Kotimaa

Lähiönuoret ja lukiolaisten jaksaminen nostettiin esiin, vuoden pakolaismies odotti innolla Linnan tarjottavia – Yhteiskunnalliset vaikuttajat ottivat kantaa

Yhteiskunnallisesti merkittävät henkilöt ottivat Linnassa kantaa esimerkiksi lukiolaisten jaksamiseen, sananvapauteen sekä hallituskriisiin.

rac
Mediapersoona Aram Aflatuni saapui Linnaan ensimmäisten vieraiden joukossa puolisonsa Hanna-Mari Aflatunin kanssa.

Aflatuni tunnetaan muun muassa lukuisista televisio-ohjelmista. Hän on myös ollut mukana perustamassa nuorten rauhantekijöiden verkosto Gutsy Go:ta, joka antaa huonomaineisten alueiden nuorille työkaluja muuttaa yhteisöään paremmaksi.

Hanke voitti vuonna 2017 suomalaisten säätiöiden Vuosisadan rakentajat -ideakilpailun.

Aflatunin puvuntakin selkään olikin lähiönuorten auttamisen hengessä kirjailtu projektissa mukana olevien lähiöiden nimiä.

”Parin vuoden aikana suomalaiset nuoret lähiöissä ovat ruvenneet tekemään rohkeita rauhan tekoja, eli sellaisia tekoja, jotka yhdistävät ihmisiä”, Aflatuni kuvaili hanketta Linnan edustalla.

”Siellä on 14-vuotiaita, jotka ovat synnyttäneet todella hienoja operaatioita.”

Aflatuni kommentoi myös tämän vuoden Linnan juhlien teemaa, joka on luotettava tiedonvälitys.

”Ihmiset puhuvat tosi paljon ja vähän liikaakin, ja syntyy paljon kiihkoa ja epätietoa. Kun lähdetään toiminnan kentälle, puheet pienenee ja teot suurenee”, hän tiivisti.

Itsenäisyyspäivän vastaanotolle oli tuttuun tapaan kutsuttu useita yhteiskunnallisesti merkittäviä vaikuttajia, ja monet heistä ottivat myös kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen kertoi, että illan kuumin puheenaihe mekkojen lisäksi oli ollut niin ikään tällä hetkellä vallitseva poliittinen tilanne.

Pajusen mukaan Linnassa oli illan mittaan käyty muun muassa ”kevytmielistä spekulointia” siitä, miten tilanne lopulta tulee ratkeamaan.

Lukiolaisia edustava Pajunen nosti lisäksi esiin lukiolaisten hyvinvoinnin ja jaksamisen ja kertoi asunsa olevan kannanotto nuorten syrjäytymistä vastaan.


Vuoden pakolaismieheksi valittu Nourdeen Toure saapui vaimonsa kanssa Presidentinlinnaan paperinen kutsu kädessä.

”Tämä on mun ensimmäinen kerta ja tuntuu hyvältä”, Toure kommentoi Linnan portailla.

”On hyvä saada joitain näin erikoisia kokemuksia”, mies lisäsi.

Togosta kotoisin oleva 28-vuotias ammattinyrkkeilijä muutti Suomeen helmikuussa 2011 ja aloitti ammattinyrkkeilyn Pekka Mäen tallissa keväällä 2014.

Toure uskoi, että sisällä Linnassa tulee tanssittua paljon. Hän odotti innolla myös juhlien tarjottavia.

”Yritän maistaa kaikkea, mitä siellä on.”


Myös Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson halusi asullaan ottaa kantaa. Hän saapui Linnaan huomiota herättävä punainen hirttoköysi kaulassaan.

Köysi kuvastaa muun muassa sitä, mitä journalisteille tapahtuu isossa osassa maailmaa, jos he yrittävät käyttää sananvapauttaan.

”Toimittajat eivät saa aina tehdä työtään rauhassa. Heitä yritetään vaientaa ja heitä häiriköidään”, Pettersson totesi sisällä Linnassa.

Linnassa vilisi myös muita merkittäviä yhteiskunnallisia persoonia, kuten taloustieteilijä ja tietokirjailija Sixten Korkman.

Korkman kertoi Suomen ohella seuranneensa viime aikoina paljon myös kansainvälistä poliittista tilannetta. Hän vertasi Suomen tilannetta ja pääministeri Antti Rinteen (sd) eroa muun muassa Yhdysvaltoihin.

”Jos kansalaiset nyt kokevat, että tässä on jotain mätää, niin onhan tämä parempi, kuin että saisi valehdella joka päivä”, Korkman totesi.


Viimeksi 30 vuotta sitten Koiviston aikana Linnan juhlissa vieraillut filosofi Esa Saarinen kuvaili tunnelmaa ”kotoisammaksi” kuin vuosikymmeniä sitten.

”Joku ihme lämpö on lisääntynyt entisestään”, Saarinen tiivisti.

Hänen mielestään takana oleva dramaattinen politiikan viikko ei näy Linnassa.

”Se on yksi niistä hienoista asioista Suomessa, että voimme olla toistemme kanssa eri mieltä joistakin asioista, ehkä joskus vähän kipinöivästikin”, Saarinen pohti.

”Mutta siitä huolimatta säilyy yhteys ja tunne siitä, että yhdessä näitä asioita tehdään.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    4. 4

      HS:n palkkakone paljastaa, tienaatko yhtä paljon kuin työkaverisi keskimäärin – Palkoista pitäisi puhua paljon enemmän, sanoo professori

      Tilaajille
    5. 5

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    6. 6

      Jos metsäteollisuuden lakon yhteydessä esitetyt luvut pitäisivät paikkansa, menetysten saaminen takaisin veisi sata vuotta – mitä järkeä lakossa on?

    7. 7

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    8. 8

      Koronavirus ei vaikuta yhtä tappavalta kuin sars, mutta arviot tartuttavuudesta vaihtelevat – Tämä viruksesta tiedetään nyt

    9. 9

      Koronavirukseen on kuollut jo 106, tartuntoja yli 4 500 – Saksassa todettiin ensimmäinen tartunta

    10. 10

      Tubettaja Mandimai menetti ”aika kivoja summia”, kunnes kollegat tulivat väliin – Nyt hän kääntää suursuosiotaan euroiksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    2. 2

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    6. 6

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    7. 7

      Rajun näköisestä lihasvasarasta tuli treenaajien hittituote – Asiantuntija kertoo, mitä laite tekee lihaksille

    8. 8

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    9. 9

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen perussuomalaisten kansanedustajasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää