Kotimaa

Rynnäkkökiväärin anastaneen yliluutnantin syyte ex-puolison surmaamisen valmistelusta kaatui hovissa

Muutoin hovioikeus pysytti yliluutnantin yli kahden vuoden tuomion, joka tuli muun muassa entisen puolison vainoamisesta, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Rynnäkkökiväärin Puolustusvoimilta anastaneen yliluutnantin syyte törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta kaatui Rovaniemen hovioikeudessa. Käräjäoikeus oli katsonut, että muun muassa sarjatuliaseen anastaminen viittasi siihen, että mies suunnitteli rikosta lastensa äitiä kohtaan.

Hovioikeuden mukaan ei tullut kuitenkaan näytetyksi, että mies olisi tehnyt päätöksen entisen puolisonsa surmaamisesta.

Hovioikeus piti miehen palvelusrikosta ja kavallusta törkeinä, kun käräjillä mies oli tuomittu perusmuotoisista rikoksista.

Muutoin hovioikeus pysytti yliluutnantin yli kahden vuoden tuomion, joka tuli muun muassa entisen puolison vainoamisesta, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Yliluutnantti muun muassa uhkaili lapselleen ”repivänsä äidin pään irti”.

Lisäksi mies tuomittiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Rikokset tapahtuivat Rovaniemellä vuosina 2017–2018. STT ei julkaise yliluutnantin nimeä seksuaalirikoksen uhrin suojelemiseksi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Hän saalistaa köyhien ihmisten pikkutyttöjä” – The New York Times julkaisi laajan selvityksen raiskaussyytösten kohteeksi joutuneesta Peter Nygårdista

    2. 2

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tekee vatsalihasliikkeet aina makuu­asennossa tai istuen, vaikka ei kannattaisi – Asian­tuntija neuvoo viisi vatsalihas­liikettä, jotka ovat selvästi tehokkaampia

      Tilaajille
    4. 4

      Pessimistin elimistö sairastuu herkästi, ja ominaisuus on hyvin pysyvä – Testaa, onko sinussa pessimistin piirteitä

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 48: Akseli Valmunen otti maisemakuvia paikoista, joissa höntsäillään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 48: Akseli Valmunen otti maisemakuvia paikoista, joissa höntsäillään

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää