Kotimaa

Ohjaaja Dome Karukoski muisteli ensimmäisiä Linnan juhliaan: ”Se meni vähän huonommin se ilta” – Näyttelijä Oona Airola kertoo, että somehyökkäykset ovat tehneet hänestä varovaisemman

Knihtilä kertoo näyttelemisen olevan kummallekin suuri osa elämää. Karukoskella ei puolestaan ole kiire uusien projektien pariin.

rac
Elokuvaohjaaja Dome Karukoski muisteli itsenäisyyspäivän vastaanotolla ensimmäisiä Linnan juhliaan, jotka eivät päättyneet kovin hyvin.

”Tein sen amatöörivirheen, että otin boolia tosi monesta kulhosta olettaen, että ne maistuvat varmaan erilaiselle. Se meni vähän huonommin se ilta”, Karukoski kertoi vuoden 2009 Linnan juhlistaan.

Syy ei hänen mukaansa ollut niinkään juomien määrässä, vaan siinä, että Linnassa on niin kuuma, että juomat nousevat helposti päähän. Tällä kertaa aikomuksena oli juoda enemmän vettä.

”Ihmiset eivät ymmärrä, että täällä on 82 astetta lämmintä ja jos otat muutamankin lasin, se nousee päähän saman tien”, Karukoski selvensi.

Tolkien-elokuvan vastikään ohjannut Karukoski kertoo, että takana on yksi hänen elämänsä parhaimmista vuosista.

”Tällaisena lepsämäläisenä kloppina pääsin kokeilemaan Hollywood-elokuvaa. Nyt olen työtön työnhakija, mutta ei siinä mitään, se oli mahtava kokemus”, Karukoski naurahtaa.

Ohjaaja kertoo, että Tolkien oli raskas projekti eikä toistaiseksi ole kiire aloittaa uutta. Tällä hetkellä Karukoski kirjoittaa muutamia tv-sarjoja, jotka kiinnostavat häntä aihepiiriltään.

”Enkä vuonna 2021 sitten seuraavan kerran kuvataan. Nyt puhalletaan ulos ja analysoidaan, kuka mä oon, mitä oon tehnyt ja miten haluaisin olla parempi ihmisenä ja taiteilijana.”

Hallitusdraamaa Karukoski ei ole ehtinyt seurata kovin paljon, koska saapui Suomeen vasta torstaina itsenäisyyspäivää juhlimaan.

Paljon ulkomailla aikaa viettävä mies kuitenkin vertaa Suomen tilannetta esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, joissa keskustelu on hyvin polarisoitunutta.

”Suomi on niin pieni ja yhtenäinen valtio, että toivoisin, että keskustelukulttuuri olisi yhtenäisempi ja hyvään pyrkivä”, hän sanoo.

”Yhdysvalloissa huomaa, että ihmiset on masentuneita, koska [keskustelutapa] ei aja enää valtion vaan poliitikkojen asiaa.”

Karukoski kertoo olevansa hyvin ylpeä ja iloinen siitä, että on saanut kutsun Linnan juhliin, vaikka juhlat ovatkin aikamoista ”hurlumheitä”.

Juhlan hengen mukaisesti vanhassa puvussaan linnaan saapunut mies toivoo, että muistamme, mistä olemme kansana lähteneet.

”Emme saa kadottaa yhtenäisyyden kulttuuria. Meidän pitää olla vähän niin kuin yhteinen maajoukkue koko ajan”, hän toteaa.

Näyttelijä Oona Airola oli ensimmäistä kertaa Linnassa. Airola sai parhaan naispääosan Jussi-palkinnon aiemmin tänä vuonna roolityöstään Oma maa -elokuvassa.

Airolan mukaan Linnassa on vallinnut rento tunnelma. Hän toivoi pääsevänsä juttelemaan illan aikana sellaisten ihmisten kanssa, joiden juttusille hän ei helposti pääsisi muualla.

Airola kertoi olevansa huolestunut syrjäytyneistä ihmisistä ja keskustelun kärjistymisestä sosiaalisessa mediassa.

”Kyllä olen huolissani tällä hetkellä Suomen tilasta, olen huolissani, että meillä on yhä enemmän ja enemmän syrjäytyneitä ihmisiä, yksinäisyys on sellainen asia, mistä me ei kauheasti puhuta. Ihmisillä on todella paljon surua ja murhetta ja pelkoa suhteessa tulevaisuuteen tällä hetkellä.”

”Toivoisin, että löytäisimme rakentavampaa keskustelua eikä niin hyökkäävää, mitä ehkä sosiaalinen media helposti antaa. Some antaa helposti alustan hyökkäävälle keskustelulle. Toivon, että voitaisiin keskustella pehmeämmin ja inhimillisemmin”, Airola sanoi.

Airola kertoi itsekin tulleensa varovaisemmaksi sosiaalisen median suhteen. Hän sanoo puhuvansa lähinnä töistään nykyään sosiaalisessa mediassa.

”Saatan saada hyökkäyksiä. Oivalsin, ettei se olekaan sellainen alusta, jossa kannattaa kauheasti ilmaista mielipiteitä. Puhun asioista nykyään asioina enkä mielipiteinä”, Airola sanoi.

Airolan pitkän valkoisen puvun on suunnitellut Anne-Mari Pahkala.


Pitkän linjan näyttelijöillä Tommi Korpelalla ja hänen puolisollaan näyttelijä Elina Knihtilällä on Linnan juhlissa paljon tuttuja. He povaavat illasta hauskaa.

”Nyt alkaa tää jonotus hälvenemään, alkaa rentoutumaan tunnelma”, Korpela sanoo.

Knihtilä saapui Linnaan keltaisessa Katri Niskasen mekossa.

”Olen pitkään haaveillut siitä, että Katri Niskanen tekisi minulle puvun. Olen tosi iloinen, tässä on tosi miellyttävä olla.”

Kummallakin on työn alla uusia produktioita. Knihtilä on professorina taideyliopiston teatterikorkeakoulussa, mutta osallistuu samalla Meduusan huone -näytelmään kansallisteatterissa sekä keväällä uuden tv-sarjan tekoon. Korpela puolestaan harjoittelee Q-teatterissa Milja Sarkolan Pääomani-näytelmää.


Miten sujuu elämä ja arki kahden tunnetun näyttelijän taloudessa?

”Musta on aika hienoa, että voi jakaa niitä keskeisiä kysymyksiä”, Knihtilä sanoo. Näyttelijyys on kuitenkin itselleni niin iso osa identiteettiä, että on hyvä, että kotona on toinenkin, joka ymmärtää sitä.”

Korpela kehuu Knihtilää näyttelijänä mutta erityisesti tämän työtä professorina.

”Kunnioitan suuresti, ei minusta olisi semmoiseen. Olen tosi ylpeä hänestä.”

Yhteistä elämää on takana pian 30 vuotta. Vuosipäiviä pari ei ole ehtinyt viettää, mutta Linnan juhlien jatkoja on tiedossa ehkä useammatkin.

”Meille tuli kutsu Helsingin kaupungin pormestarin jatkoille, niin ihan mielenkiinnosta varmaan ainakin siellä mennään käymään. En osaa sanoa, mitä sitten tapahtuu”, Knihtilä sanoo.

”Elokuva-alalta ja teatterista hyviä ystäviä myös kutsuttu, niin varmaan ystävien seurassa. Mutta nähdään, ketä tässä tavataan illan aikana.”


Näyttelijä Martti Suosalo ja hänen vaimonsa ohjaaja Virpi Suutari odottivat myös illalta ystävien tapaamista ja lisäksi ”glamöröösiä tunnelmaa”. Pari on ollut Linnan juhlissa useasti.

Suosalo ja Suutari kertovat tavanneensa 90-luvulla Helsingin Sanomien kesätoimittajien juhlissa.

”Hän oli yksinäinen cowboy Manalan baaritiskillä. löysin hänet, ja sillä tiellä olemme edelleen”, Suutari kertoo.

Työ on suuri osa Suosalon ja Suutarin kotielämää, mutta se ei Suosaloa haittaa.

”Sitä ei voi oikeasti sanoa työksi, vaan se on intohimoista yhdessäoloa työn puitteissa”, Suosalo sanoo.

”Ohjaajan työ voi olla yksinäistä. Silloin on tärkeää, että on joku, kenen kanssa spekuloida näitä juttuja”, Suutari lisää.

Linnasta pari suuntaa jatkoille, joilla esiintyy heidän poikansa Iivari Suosalo. Hän soittaa Roope Salminen ja Koirat -yhtyeen kanssa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isisin ”kalifaatti” on kaadettu ja sotilaat viruvat vankilassa, mutta Irakin luolissa lymyilee yhä taistelijoita – HS vieraili vuorella, josta kurdisotilaat tarkkailevat Isisin nukkuvia soluja

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    4. 4

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    5. 5

      Neljän auton ketjukolari Hämeenlinnanväylällä Helsingissä

    6. 6

      Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    7. 7

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    8. 8

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    9. 9

      Harry ja Meghan perustivat oman tuotemerkin – Kuinka arvokas on hovin jättävien kuninkaallisten brändi?

    10. 10

      Kiira Korpi moittii urheilujärjestelmää tuoreessa julkaisussa: ”Tavoitteena on siivota pois tieltä lapset ja nuoret, jotka hajoavat leivontakoneessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    6. 6

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    7. 7

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    8. 8

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    9. 9

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    7. 7

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää