Uutuuskirja kertoo ensimmäistä kertaa Viestikoelaitoksen synnystä

Torstaina julkistettava kirja Stella Polariksen perintö (Docendo) paljastaa uusia yksityiskohtia Suomen tiedustelun ja erityisesti radiotiedustelun historiasta.

Professori Ohto Manninenhttps://www.hs.fi/haku/?query=ohto+manninen ja insinöörieversti Lauri Lehtonen https://www.hs.fi/haku/?query=lauri+lehtonenovat löytäneet Ruotsista arkistolähteitä, joista ilmenee muun muassa se, mitä Ruotsiin jatkosodan lopulla viedyt sadat Suomen tiedustelun arkistolaatikot pitivät sisällään.

Kirjassa kerrotaan myös ensimmäistä kertaa, kuinka viime vuosina julkisuudessa ollut Puolustusvoimien Viestikoelaitos syntyi 1950-luvulla. Radiokuuntelua ja signaalitiedustelua suorittava laitos on nyttemmin yhdistetty Puolustusvoimien tiedustelulaitokseen.

Tutkijat kirjoittivat myös, että muumien luoja, kirjailija ja taiteilija Tove Janssonhttps://www.hs.fi/haku/?query=tove+jansson olisi ollut sodan aikana mukana salaisessa tiedustelussa.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sota- ja ilmailuhistorioitsija Carl-Fredrik Geust https://www.hs.fi/haku/?query=carl-fredrik+geusthuomasi, että tutkijat Manninen ja Lehtonen olivat sotkeneet vuonna 1914 syntyneen taiteilija Tove Marika Janssonin ja vuonna 1926 syntyneen Tove Sylvi Janssonin https://www.hs.fi/haku/?query=tove+sylvi+janssoninkeskenään.

Lue aiheesta lisää täältä: ”Kyllä Geust on tarkka poika”– Uutuuskirja väitti taiteilija Tove Janssonin olleen salainen tiedustelija, sitten sotahistorioitsija huomasi, ettei väite voi olla tottahttps://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006295850.html

Taiteilija Tove Jansson oli sotien aikana tunnettu pilapiirtäjä. Hän teki pilkkaa muun muassa Adolf Hitleristähttps://www.hs.fi/haku/?query=adolf+hitlerista 1930-luvulla, mutta sotavuosina Suomen ja Saksan aseveljeys rajoitti tällaista toimintaa maiden välirikkoon asti.

Jansson kertoikin myöhemmin, että hän nautti siitä, kun sai olla sikamainen Hitleriä ja Staliniahttps://www.hs.fi/haku/?query=stalinia kohtaan.

Uutuuskirja on jatkoa kolme vuotta sitten julkaistulle Mannisen, Lehtosen ja Timo Lieneen https://www.hs.fi/haku/?query=timo+lieneenkirjalle Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia (Docendo). Se käsitteli Suomen sodan ajan radiotiedustelua.

Stella Polariksen perintö -kirja kertoo operaatio Stella Polariksesta ja siihen liittyvien ihmisten vaiheista sekä Suomen radiotiedustelun uudelleen perustamisesta 1950-luvulla.

Stella Polaris oli jatkosodan lopulla syntynyt hanke, jossa Suomen tiedustelun työntekijöitä, radiolaitteita ja arkistoja siirrettiin Ruotsiin siltä varalta, että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Tarkoitus oli jatkaa toimintaa Ruotsista käsin.

Operaatio käynnistyi syyskuussa 1944. Perheenjäsenet mukaan luettuina Ruotsiin siirrettiin laivoilla noin 750 ihmistä, joita ryhdyttiin kutsumaan myöhemmin stellisteiksi.

Operaatio kuitenkin epäonnistui, koska Ruotsi ei sallinut radiotiedustelun aloittamista maaperällään. Suurin osa stellisteistä palasi Suomeen vuoden loppuun mennessä, mutta osa palkattiin Ruotsin ja muiden maiden tiedustelujen palvelukseen.

Stella Polariksen arkistomateriaalia poltettiin Ruotsissa ja myytiin kolmansiin maihin. Arkistoa on yhä kadoksissa.

Uusi kirja on jo kolmas Ohto Mannisen Stella Polarista käsittelevä tai sivuava kirja. Hän onkin ollut sen alkuperäislähteiden kanssa tekemisissä tavalla tai toisella jo 1970-luvulta alkaen.

Monenlaisia arkistolöytöjä onkin tullut Manniselle vuosikymmenten mittaan vastaan. Uusimmat löydöt hän on tehnyt Ruotsissa, jossa hän on päässyt tutkimaan sikäläisen radiotiedustelun FRA:n (Försvarets radioanstalt) arkistotietoja ja tehnyt löytöjä Ruotsin valtionarkistosta.

”Tämän tyyppistä tutkimuksen iloa on ollut aika ajoin. Sellaista seikkailua”, Manninen hyrisee tyytyväisenä.

Manninen sanoo, että yksi tutkimuksen löytöjä oli se, miten tarkkaan operaatio suunniteltiin ruotsalaisten kanssa.

”Vasta nyt minulle selkeni, että siinä on ollut aika selkeät kuviot jo etukäteen. Sitten itse tilanne riistäytyi käsistä eli Ruotsiin lähti paljon enemmän väkeä kuin oli tarkoitettu”, Manninen kertoo.

Yksi merkittävimpiä arkistolöytöjä oli Ruotsin sisäministeriön vuonna 1946 tekemä tutkimus Stella Polariksesta. Siinä oli selvitetty, mitä operaatiossa oikein oli tapahtunut.

”Siellä oli sitten kortisto, jossa oli jokaisen arkistolaatikon sisältö kerrottuna noin viidellä sanalla. Siitä muodostui aika selvä kuva, mitä Suomesta oli viety. Se oli itse asiassa aivan kattava.”

Uudetkin Stella Polarista koskevat löydöt ovat yhä mahdollisia. Esimerkiksi stellistit myivät Englantiin tärkeitä koodeja ja mahdollisesti sinne meni jotain muutakin.

Tietoja stellistien toimittamasta materiaalista on yritetty aikoinaan saada Britanniasta diplomaattiteitsekin, mutta turhaan: britit eivät ole paljastaneet tietojaan.

Mannisen ja Lehtosen tutkimuksessa kerrotaan, että vuosien 1943 ja 1944 taitteessa Suomen tiedustelu perusti niin kutsutun S-toimiston, jonka tehtävänä oli tiedustella Baltiaa ja saksalaisten toimia.

S-toimiston toimipaikat olivat eri vaiheissa Helsingissä Korkeavuorenkatu 21:ssa ja Munkkiniemessä.

Stella Polariksen perintö -kirjassa on ensimmäistä kertaa kerrottu, kuinka Suomen radiotiedustelu perustettiin uudelleen vuonna 1950 ja kuinka kehitys johti vuosikymmenen mittaan Viestikoelaitoksen perustamiseen vuonna 1960.

Rauhan tullessa Suomen sotilastiedustelun organisaatio pieneni. Itse asiassa koko tiedustelu-sanan käyttöä vältettiin. Esimerkiksi sodan ajan Päämajan tiedustelujaoston nimi muutettiin ulkomaanosastoksi.

Insinöörieversti Lehtonen pyysi ja sai Puolustusvoimilta luvan kertoa kirjassa Viestikoelaitoksen historian syntyvaiheet.

”Olen siellä ikäni melkein palvellut, siinä tarttuu historia. Minulla on kirjallinen lupa tähän”, Lehtonen sanoo.

Radiotiedustelu lakkautettiin vuonna 1945. Vasta kun valvontakomissio oli poistunut maasta kahta vuotta myöhemmin, alettiin suunnitella radiotiedustelun perustamista uudelleen. Se veikin käytännössä vuosikymmenen.

Uuden kuunteluasemaverkoston perustaminen alkoi syksyllä 1950. Ensimmäiset asemat olivat Turussa, Harjavallassa, Hämeenlinnassa ja Oulussa.

Vuosikymmenen puolivälissä otettiin käyttöön ensimmäisiä suuntimoja. Niitä käytetään radiolähettimen suunnan mittaamiseen.

Kuuntelun ja signaalien sieppaamisen tärkeimpänä kohteena oli maan rajojen ulkopuolella toimiva sotilaallinen radioliikenne.

Kuuntelutoiminnan keskuspaikka perustettiin Naarajärvelle, jossa oli valmiina sodanaikaisen lentotukikohdan parakkeja. Uudesta keskuspaikasta käytettiin nimitystä Viestikoeasema.

Viestikoeasemalle keskitettiin radioviestinnän kuuntelu, suuntimotoimintaa, teknistä huoltoa ja koulutusta.

”Erillisille asemille jäi perustehtäväksi suuntiminen, jonka tulokset käsiteltiin ja yhdistettiin Viestikoeasemalla”, Lehtonen kirjoittaa.

Itsenäinen Viestikoelaitos-niminen joukko-osasto perustettiin vuonna 1960. Lehtosen mukaan perustaminen oli ”oleellinen vaihe” Suomen radiotiedustelun kehittämisessä.

”Tällä tavoin luotiin uusi pohja ja perusta Suomen sotilastiedustelulta puuttuneelle oleelliselle elementille.”

Oikaisu 5.11. kello 13:24: Jutussa korjattu virheellinen väite, jonka mukaan taiteilija Tove Jansson olisi ollut sodan aikana mukana salaisessa tiedustelussa.