Kotimaa

Koko maan postinkulkuun vaikuttava lakko sai herttoniemeläiset kiirehtimään syntymäpäivälahjojen lähettämistä

Maanantaina alkava postilakko keskeyttää jakelun ja vaikuttaa laajasti postin kulkuun. Hakemusten juuttuminen postiin voi viivästyttää myös Kelan etuuksia.

Postin jakelua, käsittelyä ja kuljetuksia koskeva lakko ei näkynyt viime hetken ruuhkina postin palvelupisteissä.

Ulkomaille toimitettavia lähetyksiä tosin aikaistettiin niin, että ne pääsivät lähtemään ennen maanantaita, jolloin lakko alkaa.

Näin teki helsinkiläinen Sira Niipola, joka halusi varmistaa sisarelleen Saksaan osoitetun syntymäpäivälahjan postituksen Helsingin pääpostissa.

”Tulin ajoissa, jotta saan lahjan lähtemään tänään. Nyt se on melko varmasti perillä Saksassa päivässä tai parissa”, Niipola kertoi.

”Yleensä päivämäärä ei ole minulle niin tärkeä.”

Sen sijaan kirjeet ja etenkin postikortit ovat. ”On harmillista, että sellaiset Postin peruspalvelut ovat hapertuneet”, Niipola mietti.

Helsingin Herttoniemen postissa jonotti iltapäivällä kymmenkunta asiakasta. Jonossa mietittiin, miten postilähetykset kulkevat lähiviikkoina, mutta suurta huolta ei ollut.

Myös Herttoniemessä lahjakuoriin piilotettiin ulkomaille lähteviä tervehdyksiä.

Eläkeläispariskunta lähetti syntymäpäivälahjan pojalleen Yhdysvaltoihin jonkin verran tavanomaista aikaisemmin, jotta lahja ehtisi ajoissa liikkeelle.

Lahjakuorta Ruotsiin lähetettäväksi puolestaan paketoi Ana Rodriguez, joka halusi saada lapsenlapsensa syntymäpäivälahjan postiin vielä perjantaina.

”Tulin tänään kaiken varalta, jotta se pääsee heti lähtemään”, Rodriguez kertoi.

Lähetyksen pitäisi olla perillä runsaan viikon päästä. ”Toivotaan, että lahja ehtii perille.”


Postilakko vaikuttaa laajasti postin kulkuun koko maassa. Postin mukaan kirjelähetykset voivat viivästyä viikkoja, paketit päiviä.

Hakemusten, liitteiden ja lisäselvitysten juuttuminen matkalle voi viivästyttää myös Kelan etuuksien käsittelyä.

Kelan mukaan hakemusten viivästymisen vuoksi on mahdollista, että erityisesti työttömyysetuuksien ja toimeentulotuen maksaminen myöhästyy. Kela kehottaakin täyttämään hakemukset ja lähettämään liitteet verkkopalvelussa.

Jos asiakas ei voi asioida verkossa, Kelan palvelunumeroihin voi tehdä suullisen hakemuksen tai työttömyysajan ilmoituksen. Hakemuksia voi myös täydentää puhelimitse.

Hakemukset voi myös toimittaa suoraan Kelan palvelupisteisiin.

Lakko voi viivästyttää myös Kelan postittamien etuuspäätösten saapumista. Päätökset näkyvät kuitenkin Kelan verkkoasiointipalvelussa, eikä viive postinkulussa vaikuta asiakkaalle myönnetyn etuuden maksupäivään.

Posti- ja logistiikka-alan unioni (Pau) aloittaa laajan lakon Postissa maanantaina kello 6.

Kahden viikon lakko koskee noin 9 000:ta työntekijää postinjakelussa, -käsittelyssä ja -kuljetuksessa. Lakon on määrä päättyä sunnuntaina 24. marraskuuta kello 24.

Lakko vaikuttaa postin kulkuun koko maassa.

Postin mukaan etenkin painettujen lähetysten – kirjeiden, aikakauslehtien ja mainosten – jakelu häiriintyy ja suman purkaminen voi kestää jopa viikkoja.

Paketit sen sijaan kulkevat myös lakon aikana, mutta toimituksissa voi olla muutamien päivien viiveitä.

Lakon piirissä ovat kaikki työntekijät, jotka työskentelevät postinjakelun, -käsittelyn ja -kuljetuksen tehtävissä.

Sen sijaan Postin palvelupisteet toimivat normaalisti, samoin varasto- ja rahtipalvelut.

Lehtien varhaisjakelu toimii nykyisellään. Vaikutuksia voi kuitenkin tulla alueilla, joilla postin perusjakelutuotteita jaetaan yhdessä sanomalehtien kanssa.

Aikakauslehdet jaetaan postin päiväkannossa, jossa jaetaan myös sanomalehtiä. Nämä lehdet jäävät jakamatta.

Sairaalat ovat varautuneet tilanteeseen purkamalla jonossa olevien varauksia. Kiireelliset ajat soitetaan potilaalle.

Sairaanhoitopiirit kehottavat asiakkaitaan ottamaan käyttöön sähköisen asiointipalvelun. Lisäksi laskujen maksuaikaa aiotaan ainakin paikoin pidentää.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    4. 4

      Monet suomalaislapset syövät liikaa nitriittiä: ”Jos lapset itse saisivat valita, makkararuokia olisi enemmän”

    5. 5

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      Koirat tappoivat raskaana olleen naisen Ranskassa

    8. 8

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    9. 9

      HS-analyysi: Poliisi ajaa tutkintojensa salausta tavalla, joka liikkuu lain rajamailla – ”Aivan liian pitkälle menevää salaamista”, sanoo professori

    10. 10

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    5. 5

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    8. 8

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    9. 9

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    10. 10

      Leif Salmén on kuollut – Kollegat muistelevat: ”Television vaalitenttien vetäjänä yksi parhaimmista ja tiukimmista, kenties ikinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää