Kotimaa

Miespuolinen poliisiopiskelija sai kirjallisen varoituksen seksuaalisesta häirinnästä: kuusi naista kertoi epäsopivasta käytöksestä

Naisten mukaan mies halaili ja kosketteli heitä tarpeettomasti.

Poliisiammattikorkeakoulu on antanut miesopiskelijalle kirjallisen varoituksen naisopiskelijoihin kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Varoitus koskee miehen toimintaa kuluvana lukukautena.

Oppilaitoksen mukaan miehen käyttäytyminen on ollut sopimatonta ja se on voinut vaarantaa luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

Poliisiammattikorkeakoulu sai syyskuun alussa ilmoituksen, että miespuolinen poliisiopiskelija oli käyttäytynyt elokuussa vapaa-ajalla linja-autossa naisopiskelijaa kohtaan sopimattomasti.

Kun oppilaitos selvitti asiaa, kuusi naisopiskelijaa kertoi, että miehen käytös oppilaitoksen tiloissa oli muuttunut elokuussa kohteliaasta häiritseväksi ja ahdistavaksi.

Naisopiskelijoiden mukaan mies halaili ja kosketteli tarpeettomasti. He kokivat miehen käyttäytymisen seksuaalissävytteiseksi ja liian flirttailevaksi.

Osa naisista kertoi myös, että mies oli lähettänyt heille matkapuhelimella seksuaalissävytteisiä tekstiviestejä ja kuvan itsestään yläruumis paljaana.

Joidenkin naisten mukaan mies oli jatkanut häiritsevää käyttäytymistä, vaikka he olivat kieltäneet häntä tekemästä niin.

Naiset ilmoittivat asian käsittelyn yhteydessä poliisiammattikorkeakoululle, etteivät he tee miehestä rikosilmoitusta.

”Kyse on lähinnä sellaisesta käyttäytymisestä, jonka naisopiskelijat ovat kokeneet tungettelevaksi ja siinä mielessä häiritseväksi. Joukossa on yksi tapaus, joka on astetta muita törkeämpi”, rehtori Kimmo Himberg kuvaili HS:lle lokakuun lopussa.

Lue lisää: Poliisikoulussa epäillään taas seksuaalista häirintää – ”Joukossa astetta muita törkeämpi tapaus”.

Poliisiammattikorkeakoulu kuuli ilmoitusten johdosta miesopiskelijaa kahdesti. Hän myönsi käyttäytymisensä muuttuneen mutta kiisti käyttäytyneensä tarkoituksellisesti seksuaalissävytteisesti.

Oppilaitoksen mukaan naisopiskelijoiden kertomukset kuitenkin todistivat sen puolesta, että mies oli käyttäytynyt heitä kohtaan seksuaalissävytteisesti. Tätä käsitystä tukevat oppilaitoksen mukaan myös miehen lähettämät tekstiviestit ja valokuva.

Miehen saama kirjallinen varoitus on lievempi kahdesta mahdollisesta kurinpidollisesta seuraamuksesta. Toinen vaihtoehto olisi ollut määräaikainen erottaminen.

Rehtori Himbergin mukaan laki ei salli opiskelijan erottamista pysyvästi, jos hänestä ei ole tehty rikosilmoitusta eikä hän siten voi saada tuomiota.

Sen sijaan toinen poliisiammattikorkeakouluun liittyvä tapaus on etenemässä oikeudenkäyntiin.

Poliisiammattikorkeakoulun opettajana työskennellyttä ylikonstaapelia vastaan nostettiin maanantaina syytteet naisopiskelijoiden seksuaalisista hyväksikäytöistä, seksuaalisesta ahdistelusta ja virkavelvollisuuden rikkomisista.

Tässä tapauksessa asianomistajina on seitsemän naista, joista valtaosa oli tekojen aikana poliisiopiskelijoita. Rikosten epäillään tapahtuneen vuosina 2015–2018.

Oikeudenkäynti järjestetään joulukuun alussa Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Lue lisää: Poliisiammattikorkeakoulun opettaja saa syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ahdistelusta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    2. 2

      Eurooppaministerien kokouksessa poikkeuksellinen selkkaus: Suomi vaati Unkarilta anteeksipyyntöä

    3. 3

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    4. 4

      Ulkoministeriö kiistää Halla-ahon väitteet suomalaisten paluusta al-Holin leiriltä – Halla-aho: ”Tämä ei ole tietenkään mitään vahvistettua tietoa”

    5. 5

      Helsingin pää­rautatie­aseman lippuhalli remontoidaan ravintolaksi ja kahvilaksi

    6. 6

      Suomi on saanut uuden hallituksen – uusi ja vanha hallitus vierailulla presidentin luona, suora lähetys juuri nyt

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Korinaa, pyörtymisiä, pulauttelua – Yhä useampi koira tarvitsee leikkauksen pystyäkseen hengittämään normaalisti

    9. 9

      Suomi on jo neuvotellut al-Holin suomalaislasten kotiuttamisesta – Kurdi­poliitikko HS:lle: Lapsia ei voi erottaa äideistään pakolla

    10. 10

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      Ulkoministeriön korkea virkamies: Haavisto on toiminut laillisesti kiistassa konsulipäällikön kanssa

    5. 5

      HS:n toimittajan twiitistä tuli kansainvälinen puheenaihe, myös arvostetut ulkomaiset mediat jakoivat kuvan Suomen hallituksen johtohahmoista

    6. 6

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    7. 7

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    9. 9

      Venäjä käytti kahta eri vakoilukampanjaa tärvelläkseen Ranskan vaalit: Macronin toimisto sumutti vakoojia vitseillä

    10. 10

      Kommentti: ”Asiat ratkaisevat”, korostaa Sanna Marin – mutta hänen valintansa näytti, miten paljon merkitystä on pääministerin sukupuolella ja iällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää