Kotimaa

Tutkimus: Lapset eivät koe päiväkodissa stressiä merkittävästi enempää kuin kotihoidossa

Päivähoidossa olevilla lapsilla stressaavinta aikaa oli iltapäivä.

Lapset eivät koe stressiä päiväkodissa merkittävästi enempää kuin kotihoidossa.

Tämä käy ilmi tuoreessa Turun yliopiston tutkimuksessa, jossa verrattiin päivähoidossa ja kotihoidossa olevien lasten stressinsäätelyä.

Tutkimus on julkaistu European Child & Adolescent Psychiatry -lehdessä.

Tutkimustulokset osoittavat, että päivähoidon muodolla ei ole vaikutusta lasten kortisolitasojen vuorokausivaihteluun. Ryhmien välillä oli kuitenkin joitain eroja yksittäisissä mittauksissa.

”Tutkimuksemme osoitti, että lasten kortisolitasojen vuorokausivaihtelu oli molemmissa ryhmissä samanlaista ja noudatti kortisolille tyypillistä vuorokausirytmiä”, FinnBrain-tutkimuksessa tohtorikoulutettavana työskentelevä Katja Tervahartiala kertoo.

Päivähoidossa olevien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkodissa kuin samoilla lapsilla vastaavana ajankohtana kotona.

Kotihoidossa olevilla lapsilla taas kortisolitasojen yleinen vaihtelu ja lasten väliset keskinäiset erot olivat suuremmat kuin päiväkotiryhmässä.

Päivähoidossa olevien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkodissa kuin silloin, kun samat lapset olivat vastaavana ajankohtana kotona.

”Tämä selittyi osittain päiväunilla, koska näytteet otettiin iltapäivällä päiväunien jälkeen, ja kortisolitasot ovat jonkin verran korkeammat heti heräämisen jälkeen. Päiväunet eivät kuitenkaan kokonaan selittäneet iltapäivän tasoja ja saattaakin olla, että iltapäivän tunnit ovat osalle lapsista kuormittavampia päiväkodissa kuin kotona”, Tervahartiala kertoo.

Lasten stressiä on toistaiseksi tutkittu vain vähän päivähoitoympäristössä, eikä aiemmissa tutkimuksissa ole huomioitu kotihoidossa olevien lasten vertailuryhmää.

Kortisolitasoihin ei vaikuttanut se, miten pitkään lapsi oli käynyt kodin ulkopuolisessa päivähoidossa. Päivähoidon ryhmäkoko ei myöskään ollut yhteydessä kortisolitasoihin.

Tutkimuksessa oli mukana yli kaksisataa lasta ja yli kolmekymmentä päiväkotia Turusta ja ympäristökunnista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Näin tutkimus tehtiin


 Ihmisen stressireaktioita säätelee HPA-akseli eli hypotalamus–aivolisäke-lisämunuaisakseli.

 Lisämunuainen reagoi psyykkiseen stressiin tuottamalla kortisolia, jolloin keho saa käyttöönsä lisää energiaa ja pystyy valmistautumaan mahdolliseen uhkaan.

 HPA-akselin toimintaa voidaan tutkia esimerkiksi mittaamalla sylkeen erittyneen kortisolin määrää.

 Tutkimuksen aikana alle kolmevuotiaista lapsista otettiin useita sylkinäytteitä kortisolihormonitason määrittämiseksi sekä kotona että päivähoidossa.

 Päivähoidon henkilökunta otti näytteet päiväkodeissa ja lapsen vanhemmat kotona.

 Tutkimuksessa oli mukana yli kaksisataa lasta ja yli kolmekymmentä päiväkotia Turusta ja ympäristökunnista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    6. 6

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    7. 7

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    8. 8

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    9. 9

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    10. 10

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää