Kotimaa

Huumekaupan keskuksesta paljastui tuhansien suomalaisten myyjien ja ostajien nimet – nuorimmat Silkkitien käyttäjät 15-vuotiaita ja vanhimmat yli 80-vuotiaita

Silkkitie-kauppapaikka oli pitkäaikainen huumekaupan alusta, jonka palvelimelta löytyy massiivinen määrä nimiä. Tulli kertoi toukokuussa takavarikoineensa palvelimen.

Viranomaiset tutkivat tuhansia pimeän verkon Silkkitie-kauppapaikkaan liittyviä rikosepäilyjä. Tulli on selvittänyt tuhansien suomalaisten myyjien ja ostajien henkilöllisyydet.

”Salatussa verkossa palveluiden ylläpitäjät ja myyjät ovat uskoneet ja uskotelleet ostajille huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden verkkokaupan olevan ´turvallista´ anonymiteetin vuoksi ja siten viranomaisten saavuttamattomissa sekä rikosvastuusta vapaata. Tämä myytti on viimeistään nyt murrettu”, sanoo Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Viranomaiset kertoivat tiedotustilaisuudessa keskiviikkona lisätietoa pimeän verkon Silkkitie-kauppapaikan palvelimelta tekemistään löydöistä.

Takavarikoidun palvelimen kautta toimitettiin Sinkkosen mukaan Suomeen noin 800–900 kiloa erilaisia huumausaineita. Myös datan määrä oli valtava.

"Tämä oli erittäin massiivinen tietokanta, mitä löysimme. Jos se vaihdettaisiin A-nelosiksi, yli miljoona kappaletta sivuja olisi löytynyt", Sinkkonen havainnollistaa.

Silkkitie oli yksi pitkäikäisimmistä ja kansainvälisesti tunnetuimmista kauppapaikoista, jotka toimivat Tor-verkossa. Palvelimen takavarikosta Tulli kertoi toukokuussa.

Tor-verkko mahdollistaa internetin anonyymin käytön, ja sitä on luonnehdittu myös internetin pimeäksi puoleksi.

Silkkitien sulkeminen on vaikuttanut viranomaisten mukaan merkittävästi salatussa verkossa tapahtuvaan huumekauppaan ja muuhun laittomaan kauppaan.

”Suomeen tulevien huumausainelähetyksien takavarikot ovat lukumääräisesti vähentyneet maaliskuun 2019 jälkeen”, Sinkkonen sanoo.

Viranomaisten mukaan Silkkitie ja muut verkkokaupat ovat lisänneet huomattavasti huumeiden tarjontaa Suomessa etenkin suurten kaupunkien ulkopuolelle ja myös alaikäisille.

Laittomien aineiden ja muiden tuotteiden kauppaa tehtiin Silkkitiellä nimimerkkien avulla. Silkkitien kauppapaikalla oli sen toiminta-aikana noin 400 000 nimimerkkiä. Toteutuneita kauppatapahtumia oli noin puoli miljoonaa, ja myynnissä oli 78 000 eri tuotetta.

Myynti kohdistui pääosin Suomeen. Vastaavia palvelinalustoja on pystytty sulkemaan globaalisti vain muutamia, muun muassa Saksassa.

Tulli, keskusrikospoliisi ja poliisilaitokset ovat aloittaneet useita suomalaisiin myyjiin ja ostajiin kohdistuvia esitutkintoja. Poliisilaitokset ympäri Suomen tutkivat tuhansia rikosepäilyjä, jotka liittyvät Silkkitien huumausainekauppaan.

”Tutkintaurakka on valtava joka puolella Suomea. Tällä hetkellä useimmissa laitoksissa käydään läpi Tullilta saatua materiaalia ja lajitellaan tutkittavia juttuja muun muassa niiden laajuuden ja laadun mukaan. Joissain laitoksissa tutkinnoissa on päästy pidemmälle ja on tehty kuulusteluja ja muita toimenpiteitä”, sanoo keskusrikospoliisin rikosylikomisario Jari Räty.

Osassa rikosepäilyistä on kyse yksittäisistä kauppatapahtumista, mutta joissakin puolestaan yli sadantuhannen euron myyntituotoista. Osa ostetuista huume-eristä on niin suuria, että poliisi epäilee aineiden päätyneen jälleenmyyntiin.

Suhteellisesti eniten rikosepäilyjä on poliisin selvittelyssä Sisä-Suomen ja Oulun poliisilaitosten alueilla.

”Tämä kertoo osaltaan huumausainemarkkinoiden muutoksesta. Nettikaupan yleistymisen myötä huumausaineiden käyttö on yleistynyt myös maaseudulla ja pienissä kunnissa, kun huumeita on mahdollista tilata netistä kotiovelle. Aiemmin huumekauppa oli keskittynyt pääasiassa suuriin kaupunkeihin”, Räty sanoo.

Silkkitien käyttäjiä on ollut kaikkialla Suomessa. Heidän ikäjakaumansa on viranomaisten mukaan 15–83 vuotta. Koko kauppapaikan liikevaihto oli noin viisikymmentä miljoonaa euroa.

Tulli on tutkinut jo aiemmin vuosina 2014–2019 noin kolmeakymmentä Silkkitien myyjää. Silkkitiehen liittyvissä tapauksissa on tähän mennessä tuomittu vankeusrangaistuksia yhteensä noin sata vuotta.

Tiistaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa vangittiin Helsingin poliisin vanhempi konstaapeli, jonka nimi pulpahti HS:n tietojen mukaan esiin kyseiseltä palvelimelta. Vanhempaa konstaapelia epäillään törkeästä doping-rikoksesta useiden vuosien ajalta.

Lue Lisää: Helsingin poliisin vanhempi konstaapeli vangittiin törkeästä dopingrikoksesta epäiltynä – HS:n tietojen mukaan nimi löytyi pimeän verkon kauppapaikan palvelimelta

Vanhemman konstaapelin epäillään ajautuneen dopingaineiden myyntiin oman käytön kautta. Viranomaiset eivät tiistaina tai keskiviikkona suostuneet kuitenkaan ottamaan kantaa käytännössä mihinkään tutkinnan yksityiskohtiin kuten esimerkiksi muiden epäiltyjen määrään.

Keskiviikon tiedotustilaisuudessa ei myöskään tullut ilmi uusia yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita, jotka viranomaisten haaviin olisivat jääneet palvelintakavarikon jälkeen. Palvelimella on kuitenkin massiivinen määrä nimiä, joten yhteiskunnallisesti kiinnostavat löydökset eivät rajoittune vain yhteen vanhempaan konstaapeliin.

HS:n tietojen mukaan palvelimelta tehtyjen löydösten takia voi tulla vielä julkisuuteen esimerkiksi muita virkamiehiä koskevia rikosepäilyjä. Iso osa rikosprosesseista on vasta alkanut ja osa materiaalista on yhä seulomatta.

Viranomaiset ovat toistaiseksi selvittäneet palvelimen tiedoista vajaan 6 000 ostajan ja myyjän nimet. Reilulla puolella näistä epäillyistä ei ole lainkaan aiempaa huumerikostaustaa.

Erikoissyyttäjä Anna-Riikka Ruuthin mukaan mahdollisuuksien mukaan on syytä korostaa esimerkiksi hoitoonohjauksia ja vastaavaa huumeiden käyttämistä vähentäviä toimia. Toimiin ja rangaistuksiin toki vaikuttaa myös epäiltyjen tausta.

Syyttäjälaitoksessa asian kimpussa on kaikkien aikojen suurin syyttäjäryhmä, jossa on yhteensä 22 henkilöä.

Sivuston kautta on liikkunut jonkin verran myös tuliaseita, mutta pääpaino on huume-, doping- ja lääkeaineissa.

Toisin sanoen viranomaiset näyttävät löytäneen massiivisesta tietokannasta huumekaupan kolkan, jossa on hyvin paljon perinteisen huumerikollisuuden ulkopuolella toimivia henkilöitä.

"Se, että on tuhansienkin henkilöiden tiedot ja kauppatapahtumat ovat selvillä on poikkeuksellinen tilanne. Yleensä huumausainerikollisuus on piilorikollisuutta", Räty sanoo.

Rätyn mukaan isojen huume-erien maahantuonneista vastaa Suomessa pääosin järjestäytynyt rikollisuus, vaikka netti on muuttanut myyntipuolta käyttäjille. Erilaiset rikollisliigat ovat toimittaneet suurempia määriä aineita esimerkiksi maastokätköihin, ja näitä huumeita on myyty myös Silkkitiellä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    4. 4

      Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    5. 5

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    6. 6

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa seksuaalinen häirintä – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimo­neuvoston äänestyksellä

    9. 9

      HS:n jakelussa ongelmia pääkaupunkiseudulla, lue päivän näköislehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Miksi Suomi ajaa osaavat ihmiset pois maasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    5. 5

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    6. 6

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    7. 7

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    10. 10

      Gabriel-ohjuksen salaisuuden verho raottuu: Merivoimat julkaisi erittäin harvinaisen kuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää