Kotimaa

Keskustelu muovista saa kuluttajat pohtimaan ostoksiaan, mutta näkyykö se joulukaupassa?

Pahvi on yleistynyt pakkausmateriaaleissa, mutta moni esine pakataan yhä muoviin.

Kuluneen vuoden aikana muoviroskasta on puhuttu kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Keväällä hyväksytyn EU-direktiivin myötä muoviset kertakäyttöaterimet, kupit, pillit ja vanupuikot poistuvat markkinoilta. Yhä harvempi kauppa jakaa asiakkaille muovipusseja ilmaiseksi.

Mutta miten muoviin suhtaudutaan joulukaupassa? Onko kuluttajilla halua tai mahdollisuuksia huomioida muoviongelma jouluostoksia tehdessä?

Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Tuula Loikkasen mukaan muoviasioista kysellään kyllä kauppiailta. Muovista keskustelevat paljon kauppaketjun eri vaiheissa niin valmistajat, pakkaajat, kaupat kuin kuluttajatkin.

”Mutta näkyykö se ostokäyttäytymisessä, siitä en ole ihan varma”, Loikkanen sanoo.

”Kyllähän kuluttajille tuodaan jo nyt erilaisia vaihtoehtoja, mistä valita.”

Muovia korvaavia materiaaleja kehitellään lisää sekä tavaran valmistuksessa että pakkaamisessa. Jollekin kuluttajalle muovin vähentäminen voi tarkoittaa muoviesineiden välttämistä, toiselle muoviin pakattujen tavaroiden välttämistä.

Kuopiossa K-Citymarket Päivärannassa osastopäällikkö Sanna Rytkönen on havainnut työssään, että pakkausmuovin käyttö on viime vuosina vähentynyt.

”Kuljetuspakkauksia ei ole kiedottu niin moneen muovikerrokseen. Kun hyllytetään tavaraa, muovia ei ole niin paljon kuin ennen”, hän sanoo.

Pakkausmateriaaleissakin muoveja on korvattu pahvilla. Rytkönen mainitsee esimerkkinä kosmetiikan lahjapakkaukset, jotka ovat nykyään enimmäkseen pahvisia. Jotkut on tehty jo ilman muovista ikkunaakin. Vaateosastolla esimerkiksi osa alushousupakkauksista on muuttunut muovisista pahvisiksi.

Rytkönen uskoo, että valmistajat ja pakkaajat kehittelevät uusia muovittomia tai vähämuovisempia vaihtoehtoja, mutta se kaikki näkyy asteittain.

”Miten tavarantoimittajat saavat vanhoja varastojaan tyhjennettyä, niin se kaikki näkyy meille vähän viiveellä. Ensi joulu on taas jo ihan erinäköinen.”


Verkkokauppa on lisääntynyt viime vuosina huimasti. Tuula Loikkanen muistuttaa, että verkkokaupassa muovin käytön vahtiminen on kuluttajalle paljon vaikeampaa kuin kivijalkakaupassa.

Euroopan ulkopuolelta tuleva pakkausmuovi ei ole välttämättä kierrätettävää muovia. Myös jokainen verkkokaupan tilaus pakataan yksittäin. Se tarkoittaa sitä, että verkkokaupasta ostettuun tuotteeseen käytetään paljon enemmän muovia kuin kivijalkakaupan hyllyltä ostettuun tuotteeseen, joka sujautetaan kassalla kestokassiin.

Leluosastolla monet lelut on tehty muovista ja useat vielä pakattukin muoviin. Loikkanen huomauttaa, että muovipakkauksella suojataan leluja ja pidetään eri osat yhdessä.

”Mutta varmasti tulevaisuudessa tullaan miettimään, että millä muovia voitaisiin korvata.”

Hänen mukaansa monet kuluttajat miettivät esimerkiksi lelujen kestoikää. Leluja ostetaan myös käytettyinä.

Yleisen kulutuskeskustelun myötä myös aineettomat joululahjat ovat kasvattaneet suosiotaan. Joululahjaksi hankitaan elämyslahjakortteja esimerkiksi sisäleikkipuistoihin, elokuviin, teatteriin tai konsertteihin.


Kuopion Päivärannan K-Citymarketin leluosastolla Anniina Poutiainen katselee mietteliäänä dinosauruksen munia. Kuusivuotias lapsenlapsi on toivonut niitä joululahjaksi.

”Yleisesti elämäntapamme on muovista pois. Kierrätys on jokapäiväistä, on kirpputorivaatteet ja huonekalutkin kierrätyksestä. Mutta nyt kun on kyse lapsen joululahjatoiveesta, en ajattele niin ekologisesti”, Poutiainen sanoo.

Vaikka Poutiaisen lastenlapsilla on aikaa kestäviä leluja, kuten palapelejä, joskus lapset toivovat sen hetken hittileluja. Poutiainen keskustelee lasten lahjatoiveista lasten vanhempien kanssa, ja yhdessä niistä karsitaan pois pahin krääsä.

Poutiainen toteaa katselemiensa dinosauruksen munien olevan muovisia ja pakattukin kovaan muoviin.

”Mutta en tiedä, onko tämä lapsesta ihana”, hän sanoo ja päättää lopulta ostaa munapakkauksen.

Siilinjärveläinen kolmen lapsen isä Anssi Pietarinen tutkailee Lego-hyllyä. Hän ei ole miettinyt muoviasioita joululahjaostoksilla eikä leluostoksillakaan.

”En ole ostanut niin sanottua krääsää. Yleensä ostan Legoja tai Brion junaratoja, jotka menevät sukupolvelta toiselle. Kertakäyttöleluja en suosi, vaan haluaisin, että lelulla olisi pidempi elinkaari.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    7. 7

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    9. 9

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    10. 10

      Ruokavirasto: Raakasuklaan nimeä ei pidä käyttää suklaata myytäessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viime yönä lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää