Kotimaa

Saksassa epidemian aiheuttanut superbakteeri on havaittu aiemmin myös Suomessa

Lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyistä bakteeria on nyt havaittu kahdesti EU-alueella.

Antibiooteille erittäin vastustuskykyinen superbakteeri aiheutti kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana Koillis-Saksassa hoitolaitosepidemian.

Kolmessa sairaalassa ja yhdellä klinikalla todettiin yhteensä 17 tartuntatapausta. Kuudelle potilaalle aiheutui bakteeritartunnasta oireita. Loput tartunnan saaneista olivat oireettomia kantajia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Saksassa tavattu klebsiella pneumoniae -bakteerikanta on identtinen Suomesta keväällä löydetyn bakteerikannan kanssa.

Suomessa kanta löydettiin potilaasta, jota oli aiemmin hoidettu venäläisessä sairaalassa. Suomen tapauksen ja Saksan epidemian välillä ei ole havaittu yhteyttä.

Euroopan tautikeskus ECDC julkaisi viime kuun loppupuolella riskiarvion Saksassa todetusta hoitolaitosepidemiasta.

Saksassa tavattu bakteerikanta on hyvin sopeutunut säilymään ja leviämään hoitolaitosympäristöissä.

Bakteeri osoittautui vastustuskykyiseksi jopa karbapeneemeille, jotka ovat laajakirjoisia antibiootteja. Niitä käytetään hyvin vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamien infektioiden hoidossa.

Bakteerikantaan tehosi lopulta vain kolme laajakirjoista antibioottia: kloramfenikoli, suonensisäisesti annettava tigesykliini sekä kehitteillä oleva cefiderocol.

Bakteerikannalla oli myös suurempi taudinaiheuttamiskyky kuin tavanomaisilla klebsiella pneumoniae -bakteereilla.

THL:n mukaan Saksassa havaittu epidemia oli ensimmäinen vastaava Euroopassa. Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerikannat, joilla on lisääntynyt taudinaiheuttamiskyky, ovat aiheuttaneet sairaalaepidemioita aiemmin Kiinassa ja Intiassa.

Antibiooteille erittäin vastustuskykyiset superbakteerit aiheuttavat merkittävän epidemiariskin sairaaloille ja hoitolaitoksille Euroopan talousalueella.

”Pelkona on ollut, että hoitolaitosympäristöön sopeutuneet, mikrobilääkkeille erittäin resistentit bakteerikannat hankkivat lisääntyneen taudinaiheuttamiskyvyn, jolloin syntyy todellisia superbakteereja”, toteaa THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava tiedotteessa.

ECDC:n riskiraportissa korostetaan, että Suomen ja Saksan tapausten lisäksi bakteerikantaa voi olla jo myös muissa EU-maissa. Osassa jäsenmaista ei ole yhtä tehokkaita tunnistusmenetelmiä kuin Suomessa ja Saksassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Yleinen sairaalabakteeri


 Klebsiella pneumoniae kuuluu ihmisen normaaliin bakteerikantaan. Se voi kuitenkin muuntua ja saada ESBL-ominaisuuden. Se tekee bakteerin vastustuskykyiseksi tavallisesti hoidossa käytetyille antibiooteille.

 Bakteeri tarttuu usein kosketuksen välityksellä hoitolaitos- tai sairaalaympäristössä.

 Saksassa ja Suomessa havaittu bakteerikanta on muuttunut niin, että bakteerissa on poikkeuksellisesti kaksi entsyymiä, jotka tekevät siitä erittäin vastustuskykyisen antibiooteille.

 Klebsiella pneumoniae aiheuttaa yleisimmin virtsatieinfektion.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yle: Leif Salmén on kuollut

    2. 2

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    5. 5

      The Crown synnyttää katsojissa kovan hingun nettisurfaamiseen, mutta historioitsija varoittaa: ”Sarja sisältää harhaanjohtavia hahmoja ja idioottimaisia kohtauksia”

    6. 6

      HSL kehottaa käyttämään raideliikennettä ensi viikon maanantaina pääkaupunkiseudulla, myötätuntolakko pysäyttämässä suurimman osan busseista

    7. 7

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    8. 8

      Ranska jarruttaa yhä EU:n laajentumista – Suomi on yrittänyt kaikkensa, sanoo ministeri Tuppurainen

    9. 9

      Marie Kondo kehitti tavaroista luopumiseen kannustavan konmarittamisen, nyt hän myy tavaraa omassa verkkokaupassa

    10. 10

      Helsingistä voi saada puolihitas-asuntoja, jotka kuulostavat lottovoitoilta – kaupunki kuitenkin näkee asian toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Suomi mainittu! BBC kirjoitti sympaattisen jutun suomalaisesta ”kuolevasta kaupungista”, jossa on asiat niin huonosti että se on jo hienoa

    3. 3

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    6. 6

      Laulaja Whitney Houstonin pitkäaikainen avustaja vahvistaa vuosikymmenten huhut: ”Olimme rakastavaisia”

    7. 7

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    8. 8

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    9. 9

      Nesteiden pakkaaminen muovipusseihin loppuu Helsinki-Vantaalla luultavasti jo lähitulevaisuudessa

    10. 10

      Ay-liike suuttui kirjoitusvirheitä myöten samanlaisista esityksistä – EK ei kiistä yhteisiä tavoitteita työehtoneuvotteluissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää