Kotimaa

Korkeimmalta oikeudelta tiukka äänestys­päätös: Pekka Perä ja Talvivaaran kaivos turmelivat törkeästi ympäristöä

Korkein oikeus antoi ennakkoratkaisunsa Suomen oloissa poikkeuksellisessa ympäristörikosoikeudenkäynnissä. Siinä pohdittiin vastuukysymyksiä kaivoksen Sotkamossa aiheuttamaan ympäristön pilaantumiseen. Päätös syntyi äärimmäisen tiukan äänestyksen jälkeen.

Talvivaaran kaivoksen perustajan Pekka Perän ehdollinen vankeustuomio törkeästä ympäristön turmelemisesta pysyy voimassa.

Korkein oikeus (KKO) antoi ratkaisunsa Suomen oloissa poikkeuksellisessa ympäristörikosasiassa tänään torstaina. KKO piti voimassa Rovaniemen hovioikeuden maaliskuussa 2018 antaman tuomion puolen vuoden ehdollisesta vankeusrangaistuksesta.

KKO ratkaisu syntyi äänestyksen tuloksena äänin 3–2.

Sotkamossa toimineen Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöt ja hallitsemattomat vuodot ovat pilanneet lähijärviä laajasti. Hovioikeuden mukaan vakavat ja pitkäaikaiset vahingot aiheutuivat kaivosyhtiön johdon laiminlyönneistä.

Talvivaara Sotkamo -yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineen Pekka Perän katsotaan aiheuttaneen toiminnallaan vahinkoa ympäristölle ja terveydelle sekä erityisen suurena pidettävää ympäristön turmeltumisen vaaraa.

KKO myönsi marraskuussa 2018 rajoitetun valitusluvan Perälle ja kaivosyhtiön tuotantojohtajana toimineelle Lassi Lammassaarelle, jonka hovioikeus tuomitsi sakkorangaistukseen ympäristön turmelemisesta. Myös Lammassaaren tuomio pysyi voimassa.

Nyt ratkaistu valitus koskee ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen tulkintaa.

Tulkittavana on ollut se, täytyykö rikostunnusmerkistö tilanteessa, jossa kaivoksen jätevesipäästöissä on ollut ympäristölle haitallisia aineita huomattavasti enemmän kuin kaivoksen ympäristölupahakemuksessa oli arvioitu, jos ympäristöluvassa ei kuitenkaan ole asetettu kyseisille aineille tarkkoja päästörajoja.

Asiassa on kysymys Talvivaaran kaivostoiminnan käynnistymisen jälkeen kaivoksen jätevedessä ilmenneistä ympäristölle haitallisen korkeista määristä natriumia, sulfaattia ja mangaania.

Rovaniemen hovioikeus katsoi, että ympäristölupa ei oikeuta päästöjä, jos ne poikkeavat olennaisesti ympäristölupaharkintaa varten ilmoitetuista tiedoista.

KKO katsoi, että ympäristölupahakemuksessa esitetyt ja ympäristölupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot olivat osa ympäristölupaa ja siten ympäristön turmelemisrikoksessa tarkoitettuja lupaehtoja.

Useita kymmeniä kertoja lupahakemuksessa ilmoitettua suuremmat päästöt eivät olleet olleet viranomaisen ympäristölupaharkinnan kohteena, joten ympäristöön oli päästetty haitallisia aineita myös ilman lupaa. Perä ja Lammassaari olivat siten päästäneet ainetta ympäristöön sekä lupaehtojen vastaisesti että ilman laissa edellytettyä lupaa.

Asiassa oli kysymys Talvivaaran kaivostoiminnan käynnistymisen jälkeen kaivoksen jätevedessä ilmenneistä ympäristölle haitallisen korkeista määristä natriumia, sulfaattia ja mangaania. Kyseisten ympäristölle haitallisten aineiden päästöt olivat olleet jopa satakertaiset yhtiön ympäristölupahakemuksessa ilmoittamiin tietoihin nähden.

Kaivosalueelta tulleet päästöt ovat pilanneet laajasti kaivoksen lähijärviä.

Valituslupaa korkeimmalta oikeudelta on hakenut myös Talvivaaran entinen toimitusjohtaja Harri Natunen. Hänet hovioikeus tuomitsi sakkorangaistuksiin ympäristön turmelemisesta. Natusen valituslupa-asiaan KKO ottaa kantaa torstaina.

Sotkamossa vuonna 2008 toimintansa aloittaneen Talvivaaran – nykyisin valtion omistama Terrafame – monimetallikaivoksen ongelmat kilpistyvät pienen järven kokoisiin kipsisakka-altaisiin. Ne ovat täyttyneet milloin sateiden, milloin runsaiden sulamisvesien vuoksi.

Talvivaara-yhtiöllä ei ole vuosiin ollut mitään tekemistä nykyisin paikalla toimivan Terrafamen kaivoksen kanssa.

Kipsisakka-altaat ovat jätepatoja ja tavanomaisen jätteen kaatopaikkoja. Niihin varastoidaan tehtaan tuotannosta tulevia metallipitoista vettä ja sakkaa.

Altaissa on ollut vuoto vuosina 2008, 2010, 2012 ja 2013. Vuotojen seurauksena kaivoksen ympäristöön on päätynyt metallipitoisia jätevesiä niin paljon, että järvien sietokyky on ylittynyt.

Sulfaattipäästöt ovat heikentäneet lähijärvien tilaa.

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan lähijärvet ovat muuttuneet kemiallisesti kerrostuneiksi suola-altaiksi, joiden pohja on kuollut. Pintavedessä lajien monimuotoisuus on romahtanut ja metsäjärvelle tyypillinen lajisto on korvautunut murtovesien lajeilla.

Lokakuussa 2019 julkaistun Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan Terrafamen kaivoksen jätevesipäästöt ovat puolestaan aiheuttaneet merkittäviä muutoksia Vuokatin matkailukeskuksen lähellä sijaitsevassa Nuasjärvessä.

Helsingin yliopiston mukaan jätevesien johtaminen poistoputkea pitkin Nuasjärven syvänteeseen on aiheuttanut putken lähistöllä pohjanläheisen happikadon ja pohjaeliöstön ekologisen tilan turmeltumisen.

Sen sijaan Kainuun ely-keskuksen mukaan Nuasjärven tila on säilynyt hyvänä ja Terrafamen jätevesien vaikutukset ovat olleet ympäristöluvan mukaisia. Seuranta-aineisto ja vedenlaatutiedot eivät tue Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä etenevästä happikadosta tai pohjaeliöstön ekologisen tilan turmeltumisesta. Ely-keskuksen mukaan erilaiset tulokset johtuvat erilaisista menetelmistä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Talvivaarasta tuli ennakkotapaus


 Talvivaaran monimetallikaivos aloitti Sotkamossa vuonna 2008. Vesiongelmia oli alusta asti. Kaivoksella sattui isoja vuotoja, joiden vuoksi esimerkiksi lähijärvet ovat pilaantuneet laajalti.

 Vuonna 2015 alkoi poikkeuksellinen ympäristörikosoikeudenkäynti, jota pidetään merkittävänä ennakkotapauksena.

 Syytettyinä olivat kaivoksen perustaja Pekka Perä, entinen toimitusjohtaja Harri Natunen, tuotantojohtaja Lassi Lammassaari sekä metallien talteenottolaitoksen osastopäällikkö.

 Käräjäoikeus tuomitsi kolme ensimmäistä sakkoihin ympäristön turmelemisesta toukokuussa 2016. Osastopäällikön syyte hylättiin.

 Rovaniemen hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2018 Pekka Perän puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä ympäristön turmelemisesta.

 Harri Natusen ja Lassi Lammassaaren hovioikeus tuomitsi sakkorangaistuksiin ympäristön turmelemisesta. Metallitehtaan osastopäällikön syyte hylättiin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Pohjoisen napa-alueen nopeaan lämpenemiseen löytyi merkittävä syy: Otsonikerrosta tuhoavat aineet

    5. 5

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    6. 6

      Kiira Korpi moittii urheilujärjestelmää tuoreessa julkaisussa: ”Tavoitteena on siivota pois tieltä lapset ja nuoret, jotka hajoavat leivontakoneessa”

    7. 7

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    8. 8

      Ihosairaudesta kärsivän kirurgin epäillään aiheuttaneen kymmenille potilaille infektion Tanskassa, kuusi potilasta on sittemmin kuollut

    9. 9

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    10. 10

      Kiinan mysteeri­virus tarttunut ihmisestä toiseen, Maailman terveysjärjestö järjestää keskiviikkona hätäkokouksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    4. 4

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    5. 5

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    6. 6

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    7. 7

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    8. 8

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    9. 9

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    10. 10

      Näin sushibuffetit valtasivat Suomen: HS tapasi yrittäjän, joka pyörittää 18 ravintolan ketjua

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    5. 5

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    10. 10

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää