Kotimaa

Järjestö haluaa lumileikit osaksi Unescon maailman­perintöä: ”Vielä nyt meillä elää luonnon­varainen lumiukko”

Kun ilmastonmuutos etenee ja runsaslumiset talvet muuttuvat harvinaisiksi, lumileikkien perinne uhkaa kadota kokonaan. Jos lunta ei ole, lumileikit voivat muuttua virtuaalisiksi.

Lastenlaulussa lumiukot kulkevat ketjussa, mutta tulevaisuudessa lumileikkien perinne uhkaa kadota.

Jos ilmastonmuutos etenee ja runsaslumiset talvet muuttuvat harvinaisiksi, on todennäköistä, että Etelä-Suomessa ei enää muutaman vuosikymmenen päästä tehdä lumiukkoja tai lumilinnoja.

Jotta lumiukot edes osittain säilyisivät, lumileikit halutaan nyt suojella osana Unescon maailmanperintöä.

Protect our winters (POW) Finland, vaatevalmistaja Reima ja Rukan hiihtokeskus Kuusamossa aloittavat kampanjan, jonka tavoitteena on kerätä 20 000 nimeä vetoomukseen, joka toimitetaan tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelle (kesk).

Pow aktivoi talviurheilun ystäviä ja talvilajien parissa toimivia pelastamaan Suomen talvet toimimalla ilmastonmuutosta vastaan.

Lumileikit ovat jo osa Suomen elävän perinnön kansallista luetteloa, joka julkaistiin kaksi vuotta sitten. Luettelossa on 52 kohdetta, joista kahta on ehdotettu Unescon aineettoman maailmanperinnön listaan. Ehdotukset koskevat saunakulttuuria ja kaustislaista viulupelimanniperinnettä.

Unescon luetteloa täydennetään säännöllisin väliajoin, ja Suomen hallitus voi halutessaan vetoomuksen pohjalta tehdä ehdotuksen luetteloon.

”Suomi ei voi omia lumileikkejä yksin itselleen, mutta olisi hienoa, jos tällainen rajat ylittävä ilmiö otettaisiin listalle. Se olisi iso kulttuuriteko pohjoisten alueiden puolesta”, sanoo Pow Finlandin puheenjohtaja Niklas Kaskeala.

Kansatieteilijä ja Tuusulan museon amanuenssi Harri Nyman muistuttaa, että monet lumileikit ovat lähes ajattomia. Esimerkiksi lumiukkoja ovat ihmiset voineet muotoilla jo kivikaudella, ja niitä ilmestyy yhä nykyajan kaupunkimaisemaan heti, kun saadaan lunta.

Kun Nyman alkoi tutkia lumileikkejä 2000-luvun alussa, aihe vaikutti alkuun kepeältä.

”Sitten alkoi nousta ilmastonmuutoskeskustelu ja huomattiin, että päädyimme vakavien asioiden äärelle.”

Lumileikkien kautta kampanja puhuu ilmastonmuutoksesta suomalaisille heidän omalla kielellään, Nyman uskoo.

”Jääkarhut voivat tuntua kaukaisilta, mutta lumileikit ovat keskellä arkea ja meidän talvisuhteemme lähtöpiste. Niiden säilyminen on vaakalaudalla.”

Aluksi lumiukoille voi tulla jopa aiempaa paremmat olosuhteet, kun kosteita suojalumen päiviä tulee ehkä enemmän.

Lumileikkeihin toki voidaan lukea talviset riemut mäenlaskusta vuorenvalloitukseen. Elävän perinnön luettelossa lumileikit on kuitenkin rajattu erilaisiin muovailuleikkeihin, joissa syntyy lumiukkoja, lumieläimiä, lumilinnoja ja -majoja sekä lumilyhtyjä ja lumienkeleitä.

Näistä erityisesti lumilyhdyt voisivat olla Nymanin mukaan jopa leimallisesti suomalaisia.

”Meillä on ollut vahva hautausmaakulttuuri sotien takia. Lumilyhtyjä tehtiin aiemmin hautausmaille, ja niiden tekeminen on voinut sitä kautta tulla kaikkien taidoksi. Sähkövalot toki syövät taitoa koko ajan”, sanoo Nyman.

Nymanin mukaan lumen kadotessa lumileikit muuttuvat todennäköisesti virtuaalisiksi.

”Ne jäävät elämään tietokone- ja konsolipeleihin ja postikortteihin.”

”Vielä nyt meillä elää luonnonvarainen lumiukko, ja me tiedämme, miten se tehdään.”

Ilmastonmuutoksen lisäksi lasten lumileikkien suosiota ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet monet viihde-elektroniikan laitteet.

Lumileikit ovatkin nykyään jääneet yhä enemmän pienten lasten viihteeksi.

”Isommat lapset ovat siirtyneet muihin hommiin, ja lumileikin perinne on tätäkin kautta heikentynyt”, Nyman kuvaa.

Entistä tärkeämmässä roolissa perinteen siirtäjinä ovat vanhemmat. Heidän roolinsa korostuu myös siksi, että lasten ikätoverien määrä vähenee ja leikkiyhteisöt ovat pienentyneet.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    5. 5

      Sadattuhannet erakkoravut kömpivät jonossa muovipulloihin ja kuolevat: ”Karmiva ketjureaktio”

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Antti Rinne valittiin hallitustunnustelijaksi, ei ole päättänyt haluaako ministeriksi – Tutkija oudoksuu Rinteen roolia

    8. 8

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    10. 10

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    2. 2

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    8. 8

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    9. 9

      HS-analyysi: Häikäilemätön Jari Aarnio yritti lavastaa koko systeemin mädäksi

    10. 10

      Näin Suomi pyrkii saamaan lapset pois al-Holin leiriltä – HS selvitti, mistä ulkoministeri Haavistoa koskevassa kiistassa on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Helsinkiin rakennetaan vanhanajan kerrostalo, jossa seinät ovat tiiltä ja ilmanvaihto painovoimainen

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

    11. Näytä lisää