Kotimaa

Koulun joulujuhlaa ei pidä järjestää kirkossa, linjasi apulais­oikeusasiamies ja hermostutti poliitikot – Opetusministeri Andersson rauhoittelee: Joulukirkko ei ole katoamassa

Opetusministeri Li Anderssonin mukaan kirkkoon kuuluvat ja muut halukkaat voivat jatkossakin mennä joulukirkkoon. ”Tuntuu, että tässä on aika paljon väärinkäsityksiä nyt liikkeellä”, Andersson sanoo.

Peruskoulun joulu- tai muuta lukukauden päättäjäisjuhlaa ei pitäisi järjestää kirkossa, katsoo eduskunnan apulais­oikeusasiamies tällä viikolla tekemässään ratkaisussa.

Apulais­oikeusasiamies Pasi Pölösen mukaan koulujen päättäjäisjuhlat ovat osa opetusta ja niiden tulisi soveltua kaikille. Kirkko on hänen mukaansa jo itsessään paikka, josta välittyy uskonnollisia merkityksiä.

Myöskään juhlien sisältö ei saa olla sellaista, että se voidaan katsoa uskonnon harjoittamiseksi. Asiaa ei muuta se, vaikka koulu järjestäisi osalle oppilaista vaihtoehtoisen tilaisuuden.

”Kyse on kaikille oppilaille yhteisestä opetukseen kuuluvasta juhlasta, joka on järjestettävä siten, että kaikki oppilaat voivat siihen osallistua vakaumuksestaan riippumatta”, ratkaisussa kerrotaan.

Päätös oli vastaus Uskonnottomat Suomessa ry:n tekemään kanteluun, jossa käsiteltiin kolmen kouvolalaisen koulun käytäntöjä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Koulu, josta päättäjäisiin liittyvä kantelu oli tehty, oli järjestänyt joulujuhlansa kirkossa, koska koululla ei rehtorin mukaan ollut omaa tarpeeksi isoa tilaa.

Päätöksessä ei sanota suoraan, että tämä olisi ollut laitonta. Apulais­oikeusasiamies Pölösen mukaan kirkko on kuitenkin ”lähtökohtaisesti ongelmallinen” paikka päättäjäisjuhlalle, sillä se on tarkoitettu jumalanpalvelusten järjestämiseen ja siitä välittyy näin uskonnollisia merkityksiä.

Juhlassa oli ollut myös muita uskonnollisia elementtejä: siellä laulettiin virsiä, esitettiin jouluevankeliumi ja kuunneltiin papin puhetta. Näin ollen juhlaa saattoi Pölösen mukaan pitää uskonnon harjoittamisena.

”Katson [koulun] menetelleen lainvastaisesti järjestämällä koulun joulujuhlan uskonnollisena tilaisuutena. Menettely on voinut loukata oppilaiden ja heidän huoltajiensa uskonnon ja omantunnon vapautta sekä oppilaiden oikeutta osallistua yhdenvertaisesti koulun joulujuhlaan”, hän kirjoittaa.

Julkisuudessa päätöksestä on viikonloppuna käyty vilkasta keskustelua, ja ainakin osa keskusteluun osallistuneista poliitikoista vaikutti tulkinneen ratkaisua väärin.

Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni kirjoitti tuoreeltaan Twitterissä toivovansa, että ”koululaiset saavat käydä joulukirkossa jatkossakin”.

Myös kokoomuksen kansanedustajat Wille Rydman ja Heikki Vestman ehättivät tiedotteessa esittää huolensa apulaisoikeusasiamiehen ratkaisusta otsikolla ”Koulun joulukirkkoa ei tule kieltää!”

Joulukirkkoa ei kuitenkaan ole kielletty, vaan kyse on koko koulun yhteisestä, lukukauden päättävän joulujuhlan järjestämisestä niin, että uskonnollista ohjelmaa ei ole liikaa. Eduskunnan perustuslaki­valiokunta on vuonna 2014 todennut, että koulun perinteisiin juhliin voi sisältyä ”sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita”, kuten yksittäisten virsien laulamista.

Rydman tarkentaa HS:lle olevansa eri mieltä apulais­oikeusasiamiehen tulkinnasta, jonka mukaan kirkko ei olisi sopiva paikka joulujuhlalle.

”Kirkko juhlan järjestämisen tilana voitaneen katsoa tällaiseksi [perustuslaki­valiokunnan tarkoittamaksi] traditionaaliseksi tilaksi. Pidän linjanvetoa aika omituisena”, hän katsoo.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tivasi Twitterissä kommenttia aiheeseen opetusministeri Li Anderssonilta (vas).

”Toivon, että opetusministeri lausuisi selkeän kantansa, että jatkossakin Suomen kouluissa saa laulaa Enkeli taivaan, käydä joulukirkossa ja ylläpitää Suomen kansalle rakkaita perinteitä kuten ennenkin. Eihän linja ole muuttunut, Li Andersson?” Orpo kysyi.

Andersson totesi Twitterissä, että uskonnonvapaus takaa jokaiselle vapauden uskoa tai olla uskomatta. Andersson korosti, ettei perinteinen joulukirkko ole katoamassa mihinkään.

”Kirkkoon kuuluvat ja muut halukkaat voivat myös jatkossa mennä joulukirkkoon. Kaikille oppilaille tarkoitetut yhteiset joulujuhlat järjestetään kuitenkin yhteisessä paikassa, kuten koulussa”, Andersson kirjoitti.

”Yksittäisten virsien laulaminen on tästä erillinen kysymys. Ne kuuluvat monien yhteisten juhlien perinteisiin.”

Andersson totesi myös, että aiheesta tuntuu olevan liikkeellä paljon väärinkäsityksiä.

Ylellä myös keskustan kansanedustaja Markus Lohi sanoi apulaisoikeusasiamiehen päätöksen olevan perustuslaki­valiokunnan kannan vastainen.

Valiokunta ei pitänyt vuoden 2014 kannanotossaan ongelmallisina ”vuotuisia, esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia tai muita vastaavia uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia, joista tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on kaikille vapaaehtoista”.

Apulais­oikeusasiamiehen päätöksessä tämä kannanotto oli kuitenkin huomioitu ja siihen viitataan. Apulaisoikeusasiamiehen tuoreessa linjauksessa todetaan, että kantelussa ei ollut kyse yksittäisestä jumalanpalveluksesta, vaan koulun yhteisen päättäjäisjuhlan korvaamisesta kirkossa järjestetyllä juhlalla.

Päätöksessä ei siis sanota, etteikö kouluissa voisi järjestää esimerkiksi joulukirkko­käyntejä.

Vihreiden poliitikko Jyrki Kasvi huomautti, että tapauksesta käyty keskustelu osoittaa hyvin, miten suuri merkitys tilalla lopulta on.

”Mikä mekkala siitä nousisi, jos esim. koulun joulujuhla pidettäisiin jonkin toisen uskonnon pyhitetyssä tilassa”, Kasvi kirjoitti twiitissään.

Uskonnolliset perinteet koulujen tilaisuuksissa ovat herättäneet keskustelua aiemminkin. Ainakin Helsingissä osa kouluista on ”karsinut” esimerkiksi virsien laulamista, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

”Meillä on hyvin monikulttuuriset koulut ja myös paljon kirkkoon kuulumattomia oppilaita. Olemme pyrkineet järjestämään juhlat niin, että ne eivät loukkaa ketään”, Pohjolainen sanoo.

Pohjolaisen mukaan myös Helsingin kaupunki aikoo tutustua apulais­oikeusasiamiehen ratkaisuun, mutta hänen tietojensa mukaan Helsingin koulujen joulujuhlia ei ole järjestetty kirkoissa.

”Tietääkseni joissain kouluissa saattaa olla joulukirkko erillisenä tapahtumana, mutta se on niille jotka kuuluvat kirkkoon.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Näin Opetushallitus ohjeistaa kouluja


 Peruskouluissa voidaan järjestää uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia, kuten jumalanpalveluksia tai ruokarukouksia, mutta ketään ei voi velvoittaa osallistumaan niihin.

 Uskonnollisista tilaisuuksista pois jääville on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä ”vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa”.

 Myös kaikille tarkoitettuihin, opetukseen kuuluviin juhliin voi sisältyä ”joitakin uskontoon viittaavia elementtejä”, jotka ovat perinteisiä ja kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin. Esimerkkinä kerrotaan yksittäisen virren laulaminen.

 Jos oppilaan huoltaja ei halua tämän osallistuvan kaikkeen juhlan ohjelmaan, voidaan tarvittaessa sopia ”oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta”.

Lähde: Opetushallitus

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    2. 2

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    3. 3

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    4. 4

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    5. 5

      Suomi pääsi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin, kaikille edes se ei riitä juhlan syyksi

    6. 6

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    7. 7

      Poliisi ei aina peru järjestyksenvalvojan lupaa rikoksista huolimatta – edes murhan yritys ei vienyt lupaa

      Tilaajille
    8. 8

      Taskupuheluita ja noloja sähläyksiä salasanojen kanssa: Trumpin neuvon­antaja Rudy Giuliani on teknologia­taidoiltaan aivan tavallinen seniori

    9. 9

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    10. 10

      Venäläistoimittaja paljasti liikaa, ja sai postissa hautaseppeleen ja vuohen pään – Denis Korotkov tutkii ”Putinin kokin” tuhansia palkkasotureita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    10. 10

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää