Kotimaa

MV-lehden perustaja Ilja Janitskin hovioikeudessa, kiistää vastuunsa lehden sisällöstä

Ilja Janitskin tuomittiin käräjäoikeudessa siitä, että hän valjasti MV-sivuston asiattoman ja herjaavan keskustelun julkaisupaikaksi.

MV-lehti perustettiin "vasemmalla kädellä", Mitävittua-nimi julkaisulle otettiin Vares-elokuvasta, eikä kukaan ohjannut sivuston toimintaa, sanoi sivuston perustaja Ilja Janitskin keskiviikkona Helsingin hovioikeudessa.

Hänen mukaansa MV-julkaisu perustettiin harrastuspohjalta tekemään kirjoituksia aiheista, joita ei perinteisemmissä julkaisuissa näkynyt. MV huomattiin myös perinteisessä mediassa, ja maahanmuuttovastaisesta ja kärjekkäästi kirjoittavasta MV:stä uutisoitiin muissa välineissä. Uutisoinnissa oli Janitskinin mielestä kyse ajojahdista ja häneen kohdistuvasta maalittamisesta.

Samalla perinteisen median uutisointi satoi Janitskinin mukaan MV:n laariin.

”MV-julkaisun suosiosta on kiittäminen suomalaista mediaa”, Janitskin sanoi oikeudessa.

Hän kiisti olleensa sivustosta millään tavalla vastuussa ja maalasi siitä kuvan itseohjautuvana julkaisualustana, jossa hän tarjosi alustan ja kuka vain, jolla oli tunnukset, saattoi kirjoittaa sinne mitä vain.

Käräjäoikeus katsoi aiemmin, että MV pyrki tuhoamaan ihmisten maineen julkisuudessa ja että julkaisun sisällöstä vastannut Janitskin valjasti verkkojulkaisunsa asiattoman ja useiden ihmisten kunniaa loukkaavan keskustelun julkaisupaikaksi. Hänet tuomittiin käräjillä vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Hovioikeudessa Janitskin kiistää syyllistyneensä rikoksiin sillä perusteella, että hän ei olisi ollut vastuussa MV:n sisällöstä. Syyttäjä on tästä eri mieltä muun muassa sillä perusteella, että Janitskin omisti yrityksensä kautta MV-lehden, kirjoitteli sivustolle ja useissa MV:n omissa artikkeleissa kutsuttiin Janitskinia julkaisun päätoimittajaksi.

Syyttäjä ajaa Janitskinille tuomiota muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Salissa käytiin läpi lisäksi MV-julkaisun artikkeleita ja Janitskinin sekä MV-lehteen syyttäjän mukaan kirjoittaneen naisen viestittelyä. Viestittely on peräisin naiselta takavarikoidusta puhelimesta.

”Janitskin ja [MV-lehteen syyttäjän mukaan kirjoittanut nainen] keskustelevat artikkelien sisällöstä, ja Janitskin antaa ohjeita. Janitskinille on ehdotettu artikkeleita, hän on puuttunut jopa otsikkotasolla siihen, mitä on kirjoitettu, syyttäjä Jesse Heikkilä totesi.

Vihakampanjan kohteeksi joutuneen toimittaja-kirjailija Jessikka Aron asianajaja Martina Kronström taas esitteli viestiketjua, jossa haukuttiin Helsingin Sanomien toimittajaa ja erästä toimittaja-kirjailijaa. Keskustelussa oli mukana Ilja Janitskin, ja keskusteluun linkattiin myös MV-julkaisun HS:n toimittajaa herjaavaan sävyyn käsittelevä juttu.

MV-lehteen syyttäjän mukaan kirjoittanut nainen ei halunnut tulla kuulluksi oikeussalissa. Salissa esitettyjen kuulusteluotteiden mukaan hän kertoi poliisikuulusteluissa Ilja Janitskinin vastuuasemasta. Häneltä kysyttiin, kuka on päättänyt kirjoituksen julkaisemisesta.

”Kai se on Ilja Janitskin ollut se vastaava”, hän vastasi poliisin tutkijalle.

Nainen kertoi kuulusteluissa toimineensa linkkinä MV-keskustelufoorumin ja MV-julkaisun välillä. Hän myönsi itsekin kuulusteluissa, että kirjoituksissa solvataan juutalaisia.

Janitskinin toinen asianajaja Juha Räihä kielsi oikeudessa, että Janitskinilla olisi päätäntävaltaa julkaisussa tai että viestit kertoisivat siitä.

”Keskusteluihin osallistumisesta ollaan samaa mieltä ja jonkinlaisesta ohjaamisesta, mutta ei päätäntävallasta. Meille välittyy tästä keskustelusta sellainen ajatus ja kuva, että Janitskin osallistuessaan jossain määrin ohjaa muita. Mikään kohta ei osoita sitä, että Janitskin johtaisi, käskyttäisi tai käyttäisi määräysvaltaa.”

Räihä sanoi, että vaikka Janitskin on tituleeraannut itseään päätoimittajaksi MV:n jutuissa, se ei tarkoita päätoimittajaa siinä mielessä kuin se laissa nähdään. Janitskin ei ole Räihän mukaan ollut missään määrin selvillä päätoimittajan vastuista.

”Totuus on se, että kukaan ei ole sellainen [päätoimittaja] ollut. Janitskinia ei tule katsoa päätoimittajaksi vain siksi, että hän olisi ulkopuolisen silmin sopiva siihen.”

Niin ikäään MV:n artikkelien kohteeksi joutunutta sosiaalidemokraattisen opiskelijajärjestön (SONK) entistä puheenjohtajaa Hanna Huumosta edustava asianajaja Markku Fredman piti Janitskinin puolustuksen näkemystä pötynä.

”Sananvapauslaki lähtee siitä, että julkaisulla on vastaava päätoimittaja. Puolustuksen näkemys ei mielestäni ole kelvollinen, eikä tässä jää järkevää epäilyä siitä, etteikö Janitskin olisi juuri sellainen päätoimittaja kuin mitä sillä sananvapauslaissa tarkoitetaan”, Fredman sanoi oikeudessa.

Juttukokonaisuudessa yhtenä asianomistajana oleva mediayhtiö Sanoma on STT:n suurin omistaja. Helsingin Sanomat on osa Sanomaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, miksi stressi harmaannuttaa hiukset

    3. 3

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    4. 4

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    5. 5

      HS-analyysi: Hallituksen taloustavoite karkaa, koska julkisen talouden tilinpidossa on kansallinen erikoisuus

    6. 6

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    7. 7

      Mirjami Penttisen hyllytys repi hänen valmentamiensa luistelu­joukkueiden vanhemmat kahteen leiriin: toiset haluavat erottaa Penttisen, toiset puolustavat

    8. 8

      Asteroidi-iskeymä saattoi 2,2 miljardia vuotta sitten aiheuttaa Maan suuren ilmastonmuutoksen, joka sulatti ”suuren lumipallon”

    9. 9

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    10. 10

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    3. 3

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    6. 6

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    7. 7

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    8. 8

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    9. 9

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    10. 10

      Taitoluisteluliitolta vuoden kilpailukiellon saanut valmentaja Mirjami Penttinen ei tyydy saamaansa tuomioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    9. 9

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää