Kotimaa

Iskelmälaulajakonkarit saapuivat Linnaan: Matti ja Teppo tulivat rentoutumaan, Eino Grön kertoi upean äänensä salaisuuden

Iskelmätähdet Eino Grön sekä Matti ja Teppo ovat tuttuja kasvoja Presidentinlinnassa.

rac
Iskelmälaulaja Eino Gröniltä tiedusteltiin Presidentinlinnan portailla, miten hänen äänensä voi edelleen olla valtavan upea.

”No, en tiedä. Olen saanut olla terve ja saanut yläkerrasta apuja, mikäs tässä on”, Grön totesi.

”Tiiviisti on tehty töitä kyllä”, sanoi tänä vuonna 80-vuotissyntymäpäivä­kiertueellaan esiintynyt Grön.

Floridassa vuosittain talvea viettävältä ja paljon ulkomailla asuneelta laulajalta tiedusteltiin, mitä Suomi merkitsee hänelle.

”Kyllä Suomi on aina Suomi. Sen huomaa silloin, kun tulee ulkomailta tänne. Oma maa.”

Iskelmälaulajaduo Matti ja Teppo eli Ruohosen veljekset saapuivat Linnan juhliin puolisoidensa kanssa. Aina kaiken takana on nainen, pääsivät Ylen juontajat vääntämään puujalkavitsejä.

Lapsuusiästä asti yhdessä esiintyneet Matti ja Teppo ovat tänä vuonna kiertäneet ympäri maata lähes kokonaan loppuunmyydyllä 50-vuotisjuhlakiertueellaan. Vielä viisi konserttia on vetämättä.

”Koville ollaan jouduttu, mutta tässä vielä ollaan. Tänne tultiin rentoutumaan”, Matti Ruohonen totesi Presidentinlinnan sisäänkäynnillä.

Tämä on veljesten kolmas kerta itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

”Kyllähän se kutsu aina yllättää, mutta ihanaa taas on täällä olla”, Matti sanoi.


Heti juhlien jälkeisenä lauantaina duolla on tiedossa konsertti Turun Logomossa. Ensi vuodesta lähtien veljekset ovat kuitenkin päättäneet esiintyä pelkästään kesäisin – ”festareita ja muuta pientä”.

Matti Ruohonen uskoo, että heidän monipuolinen musiikkinsa vetoaa yhä kaikenikäisiin ihmisiin 50 vuoden aikana suomalainen iskelmäkansa on tullut konkareille tutuksi.

”Jossain yleisö on menevämpää ja jossain otetaan iisimmin. Riippuu siitä, miten artisti saa yleisön mukaan”, Matti linjaa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle ja kokonainen kortteli ei ollut saada unta

    3. 3

      Lidl tekemässä täyskäännöstä: Valmistelee omaa etuohjelmaa vastaukseksi S-etukortille ja Plussa-kortille

    4. 4

      Koronavirus on jo levinnyt Pohjois-Koreaan, kertovat lähteet: Epidemia suljetussa valtiossa voisi olla tuhoisa

    5. 5

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryyttämistä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

    5. 5

      Maa katoaa rivitalon alta Tampereella: ”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa”, sanoo asukas

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    5. 5

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    6. Näytä lisää