Kotimaa

Vanhempien pääsy lapsen terveystietoihin helpottuu ensi vuonna – silti kaikki eivät pääse näkemään tietoja heti

Ensi vuonna huoltaja voi nähdä alle 12-vuotiaiden terveystiedot.

Vanhemmilla on yhä vaikeuksia hoitaa lastensa terveyteen liittyviä asioita sähköisesti.

Tämän huomasi myös espoolainen perheenäiti. Perheessä on kolme 12–16-vuotiasta lasta. Kaikilla kolmella lapsella on allergiaa, astmaa, poskiontelo- ja korvatulehduksia. Tauteja on hoidettu julkisessa terveydenhoidossa, yksityisellä ja erityissairaanhoidon puolella.

Äidin mukaan lasten terveyteen liittyvien asioiden ja ajanvarausten hoitoa vaikeuttaa, että hänellä ei ole pääsyä lastensa terveystietoihin Omakanta-palvelussa, sillä he ovat yli 10-vuotiaita.

”Kerran saatiin tekstiviesti, jossa muistutettiin ajanvarauksesta. Olisin halunnut tarkastaa, kenen ajasta oli kyse, sillä kaikki kolme olivat olleet jonossa, mutta en pystynyt tarkastamaan, kenet pitäisi ottaa mukaan”, äiti kertoo.

Äiti yritti kysyä lapsensa terveystietoja potilastoimistosta, mutta häntä neuvottiin hakemaan lapselle pankkitunnukset ja kirjautumaan niillä Omakantaan.

”Eihän toisen pankkitunnuksia saisi käyttää”, äiti ihmettelee.

Vastaavanlaisista ongelmista kertoi Yle kaksi vuotta sitten, jolloin kävi ilmi, että esimerkiksi hammaslääkäriajan muuttaminen sähköisesti voi olla mahdotonta.

Uutisen seurauksena asiaan otti kantaa myös apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, joka katsoi, että asetetut ikärajat vaikeuttavat olennaisesti huoltajien tehtävää vastata 10-vuotiaiden tai vain vähän vanhempien lapsien hyvinvoinnista.

Huoltajien pääsyn yli 10-vuotiaiden lasten terveystietoihin Omakanta-palvelussa kuitenkin pitäisi helpottua jo ensi vuonna.

Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut eräänlaisena kompromissina, että järjestelmä sallii huoltajien jatkossa nähdä alle 12-vuotiaiden terveystiedot, elleivät terveydenhuollon ammattilaiset ole tätä erikseen kieltäneet.

Sen sijaan 12–17-vuotiaiden osalta terveydenhuollon ammattihenkilöstön on joka kerta arvioitava, onko nuori kypsä tekemään päätöksiä omasta hoidostaan. Jos henkilöstö on arvioinut lapsen tarpeeksi kypsäksi, lapsi voi päättää itse omien tietojensa näkymisestä vanhemmilleen palvelussa.

Omakannassa on jo valmius tähän niin sanottuun puolesta-asiointiin, mutta toiminnallisuuteen siirtyminen vaatii päivitystä terveydenhuollon potilastietojärjestelmiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ohjeistanut, että toiminnallisuus pitää päivittää vuoden 2020 loppuun mennessä.

Joissain terveydenhoitoyksiköissä se voi kuitenkin viedä kauemminkin, arvioi kehittämispäällikkö Outi Lehtokari THL:stä.

”Jotkut terveydenhoitoyksiköt ovat tässä pidemmällä kuin toiset, ja se riippuu hyvin paljon siitä, miten ne saavat päivityksensä tehtyä.”

Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatio ja tiedonhallinta -yksikön johtaja Minna Saario kertoo, että tavoitteena on edelleen se, että toiminto olisi käytössä vuoden 2020 loppuun mennessä ainakin suuressa osassa Suomea.

”Se edellyttää, että terveydenhuollon tietojärjestelmiin tehdään rivakasti tarvittavat muutokset, otetaan uudet järjestelmäversiot käyttöön ja koulutetaan ammattilaiset tarvittaviin uusiin toimintamalleihin sekä varmistetaan niiden käyttöönotto asiakkaiden palveluissa”, Saario kertoo.

Tietojärjestelmämuutosten jälkeenkään kaikki vanhemmat eivät välttämättä heti pääse asioimaan lastensa puolesta Omakannassa.

Joidenkin alaikäisten lasten terveystiedot jäävät pysyvästi näkymättä huoltajille. Tämä koskee erityisesti alaikäisiä, jotka ovat siirtymävaiheessa yli 10-vuotiaita ja asioivat sellaisessa terveydenhuollon yksikössä, jonka potilastietojärjestelmä ei vielä tue tietojen luovuttamisen kieltoa.

Huoltajilla on kuitenkin oikeus saada tietoja suoraan terveydenhuollon yksiköistä pyytämällä.

Ikärajan taustalla vaikuttaa potilaslaki, jonka mukaan alaikäisellä on oikeus päättää hoidostaan sekä kieltää terveystietojensa näyttäminen huoltajalle, jos terveydenhuollon ammattihenkilö arvioi hänet kykeneväksi hoitamaan omaa asiaansa.

THL:n ylilääkäri Marke Hietanen-Peltolan mukaan puolesta-asioinnin nykyinen ikäraja on ollut eräänlainen kompromissi.

Omakantaa kehitettäessä ikäraja asetettiin käytännön syistä 10 vuoteen, koska arvioitiin, että sitä nuoremmat ovat harvoin kypsiä päättämään terveydenhuollon asioistaan itse. Potilaslaissa ikärajaa ei ole.

Nykyisinkin alle 10-vuotiaan tiedot voidaan tarvittaessa salata huoltajilta, jos terveydenhuollon ammattilainen arvioi sen tarpeelliseksi.

”Tekninen ratkaisu alaikäisen päätöskyvyn kirjaamiseksi järjestelmään yli ja alle 12-vuotiaille eri tavoin on tehty käytännön työn helpottamiseksi. Muuten esimerkiksi lastenneuvolatyössä pitäisi kirjata jokaisen vauvankin päätöskyvyn arviointi”, Hietanen-Peltola kertoo.

Nuorten terveystietojen osalta tilanne on kuitenkin erittäin tärkeä, sillä moni heistä kykenee jo päättämään itse hoidostaan, hän muistuttaa.

Esimerkiksi ehkäisyn takia lääkärissä käyvä nuori ei välttämättä halua vanhempiensa tietävän asiasta. Myös kouluterveydenhoitajalle hakeutuva lapsi ei välttämättä aina halua, että kaikki hänen asiansa tulevat hänen vanhempiensa tietoon.

Terveydenhuollossa ei haluta tarpeettomasti pimittää vanhemmilta tietoja, Hietanen-Peltola korostaa.

Terveydenhuollon ammattilainen käy päätöskykyisen nuoren kanssa läpi potilasasiakirjoihin merkittävät tiedot ja kysyy hänen mielipidettään niiden näyttämisestä huoltajille, jos asia ei muutoin ole tullut selväksi tapaamisen aikana.

”Mikään ei estä nuorta myöskään itse hakemasta tietojaan Omakannasta ja näyttämästä niitä huoltajille.”

Oikaisu 13.11. kello 11.34: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, Mikko Puumalainen ei ole apulaisoikeusasiamies. Puumalainen on apulaisoikeuskansleri.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Terveydenhuollon verkkopalvelu


 Kanta-palvelut ovat sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia palveluita, joita käyttävät kansalaiset, apteekit, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto.

 Kansalainen näkee omat terveystietonsa ja reseptinsä Omakannassa, jossa jokainen voi tarkastella omia terveystietojaan, kuten lääkärikäyntejä, laboratoriotuloksia ja reseptejä.

 Tähän asti lapsen huoltaja ei ole päässyt tarkastelemaan yli 10-vuotiaan tietoja.

 Sen sijaan alle 10-vuotiaiden lasten tiedot ovat jo parin vuoden ajan näkyneet huoltajien palvelussa ja huoltajat ovat voineet asioida heidän puolestaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    2. 2

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    3. 3

      ”Olen niin sanotusti päässyt suoraan syvään päätyyn” – HS seurasi, kun Sanna Marin astui Brysselin valo­keilaan heti kolmantena pääministeri­päivänään

    4. 4

      35-vuotiaana kuollut NHL-puolustaja oli saanut kolmessa kuukaudessa neljä aivotärähdystä ja aina uudestaan peliluvan

    5. 5

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    6. 6

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    8. 8

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin virkasyyte hyväksyttiin oikeusvaliokunnassa, historiallinen äänestys ensi viikolla

    10. 10

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Britannian konservatiivipuolueelle selvä vaalivoitto – Boris Johnson voitonpuheessaan: ”Brexit on vastustamaton ja vastaansanomaton”

    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    10. 10

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    7. 7

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää