Kotimaa

Keskusrikospoliisi teki sisäisen selvityksen henkilöstöjuhlastaan: ”Ei voitane pitää hyvän maun mukaisena”

Juontajana toiminut poliisimies imitoi romaneja. Selvitys pitää miehen esiintymistä osin hyvän maun vastaisena mutta ei rasistisena.

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi selvityksensä laitoksen omien henkilöstöjuhlien juontajan toiminnasta. Juontajana toiminut rikosylikonstaapeli oli imitoinut karrikoidusti romaneja tilaisuudessa.

Keskusrikospoliisi kehottaa sisäisessä selvityksessä rikosylikonstaapelia kiinnittämään vastaisuudessa huomiota asialliseen käyttäytymiseen myös vapaa-ajalla järjestettävissä tilaisuuksissa. Tapaus ei anna aihetta selvityksen mukaan muihin toimenpiteisiin.

Krp käynnisti selvityksen sen jälkeen, kun Iltalehti uutisoi juontajan toiminnasta tänä syksynä.

Keskusrikospoliisin virkistystoimikunta järjesti henkilöstöjuhlan laitoksen ruokalassa ja sisäpihalla 27. syyskuuta tänä vuonna. Juhlien teemana oli 1990-luku. Tilaisuuteen ei osallistunut viraston ulkopuolisia ihmisiä.

Selvityksen mukaan juontajana toiminut rikosylikonstaapeli käytti ajoittain tilaisuudessa ”romanien puhetyyliä karrikoidusti imitoivaa puhetyyliä”. Hän myös kertoi tilaisuudessa juosseensa pikkupoikana mustalaisia karkuun.

Juontajan esiintymisasu viittasi selvityksen mukaan romaneihin. Hän oli pukeutunut nahkatakkiin, suoriin housuihin, kullan väriseen kravattiin ja henkseleihin.

Keskusrikospoliisin oikeusyksikkö kuuli lokakuussa rikosylikonstaapelia tilaisuuden tapahtumista.

Mies kertoi käyttäneensä juhlissa satunnaisesti 1990-luvun suomalaisesta komediasarjasta muistuttavaa puhetyyliä. Hän vakuutti, ettei tarkoituksena ollut väheksyä tai pilkata romanikulttuuria.

Rikosylikonstaapeli kiisti kertoneensa rasistisia vitsejä tai toimineensa muutenkaan rasistisesti. Hän ei kuitenkaan kiistänyt sitä, että hänen esiintymisasunsa viittasi romaneihin.

Mies myönsi, että hänen olisi pitänyt harkita esiintymisasuaan perusteellisemmin.

Sisäisen selvityksen mukaan juontajan puhetapa ja esiintymisasu olivat alttiita arvostelulle. Lisäksi hänen toteamustaan mustalaisia pakoon juoksemisesta ”ei voitane pitää hyvän maun mukaisena”, selvityksessä todetaan.

Selvitys ei kuitenkaan pitänyt miehen toimintaa kokonaisuudessaan erityisen moitittavana. Konkreettista näyttöä rasismista tai syrjinnästä ei myöskään ilmennyt.

Selvityksessä huomioitiin lieventävänä seikkana se, että imitoiva puhetyyli oli satunnaista eikä juontaja käyttänyt sitä omien sanojensa mukaan loukkaamistarkoituksessa.

Selvityksen valmistumisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi parkkihalli seisoo Töölössä lähes tyhjillään, mutta omistaja ei taivu: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”, sanoo toimitusjohtaja

    2. 2

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    3. 3

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    4. 4

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    5. 5

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    6. 6

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    7. 7

      Kobe Bryantin turmakopterin lentäjän viimeiset radiokeskustelut julki: ”Hän halusi lentää yhä matalammalla”

    8. 8

      Kannattaako Suomen vesi­huoltoa yksityistää? ”Näimme mitä tapahtui sähkön siirto­verkkojen kanssa”, sanoo Aalto-yliopiston professori

    9. 9

      Simpsoneita näytetään suomalaisille paria tuntia lukuun ottamatta koko päivän – kysyimme kanavilta syytä

    10. 10

      ”Skimmaaminen” loppui kuin seinään: Tankkaajat oppivat välttämään kylmäasemien urkintalaitteita ja viimeisen niitin teki mobiilimaksu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    4. 4

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    5. 5

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    6. 6

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen perussuomalaisten kansanedustajasta

    8. 8

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    9. 9

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    10. 10

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää