Kotimaa

Kunta pani miljoonia maksaneen uudehkon puutalon huutokauppaan, paras tarjous oli runsaat 60 000 euroa

Kurikan Jurvassa sijaitseva Nikkarikeskus on uniikki rakennus, mutta huutokauppa sujui vaimeasti.

Kurikan Jurvaan nousi vuonna 2004 talo, jonka rakentaminen maksoi kaupungille kolmisen miljoonaa euroa. Talo eli Nikkarikeskus oli valmistuttuaan pohjalaisen puurakentamisen uniikki taidonnäyte, näyteikkuna ja koulutuskeskus.

Lauantai-iltana päättyneessä huutokaupassa suurin talosta tarjottu summa oli 61 000 euroa. Hintavaraus ei ylittynyt. Saman verran Kurikassa maksaa rivitalokaksio.

Nyt myynnissä olleessa Nikkarikeskuksessa on muun muassa nämä: vanhempi, vuodelta 1947 oleva osa ja uudempi Nikkarikeskus, jota kutsutaan myös Sellaksi, ja siellä 2 350 hyväkuntoista neliötä, valtava aula- ja näyttelytila, toimistoja, auditorio, kahvila, puuverstaita ja kokoustiloja.

Talo oli myynnissä huutokauppasivustolla viikkokausia, ja siitä tarjottiin pitkään vain noin 10 000:ta euroa, kunnes kaksi huutajaa kilpaili tarjouksen 61 000 euroon juuri ennen sen päättymistä lauantai-iltana.

Rakennuskustannusten ja tarjotun summan ero hämmästytti monia – miten uusi rakennus voi menettää arvonsa vain viidessätoista vuodessa?

Kurikan Toimitilojen hallitus kokoontui tiistai-iltana ja päätti yksimielisesti olla myymättä kiinteistöä tarjotulla hinnalla.

”Jatkamme myöhemmin myyntiä muulla tavalla. Pidimme nyt saatua hintaa liian matalana”, kertoi puheenjohtaja Reijo Ala-Käkelä tiistai-iltana.


Yhtiö joutuu siis pähkäilemään vielä uudestaan, pidetäänkö tappiota tuottava kiinteistö vai hankkiudutaanko siitä eroon vaikka sitten pilkkahinnalla.

”Siinä on kovat ylläpitokustannukset. Tappiot ovat olleet noin satatuhatta euroa vuodessa viimeisten kahden vuoden aikana, ja se syö muiden toimitilojen varoja.”

Koulutukset talossa hiipuivat joitain vuosia sitten, ja kaupunki muun muassa suunnitteli siirtävänsä kirjaston ja kaupungin toimintaa sinne, mutta aie ei toteutunut. Sittemmin kaupunginhallitus antoi talolle myyntiluvan.

”Ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt siihen ketään, jolla olisi liikeidea, joka kantaisi. Vuodessa menee kiinteistökuluihin noin satatuhatta euroa, niin pitäisi olla aika hyvä liikeidea, jolla sen kattaisi”, Ala-Käkelä sanoo.

Hänen mukaansa huutokauppa keräsi paljon yhteydenottoja ja moni ostajakandidaatti perehtyi kohteeseen tarkasti mutta lopulta ei nähty kovaa kisaa. Ala-Käkelä arvioi rakennuksen soveltuvan erinomaisesti esimerkiksi puuteollisen muotoilun alalle ja näyttelyiden järjestämiseen tai insinööritoimiston tiloiksi.

”Talo on tosi hieno, ja sen arvohan on jotain ihan toista kuin huutokaupassa tarjottiin. Sijainti on ilmeisesti väärässä paikassa.”

Alueen keskuksiin Nikkarikeskuksesta on matkaa Seinäjoelle 56 kilometriä ja Vaasaan 60 kilometriä.

”Kun viimeksi noin kuukausi sitten siellä kävin, ihailin sitä taas ja ajattelin, että kyllä tämä on hieno rakennus ja on sääli, jos siitä joutuu luopumaan. Toisaalta pitää ajatella sitäkin, että jos siitä luovuttaisiinkin, joku sitä toimintaa jatkaa ja ei se talo sieltä mihinkään häivy.”

Tiloissa on nyt vuokralla kymmenkunta pientä yritystä, kertoo Kurikan Toimitilojen toimitusjohtaja Tapio Ketonen.

”Kiinteistön alamäki alkoi, kun aiemmin siinä ollut veistokoulutoiminta lakkasi. Sen jälkeen kiinteistön käyttö on vähentynyt.”

Ketonenkin uskoo, että tiloissa voisi olla monenlaista yritystoimintaa.

”Tällä hetkellä siellä ei ole pääkäyttäjää tai toimijaa. Mutta siellä on kokoustilaa, auditoriotilaa ja iso aula, jossa pystyy järjestämään isonkin tapahtuman, tai sitä voi käyttää vaikka esittely- ja myyntitilana.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    2. 2

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    5. 5

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    6. 6

      Ruumisauto ajoi takaluukku auki Mannerheimin­tiellä

    7. 7

      Sotimaan opetettuja lapsia on jo Suomessa, sanoo psykologi – näin radikalisoituneita nuoria autetaan

    8. 8

      Bellingcat: Berliinin puistomurhaaja aloitti uransa Kostamuksessa

    9. 9

      Suomen metsien hiilinielut romahtivat ennätys­hakkuiden vuoksi

    10. 10

      Mika Myllylän 18-vuotias poika Wiljami on lähellä Liiga-debyyttiä: ”Korkean työmoraalin omaava laitahyökkääjä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    2. 2

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    3. 3

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    4. 4

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    5. 5

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    6. 6

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    9. 9

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    10. 10

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää