”Kommunistit ovat kadonneet”, sanoo lakkoilun historiaan perehtynyt ekonomisti Antti Koskela – Nämä aiempien vuosi­kymmenten lakot sekoittivat Suomen

Lakot nousevat nykyään isoihin otsikoihin, ja sitä tavoittelevat myös lakon osapuolet. Suuren yleisön voittaminen omalle puolelle on tärkeää.

Medianäkyvyyden perusteella näyttäisi, että Suomessa lakkoillaan paljon, mutta näin ei ole. Moninkertaisesti enemmän lakkoiltiin 1970- ja 1980-luvuilla.

Osapuolet eivät tuolloin niinkään paistatelleet julkisuudessa, vaan lakot olivat paikallisia kähinöitä poliittisesti aktiivisena aikana.

”Kommunistit ovat kadonneet”, sanoo lakkoilun historiaan perehtynyt ekonomisti Antti Koskela https://www.hs.fi/haku/?query=antti+koskelaetsiessään syytä lakkojen määrän romahtamiselle 1990-luvulta lähtien.

Suurlakko vuonna 1905 oli kaikkien lakkojen äiti, jonka henki oli vallankumouksellinen. Viikon kestänyt lakko oli suomalaisten yhteinen kansannousu Venäjän keisarikuntaa vastaan. Se johti eduskunnan perustamiseen ja naisten äänioikeuteen.

Toisaalta suurlakko pohjusti jo seuraavalla vuosikymmenellä käydyn sisällissodan tapahtumia.

Yleislakko koettiin myös vuonna 1956. Se oli perinteisempi työtaistelu, jonka pani toimeen Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto (SAK).

Lähes kolme viikkoa kestäneen lakon aikana Suomi lamaantui, eikä edes sanomalehtiä julkaistu. Lakko johti roimiin palkankorotuksiin ja myöhemmin tupo-järjestelmän luomiseen.

1970-luvulle tultaessa lakot alkoivat saada entistä enemmän poliittisia sävyjä. Työläisten etujen ajaminen kapitalistien etuja vastaan oli ajan ilmiö.

Metalliliiton lakko vuonna 1971 oli Koskelan mielestä monella tapaa historiallinen.

Lakko kesti lähes seitsemän viikkoa, ja taustalla olivat palkkavaateet. Ala kärsi työvoimapulasta, jota pahensi se, että Ruotsin työmarkkinat parempine palkkoineen saivat monet muuttamaan.

Lakko tuli Metalliliitolle kalliiksi, mutta sillä oli kauaskantoisia seurauksia.

”Työehtoihin saatiin parannuksia, merkittävimpänä lomaraha, joka levisi sen jälkeen tupo-sopimusten kautta muille aloille”, Koskela kuvaa.

Lakko antoi pontta ja malliakin muiden alojen vilkkaalle lakkoilulle. Lakkoilijoiden määrät olivat tuolloin kokonaan eri luokkaa kuin nykyään.

1970-luvulla lakossa oli joka vuosi satojatuhansia työntekijöitä, kun viimeisen kymmenen vuoden aikana määrät ovat olleet joitakin kymmeniätuhansia vuosittain.

Ensin lakkointo koski etupäässä teollisuuden aloja ja niin sanottuja duunaritöitä, myöhemmin 1980-luvulla yhä enemmän myös toimihenkilöitä.

Vakaa talouskasvu mahdollisti sen, että palkansaajajärjestöt saattoivat ryhtyä taistelemaan palkankorotusten puolesta.

”Lakkoilu porvarillistui ja Suomesta tuli maa, jossa kaikki ammattiryhmät saattoivat mennä lakkoon”, sanoo Koskela.

Opettajien lakko vuonna 1984 sulki koulut osassa kuntia kuukaudeksi. Samana keväänä lakkoilivat myös lääkärit peräti seitsemän viikon ajan.

Vuonna 1990 pankkitoimihenkilöiden lakko lopetti yritysten välisen rahaliikenteen yli kuukaudeksi. Monet saivat palkkansa käteisenä.

Työtaistelutoiminta oli vilkasta aina 1980-luvun loppupuolelle asti, kunnes poliittinen ilmapiiri rauhoittui. Lakkoilu loppui 1990-luvulla kuin seinään. Lakkotilastot osoittavat, ettei 1970–80-lukujen lakkomääriin ole kertaakaan enää palattu.



Lama-aika, valtava työttömyys ja Neuvostoliiton romahtaminen muuttivat yhteiskuntaa.

Jonkinlainen kulminaatiopiste oli Auto- ja kuljetusalan työtekijäliiton AKT:n lakko vuonna 1991. Neljä viikkoa kestänyt lakko osui hankalaan saumaan, kun Suomi oli syöksynyt lamaan. Liittoa syytettiin maanpetturiksi, eikä sille herunut enää ymmärrystä.

Vaikka lakot vähenivät, monet niistä vähistä ovat jääneet mieleen suuren mediajulkisuuden tähden.

Palomiesten lakko vuonna 1998 oli poikkeuksellisen pitkä, ja siihen osallistui puolet kuntien palo- ja pelastushenkilöstöstä. Hanskat olivat naulassa peräti kolme kuukautta.

Vielä pidempään lakkoilivat lääkärit vuonna 2001. Lakko kesti ennätykselliset viisi kuukautta, ja sen piirissä olivat vuorotellen eri erikoisalat. Lakkoilu kannatti: palkat nousivat roimasti.

”Se yllätti, koska sellaiseen ei ollut totuttu. Aiemmin juristit olivat se kovapalkkaisin ammattiryhmä, mutta nyt Suomesta tuli yksi niitä harvoja maita, joissa lääkärin palkkaa voi verrata juristin palkkaan”, Koskela pohtii.

Taloudellisilta vaikutuksiltaan merkittävin työtaistelu 1990-luvun laman jälkeen käytiin vuonna 2005 paperiteollisuudessa.

Työehtosopimusneuvottelujen epäonnistuttua järjestettiin ensin paikallisia paperitehtaiden alasajoja, ja lopulta lähes koko kemiallinen metsäteollisuus joutui työsulun piiriin. Kuuden viikon työtaistelu tuli kansantaloudelle kalliiksi.

”Metsäteollisuus oli rakennemuutoksen keskellä, ja lakko päättyi osittain työnantajien voittoon”, Koskela tiivistää.

Sari Sairaanhoitaja ja Tehyn lakko vuonna 2007 säilyvät kansakunnan muistissa pitkään.

Osalla poliitikoista meni talouskasvussa lujaa, ja siinä vauhdissa kokoomuksen Jyrki Katainen https://www.hs.fi/haku/?query=jyrki+katainenja Taru Tujunenhttps://www.hs.fi/haku/?query=taru+tujunen tulivat luvanneeksi kuvitteelliselle Sari Sairaanhoitajalle satojen eurojen palkankorotuksen palkkakuopan peittämiseksi.

Palkkavaadetta tehostaakseen Tehy uhkasi joukkoirtisanoutumisella. Muistoissa oli keskellä lama-aikaa vuonna 1995 käyty sairaanhoitajien lakko, joka kesti kuukauden ja jolla ei saavutettu muuta kuin kansan tuomio ja katkeruutta.

Lopulta syntyi sopimus, joka nosti palkkoja tuntuvasti. ”Korotuksia tuli sitten muillekin naisvaltaisille aloille kuin sairaanhoitajille, eli tapahtumilla oli myös rakennevaikutusta”, Koskela sanoo.

Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna ollut 1900-luvulla enemmän lakkoja kuin muissa teollisuusmaissa, etenkin verrattuna Länsi-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Tilastokeskuksen mukaan 1900-luvulla Suomen lakkoalttius oli lähes yhtä suuri kuin Välimeren maissa – lukuun ottamatta 1990-lukua, jolloin Suomessa oli vähän lakkoja.

Sen sijaan 2000-luvulla Suomen työtaisteluvilkkaus ei merkittävästi ole poikennut muista vastaavista pienistä EU-maista, kuten Itävallasta tai Irlannista. Ruotsissa sen sijaan on ollut vähemmän lakkoja kuin Suomessa, Tanskassa taas enemmän.

”Jengillä on kaikki niin hyvin, ja 1–3 prosentin palkankorotukseen ollaan tyytyväisiä. Rakenteet ovat työntekijän kannalta pääosin vahvat”, pohtii Koskela.

Hän muistuttaa, että tulon jakautuminen ja verotus ovat muuttuneet pääoma- ja omistajuusmyönteisemmäksi. ”Siihen nähden olen yllättynyt siitä, kuinka vähän lakkoja on ollut”, Koskela sanoo. ”Kai ihmiset ovat suhteellisen tyytyväisiä omaan palkkaansa.”

Ilmiö näkyy Koskelan mukaan myös kansainvälisesti. Melkein kaikissa länsimaissa lakkojen määrä on vähentynyt selvästi.

Oikaisu 18.11.2019 kello 10.01: Suomen ammattiyhdistysten keskusyhdistys oli oikealta nimeltään Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto.