta.

Emmi ja Jouni Lemettinen kävelivät hakkuuaukon laitaan ja auttoivat mättäikölle istumaan kolmevuotiaan lapsensa Ahdin. Emmi komensi luokseen myös saksanseisoja Kurun, joka säntäili edestakaisin nuoren koiran innokkuudella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat