Kotimaa

Suomalaisten veren­paine on rikkaiden maiden korkein, kertoo tutkimus – lääkäreiden mukaan uhkaavaa tilannetta ei kuitenkaan oteta vakavasti

Sairaus voi johtaa sydänkohtaukseen, aivohalvaukseen tai dementiaan.

Korkea verenpaine on Suomessa yleisin, kun katsotaan 12 kehittyneen maan tilannetta. Tämän totesi riskejä arvioinut tutkijaryhmä arvovaltaisessa lääketieteen lehdessä The Lancet kesällä. Tutkimuksen rahoittivat Wellcome-säätiö ja Maailman terveysjärjestö WHO.

Verenpaineella voi olla vakavia seurauksia. Korkea verenpaine lisää vaaraa saada aivohalvaus, sydänsairaus tai munuaissairaus, ja se vaikuttaa myös muistisairauden kehittymiseen.

Tutkijat vertasivat 40–79-vuotiaiden korkean verenpaineen yleisyyttä Australiassa, Kanadassa, Suomessa, Saksassa, Irlannissa, Italiassa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Koreassa, Espanjassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Yli puolta miljoonaa ihmistä koskeva tutkimusaineisto on vuosilta 1976–2017.

Analyysi osoitti, että korkea verenpaine oli yleisin Suomessa ja harvinaisin Kanadassa, Australiassa ja Etelä-Koreassa. Useammalla kuin joka toisella suomalaisella oli korkea verenpaine, kun Australiassa niin oli joka kolmannella naisella ja Kanadassa joka kolmannella miehellä.

Korkeaksi katsottiin verenpaine, joka on vähintään 140/80 millimetriä elohopeaa (mm Hg). Samaa määritelmää käytetään myös Suomessa: verenpaine on koholla, kun se ylittää tämän tason, Terveyskirjasto kertoo.

Näin korkeaa verenpainetta pitäisi yrittää alentaa elintavoilla. Jos ne eivät riitä, tarvitaan lääkettä.

Verenpainetta ei oteta vieläkään vakavasti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) työskentelevät professori Tiina Laatikainen ja erikoislääkäri Teemu Niiranen kirjoittivat Lääkärilehdessä marraskuun alussa.

Suomalaisten verenpainetasot ovat laskeneet merkittävästi 40 vuodessa mutta korkea verenpaine on yhä yleinen. Erityiskorvausta verenpainelääkkeistä vuonna 2018 sai 409 488 henkilöä.

Paineet ovat lääkkeistä huolimatta korkeita. Niitä todettiin kahden vuoden takaisessa Finterveys-tutkimuksessa 37 prosentilta yli 30-vuotiaista naisista ja 45 prosentilta miehistä.

Laatikainen ja Niiranen näkevät kaksi syytä. Hoito aloitetaan liian myöhään tai lääkeannos on liian pieni. Vain joka toinen ottaa lääkettä niin paljon kuin reseptiin on kirjattu.

Myös hoidon tehoa seurataan harvemmin kuin muualla. Tutkimus totesi, että Suomessa oli seurannassa vain 26–31 prosenttia naisista ja 17–26 prosenttia miehissä, kun Kanadassa ja Saksassa osuus on kaksinkertainen.

Vain joka kolmas korkeaa verenpainetta sairastava on Suomessa hyvässä hoitotasapainossa.

Korkeaa verenpainetta sairastavien osuuden pitäisi laskea neljännekseen väestöstä vuoteen 2025 mennessä, WHO on linjannut. THL:n arvion mukaan naiset voivat päästä siihen mutta miehet eivät, elleivät verenpaineet ala laskea nopeammin.

Etenkin työikäisten verenpaineen hoitoa pitää tehostaa, Laatikainen ja Niiranen suosittelevat. Se voi vaatia muutoksia elintapoihin.

”Suurimpia esteitä verenpainetason alenemiselle ovat väestön liiallinen suolan saanti, lihominen ja liikkumattomuus”, Laatikainen ja Niiranen kirjoittavat. Myös runsas alkoholin käyttö nostaa verenpainetta.

Vain viisi prosenttia suomalaisista saa suolaa suosituksen verran eli alle viisi grammaa vuorokaudessa.

Oikaisu 9.12. kello 15: Jutussa kerrottiin ensin, että viime vuonna 2,2 miljoonaa suomalaista sai korvausta verenpainelääkkeistä. Lukuun on laskettu yhteen kaikkien Kela-korvauksien saajat, jotka käyttävät lääkkeitä, joita voidaan käyttää verenpainetaudin hoidossa. Näitä lääkkeitä kuitenkin käytetään muidenkin sairauksien hoitoon ja sama henkilö voi käyttää lääkkeitä useista lääkeryhmistä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    3. 3

      Kiinalaiset kalastajat ovat alkaneet saada verkkoihinsa saaliiksi mini­sukellus­veneitä, joista valtio maksaa mittavan löytö­palkkion

    4. 4

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    5. 5

      Moni suomalaismies etsii rakkautta Thaimaasta, ja nyt Thaimaan suositut naistubettajat kertovat, miten napataan hyvä länsimaalainen mies

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    7. 7

      Taikinan vaivaaminen onkin turhaa: ilmava ja rapeakuorinen pataleipä valmistuu odottamalla

    8. 8

      Presidentti Halonen epäilee Haaviston toimien tutkintaa presidenttipeliksi

    9. 9

      Valtakunnansovittelijalle poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä, työntekijä­liitoista väläytellään jo toiveita sovittelijan vaihtamisesta

    10. 10

      Vähintään kymmenet asiakkaat ovat ostaneet Elisan laaja­kaistaan lisä­nopeutta valheellisten myynti­puheluiden perusteella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    2. 2

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    3. 3

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    4. 4

      Helsingin kaduille putkahti näkymä suoraan Kekkosen Suomesta: Joni Heikkilä tekee bisnestä taksilla, jollaista ei uskoisi enää näkevänsä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

    7. 7

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    8. 8

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    9. 9

      Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa

    10. 10

      Kokeile tätä: yllättävä perusaines tekee broilerin koipireisille ihmeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Hiekanharmaassa toimistobunkkerissa lymyää ”kirjastojen kirjasto”, kaksi miljoonaa kirjaa ja mäkihypyn entinen maailmanmestari

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    8. 8

      Tietynlainen treeni saa energiankulutuksen roihuamaan jopa päiviksi – Tästä on kyse jälkipoltoksi kutsutussa ilmiössä

      Tilaajille
    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      Kansanedustaja Anna Kontula otettiin kiinni Israelissa, aikoi tunkeutua Gazaan laittomasti

    11. Näytä lisää