Kotimaa

Ikäihmisille kokeillaan omaa teho­rokotetta

34 000 yli 65-vuotiasta saa kutsun ottaa tehostettu rokote. Tavoite on vähentää influenssan jälkitauteja.

Suomessa on alkanut poikkeuksellisen laaja tutkimus, jossa selvitetään ikäihmisille tarkoitetun influenssarokotteen tehoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja 13 kuntaa kutsuvat mukaan yli 65-vuotiaita asukkaita.

Tavoite on rokottaa 34 000 ihmistä tänä syksynä ja talvena. Tutkimus toistetaan ensi talvena, koska influenssavirukset muuntuvat nopeasti. Silloinkin mukaan toivotaan mukaan yhtä suurta joukkoa, samoja tai eri ihmisiä.

Tuloksia on odotettavissa ensi vuosikymmenellä.

Influenssarokotteet suojaavat sekä itse influenssalta että sen jälkitaudeilta kuten keuhkokuumeelta. Suoja perustuu vasteeseen, jota keho tuottaa rokotuksen jälkeen.

Ikääntyessä tämä vaste heikkenee. Siksi ikäihmisille on kehitetty oma rokote, jossa on nelinkertainen määrä vaikuttavaa ainetta.

Tällainen influenssarokote on jo käytössä Yhdysvalloissa. Rokotevalmistajan tavoite on tuoda valmiste myös Euroopan-markkinoille, ja siihen tarvitaan tutkimuksia, jotka osoittavat valmisteen tehon.

Eläkeikäisten influenssarokote on todettu tehokkaaksi kahdessa tutkimuksessa, jotka ilmestyivät lääketieteen huippulehdissä.

New England Journal of Medicine julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jossa oli mukana 32 000 yli 65-vuotiasta Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Puolet osallistujista sai uutta tehostettua rokotetta ja puolet tavallista influenssarokotetta.

Tehorokotteen saaneista harvemmat sairastuivat influenssaan ja kokivat vähemmän sairaalahoitoja. Johtopäätös oli, että tehorokote antoi paremman suojan.

Tähän tulokseen tuli myös toinen tutkimus, joka ilmestyi vuonna 2017 The Lancet Respiratory Medicine -julkaisussa. Siinä oli mukana 92 000 hoitokodeissa asuvaa Yhdysvalloissa. Tehorokote vähensi sairaalahoitoja, joita he tarvitsivat keuhkosairauksien takia.

Uutta rokotetta verrataan tänä talvena käytössä olevaan influenssarokotteeseen. Sen paremmin rokotteen antaja kuin saajakaan ei tiedä, kumpi rokote on kyseessä.

Molemmissa valmisteissa on suoja samoja kahta A- ja kahta B-influenssavirusta vastaan.

”Haluamme selvittää rokotteen vaikutuksia varsinkin jälkitauteihin”, THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu sanoo.

”Meitä kiinnostavat etenkin verenkierto- ja hengityselinten sairaudet.”

Influenssan merkittävin jälkitauti on keuhkokuume. Ikäihmisille voi tulla influenssan jälkeen myös sepsis eli vakava yleistulehdus tai sydänkohtaus.

Myös perussairaus kuten sydämen vajaatoiminta voi pahentua, diabeteksen hoitotasapaino heilahtaa tai astma hankaloitua.

Tutkijat selvittävät rokotuksen jälkeen tulleita jälkitauteja rekistereistä. Tutkittavan itsensä ei tarvitse kuin käydä rokotettavana.

Sairaalakäynnit kertyvät THL:n hoitoilmoitusrekisteriin. Tutkijat seuraavat myös influenssan takia tehtyjä lääkärikäyntejä, lääkehoitoja ja kuolleisuutta.

”Tavoite on selvittää tehorokotteen mahdollisia hyötyjä tieteellisesti parhaassa mahdollisessa asetelmassa”, Palmu sanoo.

”Tulokset auttavat arvioinnissa, kannattaisiko tällainen rokote ottaa rokotusohjelmaan.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Influenssakausi ei ole alkanut


 Talven influenssakausi ei ole vielä alkanut, THL kertoo.

 Yksittäisiä sairastumisia A- ja B-viriuksiin on todettu. Tutkitut A-virukset ovat olleet kantoja, joille talven rokote antaa suojan.

 Terveyskeskukset aloittavat influenssarokotukset marraskuussa. Niitä voidaan jatkaa aina epidemian alkamiseen asti. Rokotuksen antama suoja kehittyy parissa viikossa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kolmevuotias poika lähestyi ”neron lukemia” älykkyystestissä, pääsi Mensan jäseneksi Britanniassa

    2. 2

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    3. 3

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    4. 4

      Aurinko paahtoi Hakaniemessä olevan talon seinään edesmenneelle yritykselle haamumainoksen

    5. 5

      Matkailupomo Kalevi Keihänen näki enemmän suomalaista örveltämistä kuin ehkä kukaan muu – Konkurssin jälkeen hän haukkui sekä miesten viinapään että naisten seksimoraalin

      Tilaajille
    6. 6

      Luistelututkinnan todistaja kertoo HS:lle, mitä kuulemisissa tapahtui: Mirjami Penttisen ”kohtaaminen silmästä silmään oli raskasta”

    7. 7

      Onko Kiina ”ketterä diktatuuri”, joka hoitaa kriisit länsi­demokratioita tehokkaammin? Asiantuntija kommentoi Kiinan näyttäviä toimia viruksen torjunnassa

    8. 8

      Euroopassa ensimmäiset koronavirus­tapaukset: Ranska kertoi kahdesta sairastuneesta ja uskoo tapauksia paljastuvan lisää

    9. 9

      Suden epäillään jääneen auton alle Kemiönsaarella Varsinais-Suomessa

    10. 10

      Ivalon tautiepäilyt eivät ole ”missään tapauksessa” korona­virusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    2. 2

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi putoaa muiden Pohjois­maiden kelkasta syntyvyydessä, eikä selitys löydy perinteisistä syistä: ”Jokin on menossa väärään suuntaan”, sanoo ruotsalais­professori

    4. 4

      Kummitus ajoi siivoojan ulos: Helsingin ja Vantaan rajalla on tehdas, jossa kukaan ei halua olla öisin töissä

    5. 5

      Matkailupomo Kalevi Keihänen näki enemmän suomalaista örveltämistä kuin ehkä kukaan muu – Konkurssin jälkeen hän haukkui sekä miesten viinapään että naisten seksimoraalin

      Tilaajille
    6. 6

      Aurinko paahtoi Hakaniemessä olevan talon seinään edesmenneelle yritykselle haamumainoksen

    7. 7

      Kolmevuotias poika lähestyi ”neron lukemia” älykkyystestissä, pääsi Mensan jäseneksi Britanniassa

    8. 8

      Luistelututkinnan todistaja kertoo HS:lle, mitä kuulemisissa tapahtui: Mirjami Penttisen ”kohtaaminen silmästä silmään oli raskasta”

    9. 9

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    10. 10

      Talven muuttuminen loputtomaksi marraskuuksi uhkaa talojen kestävyyttä: ”Aiemmin luotettavat ratkaisut eivät välttämättä ole luotettavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    9. 9

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    10. 10

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää