Kotimaa

Verohallinto: Suomalaiset maksavat tunnollisesti veronsa, mutta vain puolet pitää tuloverotusta oikeudenmukaisena

Julkiseen sektoriin suhtaudutaan hieman myönteisemmin kuin pari vuotta sitten.

Lähes kaikki suomalaiset sanovat maksavansa veronsa tunnollisesti ajallaan, käy ilmi Verohallinnon tuoreesta asennekyselystä. Näin kertoo tekevänsä 95 prosenttia kyselyn vastaajista.

Myös suhtautuminen veroihin ja niiden maksamiseen on hyvin myönteistä. 98 prosenttia vastaajista pitää verojen keräämistä tärkeänä hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi, ja 96 prosenttia pitää verojen maksamista keskeisenä kansalaisvelvollisuutena.

Sen sijaan hieman alle 80 prosenttia kokee saavansa vastinetta maksamilleen veroille ja suunnilleen sama osuus luottaa siihen, että verotuspäätökset ovat oikeita. Tasapuoliseksi Verohallinnon uskoo kaksi kolmesta vastaajasta.

Verottaja myös kysyi suomalaisilta, pitävätkö ihmiset verotusta oikeudenmukaisena. Hieman yli puolet katsoi, että palkkojen verotus ja palveluiden sekä tuotteiden verotus on oikeudenmukaista.

Vuonna 2018 Verohallinto keräsi 69 miljardia euroa veroja.

Julkiseen sektoriin myönteisesti suhtautuvien osuus on kasvanut vuoteen 2017 verrattuna. Nyt siihen suhtautuu myönteisesti 62 prosenttia, kun viime kyselyssä näin ajatteli viisi prosenttiyksikköä vähemmän.

Tutkimuksen toteutti Verohallinnon toimeksiannosta Feelback Oy. Tutkimukseen haastateltiin 1 000 iältään 15–74 vuotiasta henkilöä puhelimitse syys-lokakuussa 2019. Valtakunnallisen haastattelututkimuksen virhemarginaali on enimmillään 3,1 prosenttiyksikköä. Verohallinto on teettänyt vastaavia asennetutkimuksia muutaman vuoden välein, viimeksi vuonna 2017.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    3. 3

      Kiinalaiset kalastajat ovat alkaneet saada verkkoihinsa saaliiksi mini­sukellus­veneitä, joista valtio maksaa mittavan löytö­palkkion

    4. 4

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    5. 5

      Moni suomalaismies etsii rakkautta Thaimaasta, ja nyt Thaimaan suositut naistubettajat kertovat, miten napataan hyvä länsimaalainen mies

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    7. 7

      Taikinan vaivaaminen onkin turhaa: ilmava ja rapeakuorinen pataleipä valmistuu odottamalla

    8. 8

      Malmin kentän vihkiäisistä kului vain pari päivää, kun ensimmäinen lentäjä kuoli: Urheilukoneen rysähdys oli vasta alkua turmasumalle

    9. 9

      Vähintään kymmenet asiakkaat ovat ostaneet Elisan laaja­kaistaan lisä­nopeutta valheellisten myynti­puheluiden perusteella

    10. 10

      Valtakunnansovittelijalle poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä, työntekijä­liitoista väläytellään jo toiveita sovittelijan vaihtamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    2. 2

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    3. 3

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    4. 4

      Helsingin kaduille putkahti näkymä suoraan Kekkosen Suomesta: Joni Heikkilä tekee bisnestä taksilla, jollaista ei uskoisi enää näkevänsä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

    7. 7

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    8. 8

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    9. 9

      Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa

    10. 10

      Kokeile tätä: yllättävä perusaines tekee broilerin koipireisille ihmeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Hiekanharmaassa toimistobunkkerissa lymyää ”kirjastojen kirjasto”, kaksi miljoonaa kirjaa ja mäkihypyn entinen maailmanmestari

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    8. 8

      Tietynlainen treeni saa energiankulutuksen roihuamaan jopa päiviksi – Tästä on kyse jälkipoltoksi kutsutussa ilmiössä

      Tilaajille
    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      Kansanedustaja Anna Kontula otettiin kiinni Israelissa, aikoi tunkeutua Gazaan laittomasti

    11. Näytä lisää