Kotimaa

Vaarallista titaanitetrakloridia sisältänyt kontti alkoi vuotaa hävityksen yhteydessä Riihimäellä

Onnettomuus tapahtui Fortum Waste Solutions -yrityksen alueella. Yritys on erikoistunut vaarallisen jätteen käsittelyyn ja kierrätykseen.

Riihimäellä tapahtui keskiviikkona päivällä vaarallisen aineen onnettomuus, kun vaarallista titaanitetrakloridia sisältänyt kontti alkoi vuotaa. Onnettomuus tapahtui Fortum Waste Solutions -yrityksen alueella. Yritys on erikoistunut vaarallisen jätteen käsittelyyn ja kierrätykseen.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Sami Hiltunen kertoo, että kontti oli alkanut vuotaa hävityksen yhteydessä.

”Titaanitetrakloridi reagoi veden kanssa, ja koska sää oli sateinen, alkoi muodostua myrkyllistä kaasua”, Hiltunen kertoo.

Yrityksen henkilökunta evakuoitiin varotoimenpiteenä suojatiloihin. Pelastuslaitos siirsi kontin tuuletuslaitteen alle. Kantatie 54 oli poikki kontin siirron ajan, mikä kesti noin puoli tuntia.

”Tässä vaiheessa tehtävä on saatu turvallisesti loppuun”, Hiltunen sanoo ja lisää, että lopulta kontti hävitetään polttamalla.

Palomestari Hiltusen mukaan tämänkaltaiset onnettomuudet ovat harvinaisia. Ympäristön asukkaille ei aiheutunut vaaraa onnettomuudesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Yleisurheilu empii paluuta remontoidulle Olympiastadionille – ja se on kaupunkilaisjärjellä ajatellen ihan fiksua

    3. 3

      ”Olen ihan samalla viivalla homoseksuaalien kanssa Jumalan edessä omien syntieni kanssa”, sanoo Päivi Räsänen kirkkoa pelkäävälle homopapille

    4. 4

      HS:n vierailu al-Holin leirillä paljasti, että suomalaisten mahdollinen kotiutus vaikuttaa uskottua kaukaisemmalta hankkeelta

    5. 5

      Tämä leipä ruokki sotilaat talvisodassa, eikä perinnereseptillä leivottua leipää säilötä vieläkään muovipussissa

    6. 6

      Essee: Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    7. 7

      Nuori virolaisnainen pantiin katsomaan 224 näytelmää vuodessa, jotta selviäisi, mitä teatteri tekee ihmiselle

    8. 8

      Suomiräpin vaikuttavin riimi on valittu – Sen kirjoittanut Avain kertoo, miltä suosio tuntuu ja miksi hänen kappaleensa on äänestyksen ykkönen

    9. 9

      Kirjailija Eira Mollberg sai kipeät haukut ja joi sen jälkeen kaksi vuotta aamusta iltaan – nyt hän kertoo, kuinka pääsi lopulta jaloilleen

      Tilaajille
    10. 10

      Puutteellinen ilmanvaihto on monen kodin ongelma – voi aiheuttaa monenlaisia oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Essee: Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    3. 3

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    4. 4

      Tämä leipä ruokki sotilaat talvisodassa, eikä perinnereseptillä leivottua leipää säilötä vieläkään muovipussissa

    5. 5

      Kryptovaluutta-alustan perustaja kuoli äkillisesti, ja 170 miljoonan euron varallisuus katosi – nyt sijoittajat epäilevät kuolemaa lavastetuksi

    6. 6

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    7. 7

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    8. 8

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    9. 9

      Nainen voi opiskella insinööriksi muttei silti pääse insinöörin palkoille

    10. 10

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    6. 6

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    7. 7

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    8. 8

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    9. 9

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää