Kotimaa

Onko firman pikkujouluista mitään hyötyä? Asiantuntijat kertovat

Alkoholin kokonaiskulutus on vähentynyt, mutta firmojen pikkujouluissa moni vetää edelleen ”päätyyn asti”.

Pikkujoulukausi lähestyy kovaa vauhtia, ja stereotypiat firman alkoholinhuuruisista pikkujouluista elävät edelleen.

Kuuluvatko karaoke ja ilmainen alkoholi yhä suomalaiseen perinteeseen vai onko tilalle tullut jotain muuta? Entä luovatko juhlat mukavaa yhteishenkeä työpaikalla vai ovatko ne vain pakollinen muodollisuus?

Selvitimme, millaisia suomalaisten yritysten pikkujoulut nykyään ovat ja onko niistä työyhteisölle loppujen lopuksi enemmän hyötyä vai haittaa.

Monelle työpaikalle pikkujoulut tarkoittavat edelleen perinteistä firman piikkiin juhlimista mutta muutostakin on havaittavissa, kertoo Terveystalolla työterveyspsykologin vastaanottotyötä tekevä Jaakko Sahimaa.

”Monet yritykset ovat tietoisesti lähteneet miettimään, miltä nykypäivän pikkujoulut voisivat näyttää. Saatetaan esimerkiksi lähteä yhdessä kokeilemaan jotain uutta liikuntalajia”, hän sanoo.

Karaokea ja alkoholia -menetelmä on kuitenkin Sahimaan mukaan edelleen monen työnantajan näkökulmasta perinteinen, helppo ja halpa tapa järjestää sellaista aktiviteettia, josta todennäköisesti ainakin suurin osa työntekijöistä pitää.

”Viime vuosina toiminta on ehkä muuttunut vähän sivistyneemmäksi, mutta totuttuun tapaan edelleen kuuluu, että viihteelle vaihdettua homma jatkuu firman laskuun.”

Vaikka pelkkien pikkujoulujen alkoholinkäytöstä ei kerätä tilastotietoa, on raju humalatila edelleen läsnä suomalaisessa juhla- ja alkoholikulttuurissa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Janne Härkönen.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana alkoholin kokonaiskulutus on tullut alaspäin mutta rajuja humalakertoja on edelleen yhtä paljon”, Härkönen sanoo.

Hänen mukaansa suomalainen tapa käyttää alkoholia harvakseltaan mutta paljon kerralla ei ole hetkeen muuttumassa.

”Humala ei ole poistunut mihinkään. Todennäköisesti se on myös pikkujouluissa edelleen läsnä, ja niissä saatetaan vetää niin sanotusti päätyyn asti.”

Toisaalta Härkönen muistuttaa, että alaikäisten keskuudessa alkoholinkäyttöä ja humaltumista ei enää arvosteta samalla tavalla. Heidän siirtyessään myöhemmin työelämään saattavat myös pikkujoulujen kulttuuriset käytännöt ja alkoholilla läträäminen muuttua.

Jos pikkujouluja kuitenkin vietetään alkoholin parissa, saattaa juhlahumussa tulla sanoneeksi tai tehneeksi jotain sellaista, jota katuu myöhemmin.

Organisaatio- ja työterveyspsykologi Jaakko Sahimaa kertoo kohdanneensa valitettavan usein tilanteita, joissa pikkujouluissa on tapahtunut ylilyöntejä, kuten epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää.

”Myös työntekijöiden välillä tapahtuvat romanttiset sutinat tai kännipäissään liian suoraan töksäytetyt kommentit ovat omiaan vahingoittamaan työilmapiiriä. Nehän vaikuttavat dynamiikkaan myös itse työpaikalla.”

Jos työntekijä esimerkiksi muutaman ylimääräisen viinilasillisen jälkeen ilmoittaa äänekkäästi eroavansa tehtävästään, voi seuraavana maanantaina työpaikalle palaaminen olla kiusallista.

Tällaisessa tapauksessa ei ole automaattisesti kyse irtisanoutumisesta, mutta hyvän käytöksen vastaista toimintaa se on, sanoo lakimies Joanna Ahokanto Helsingin seudun kauppakamarin tiedotteessa.

”Toki työnantajan tulee harkita, oliko työntekijä todella irtisanoutunut vai ei”, Ahokanto tähdentää.

Pikkujoulujen humalaisesta irtisanoutumisesta kirjoitti torstaina myös Talouselämä.

Sekä työnantajaa että työntekijää sitoo lisäksi niin sanottu lojaliteettivelvoite, joka on voimassa myös työajan ulkopuolella. Jos työntekijä esimerkiksi käyttäytyy pikkujouluissa epäasiallisesti kollegaansa kohtaan, on työnantajalla velvollisuus puuttua asiaan heti tiedon saatuaan.

Mutta tarvitaanko pikkujouluja loppujen lopuksi ollenkaan, ja mitä hyötyä niistä on työyhteisölle?

Jaakko Sahimaan mukaan pikkujoulut voivat muun muassa auttaa ihmisiä tutustumaan rennosti toisiinsa, luomaan yhteishenkeä ja virkistäytymään. Lisäksi ne ovat hyvä tilaisuus kiittää henkilöstöä ja juhlia kuluneen vuoden saavutuksia.

”Maatalousyhteiskunnassakin kesät painettiin kovaa duunia ja kun työt oli tehty, oli sadonkorjuun ja kekrin eli juhlimisen aika”, hän vertaa.

”Tarvitsemme ehdottomasti näitä yhdessäolon ja fiilistelyn hetkiä. Mutta se on sitten eri kysymys, että kuinka paljon haluamme yhdessäolon olevan viinanhuuruista. Onko se aina rakentavaa ja tarkoituksenmukaista?”

Sahimaa muistuttaa, ettei onnistuneillakaan pikkujouluilla laiteta työyhteisön huonoa ilmapiiriä tai puutteellista työhyvinvointia kuntoon eikä johto voi laskea niihin panostamista yksittäisten juhlien varaan.

Hän antaa kuitenkin muutamia vinkkejä siihen, miten pikkujouluista saa mahdollisimman viihtyisät jokaisen osapuolen näkökulmasta.

”Kannattaa etukäteen kartoittaa porukan toiveita ja odotuksia juhlista, jotta kaikki voivat kokea olevansa osa niitä. Lisäksi juhlien on hyvä olla firman näköiset, sillä ne omalta osaltaan kuvastavat yrityskulttuuria.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Nainen kuoli tulipalossa Vantaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    5. 5

      Sami Välimäki oli lupaava jääkiekko­juniori ja Patrik Laineen vastustaja, kunnes eteen tuli houkutteleva käänne­kohta

    6. 6

      Hitas-asuntojen haaliminen on yleistynyt Helsingissä – hyvä­tuloinen toimitus­johtaja omistaa kymmenen tuettua asuntoa

      Tilaajille
    7. 7

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    8. 8

      Ovensuukyselyt: Konservatiivipuolue ottamassa selvän voiton Britannian vaaleissa – samalla varmistuisi myös brexit

    9. 9

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    9. 9

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää