Kotimaa

Suomi 100 -satelliitti kiertänyt avaruudessa nyt vuoden ja päässyt alkuun työssään

Satelliitin avulla tutkitaan revontulia ja avaruussään ilmiöitä.

Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi rakennettu Suomi 100 -satelliitti on kiertänyt avaruudessa nyt noin vuoden. Vuoden aikana se on jo päässyt alkuun työssään eli ilmakehän ja revontulien kuvaamisessa sekä avaruussään ilmiöiden mittaamisessa.

Yksivuotispäiväänsä juhliva satelliitti on suunniteltu ja rakennettu Aalto-yliopistossa. Yliopiston kumppanina satelliittihankkeessa on Ilmatieteen laitos.

Satelliittitiimin johtaja, professori Esa Kallio Aalto-yliopistosta on erittäin tyytyväinen satelliitin ensimmäiseen vuoteen, sen toimintaan ja havaintoihin.

”Kaikista tärkeintä on se, että satelliitti toimii. Se saattaa kuulostaa yksinkertaiselta asialta, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Se on se oleellinen asia”, Kallio kertoo HS:lle puhelimitse. Hän on Kaliforniassa geofysiikka-alan suurkokouksessa kertomassa Suomi 100 -satelliitin ensikuulumisista.

”Nyt dataa on vasta alettu kerätä ja on luotu analyysivälineitä. Ja niin kuin aina mittalaitteiden kanssa tapahtuu, mitä enemmän saamme mittauksia, sitä enemmän myös ymmärrämme niitä. Tämä on vasta ihan alkua.”

Suomi 100 -satelliitti laukaistiin avaruuteen 3. joulukuuta 2018 Kaliforniasta Falcon 9 -kantoraketin kyydissä. Kantoraketin kyydissä avaruuteen lähetettiin muitakin satelliitteja. Laukaisu viivästyi vuodella kantoraketin ongelmien vuoksi. Sen jälkeen satelliitin matka avaruudessa on sujunut hyvin.

Suomi 100 -satelliitti on runsaan kilon painoinen ja litran kokoinen kuutio, joka kiertää nyt avaruudessa noin 600 kilometrin korkeudessa. Sen kiertorata kulkee napa-alueiden yli, ja se ylittää myös Suomen. Satelliittiin ollaan yhteydessä Aalto-yliopiston Otaniemen maa-asemalta.

Satelliitilla kerätään tietoa tietyssä järjestyksessä. Siinä on kaksi mittalaitetta: kamera ja avaruussäätä mittaava radiomittalaite.

Havaintojen tekeminen aloitettiin yksinkertaisemmalla mittalaitteella eli kameralla, jolla otettiin ensimmäisten kuukausien aikana kuvia ensin päiväsaikaan, sitten öiseen aikaan.


Sen jälkeen mittauksissa siirryttiin haastavampaan vaiheeseen, radiomittalaitteen eli radiospektrometrin mittauksiin. Kallion mukaan radiomittalaite pystyy havaitsemaan ”avaruuden ääniä” eli radioaaltoja, jotka kertovat Auringon vaikutuksesta Maahan ja sen lähiavaruuteen. Näiden tietojen avulla yritetään ymmärtää paremmin avaruussäätä eli maapallon lähiympäristössä tapahtuvia ilmiöitä.

”Satelliittiamme voi kutsua avaruussääsatelliitiksi. Sillä tutkitaan, miten aurinko vaikuttaa Maan lähiavaruuteen. Radiolaitteella pyritään saamaan lisätietoa lähiavaruudessamme tapahtuvista muutoksista ja revontulialueiden käyttäytymisestä”, Kallio sanoo.

Radiomittaukset ovat tieteellisesti tärkein ja mielenkiintoisin tehtävä. Kallion mukaan radiomittaukset tulevat olemaan satelliitin toisen vuoden päätehtävä.

Kaikkia satelliitin mittaustuloksia ja kuvia voidaan verrata maan päältä otettuihin mittauksiin ja kuviin. Niiden avulla voidaan rakentaa tietokonemalleja ja simulaatioita, joilla mittaustuloksia voidaan tulkita.

Revontuliakin pystytään siis nyt kuvaamaan sekä ylhäältä että alhaalta.

”Revontulet ovat siinä mielessä mukavimpia kuvata avaruudessa, koska siinä ei ole pilviä välissä”, Kallio sanoo.

Suomi 100 -satelliitti voi kiertää avaruudessa jopa noin 15 vuoden ajan. Sen toiminnasta raportoidaan satelliitin omilla verkkosivuilla eli täällä.

Suomi on tähän mennessä lähettänyt avaruuteen kuusi omaa satelliittia. Suomi 100 -satelliitti on kolmas Aalto-yliopiston satelliitti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    7. 7

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    9. 9

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    10. 10

      Ruokavirasto: Raakasuklaan nimeä ei pidä käyttää suklaata myytäessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viime yönä lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää