Kotimaa

BBC:n toimittaja innostui kiehtovista suomalaisista: brittikanava esittää viikonloppuna dokumentin pienestä Iin kunnasta

Kymmenentuhannen asukkaan kunta nousi kansainväliseen huomioon jo keväällä.

Pieni pohjoispohjalainen Iin kunta Oulun pohjoispuolella saa jälleen kansainvälistä huomioita ilmastoteoistaan, kun Britannian yleisradioyhtiö BBC esittää tänä viikonloppuna Iistä kertovan dokumentin Europe’s Greenest Town.

Dokumentin on tehnyt BBC:n toimittaja Erika Benke, jonka Suomesta tekemät jutut ovat saaneet huomiota paitsi maailmalla, myös Suomessa.

Dokumentti esitetään esimerkiksi lauantaina kello 21.30 paikallista aikaa (kello 23.30 Suomen aikaa) ja puoli neljältä aamuyöstä ja kello 21.30 (kello 23.30 Suomen aikaa) sunnuntaina. Dokumentti esitetään myös uusintoina ensi viikolla sekä joulupäivänä.

Dokumentti sai ensiesityksen lauantaina myös Iissä, jossa Benke piti ennen esitystä lyhyen puheen.

Kymmenentuhannen asukkaan kunta nousi kansainväliseen huomioon, kun Benke teki keväällä Iistä edellisen jutun. Verkossa julkaistu juttu kiinnosti 3,5 miljoonaa katsojaa eri puolilta maailmaa. Hän päätti tulla takaisin ja tehdä aiheesta myös pidemmän dokumentin.

Kaikkiaan Iissä on hänen mukaansa tehty jotain maailman mittakaavassa poikkeuksellista. Niin kutsuttuihin Hinku-kuntiin (Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkosto) kuuluva Ii on onnistunut vähentämään hiilidioksidipäästöjä lyhyessä ajassa.

Kunnan hiilidioksidipäästöt puolittuivat vuodesta 2012 vuoteen 2016. Kunta liikkuu sähköautoilla, käyttää tuuli-, vesi- ja aurinkoenergiaa ja siellä on paljon hiiltä sitovia metsiä. HS kertoi Iistä huhtikuussa.

”Katsojat kaipaavat tällaisia valoisia ja myönteisiä juttuja. Nykyisin niin monet uutiset kertovat vain negatiivisista asioista, katastrofeista ja ympäristökriisistä”, Benke kertoo.

”Varsinkin ilmastonmuutoksesta on vähemmän esillä ratkaisukeskeisiä uutisia, joissa kerrotaan esimerkkejä siitä, millaisia konkreettisia tekoja on voitu tehdä.”

Kaikki ei ole Iissäkään täydellistä, Benke myöntää. Pidemmässä dokumentissa myös nämä näkökulmat ovat tällä kertaa esillä.

”Iissä on satsattu paljon tuulivoimaan. Sitä pidetään yleisesti kannatettavana asiana, mutta tuulivoimaloiden lähellä elävät eivät ole olleet niihin niin tyytyväisiä”, hän sanoo.

Alun perin Benke tuli Suomeen seuraamaan kaksi vuotta sitten perustulokokeilua. Hän seurasi kokeilun piirissä olleen henkilön elämää Kurikassa kahden vuoden ajan. Jutunteon yhteydessä yksi hänen tapaamansa ihminen oli kotoisin Iistä ja kertoi kunnan saavutuksista.

Benke on työskennellyt Britannian yleisradioyhtiössä nyt 23 vuotta. Hän tekee ohjelmia radioon, verkkoon ja televisioon.

Hän on tehnyt Suomesta muun muassa myös radio-ohjelman Vaasassa toimivista yrityksistä, jotka kehittävät tulevaisuuden energiaratkaisuja, sekä videojutun Lapissa Sevettijärvellä asuvasta suomalaispariskunnasta, joka elää omavaraistaloudessa.

Viimeksi mainitusta myös HS on tehnyt jutun viime vuoden jouluna.

Mikä Suomessa häntä oikein kiehtoo?

”Ihastuin Suomeen. Rakastan täällä luontoa ja että täällä on tilaa olla”, Benke sanoo. ”Olen tavannut täällä valtavasti ystävällisiä ihmisiä ja yksi tarina on johtanut toiseen, jolloin olen aina löytänyt uusia aiheita.”

Benken mukaan Suomi kiinnostaa tällä hetkellä myös kansainvälisesti.

”Ohjelmani ja juttuni ovat saaneet katsojia ja kuulijoita, joten on aina helpompi ylipuhua esimieheni, että he päästävät minut tänne aina uudestaan”, Benke sanoo. ”En tiedä, kauanko tämä kestää mutta toistaiseksi olen aina päässyt.”

Benke kertoo, että hän on myös haaveillut asuvansa Suomessa jonkin aikaa.

Suomalaisilla on saattanut olla merkittävä rooli jo siinä, että Benke alun perin edes ryhtyi toimittajaksi.

Benke on syntyjään unkarilainen. Hänen lapsuudessaan lapset alkoivat opiskella ensimmäisenä vieraana kielenä yleensä venäjää mutta Benke sai erityisluvan opiskella englantia.

Kun hän oli arvionsa mukaan noin yhdeksänvuotias, hän tapasi lehtikioskilla vierailulla olevia suomalaisia. He olivat Vantaan kaupungin edustajia, jotka olivat tutustumismatkalla.

Benke pystyi englanninkielensä ansiosta kääntämään vieraille asioita. ”Se antoi kimmokkeen, että voisin osata englantia ja käyttää sitä ammatissani. Se, että olen toimittaja on osin sen ansiota.”

Myöhemmin Benke muutti Lontooseen alkujaan BBC:n unkarinkieliseen toimitukseen ja siirtyi pian sen jälkeen englanninkieliseen uutistoimitukseen.


Yksi vieraista oli sittemmin Vantaan apulaiskaupunginjohtajaksikin ylennyt, nyt jo eläköitynyt Ritva Markkula. Benke ja Markkula pitivät yhteyttä vuosia.

Kun Benke vieraili perustulojuttunsa myötä Suomessa, hän sai Markkulaan uudelleen yhteyden ja he tapasivat.

Benkellä on myös useita uusia juttuja tekeillä Suomesta. Omien sanojensa mukaan materiaalia on ainakin 4–5 juttuun, joista hän paljastaa muutaman.

Yksi niistä kertoo Kurikasta, joka myönsi yli 65-vuotiaille ilmaisen pääsyn kuntosalille.

”Vuoden kuluttua huomattiin, että se oli vaikuttanut paljon heidän terveyteensä. Heidän jalkansa olivat vahvistuneet, joten he eivät liukastu yhtä helposti. He tarvitsevat vähemmän kipulääkkeitä ja muuta lääkitystä.”

Juttu on tulossa ulos Benken mukaan tammikuussa.

Benke on myös haastatellut hiihtäjälegenda Juha Mietoa ja käynyt tämän kanssa hiihtämässä.

”Minä olen aika pienikokoinen ja Mieto taas on todella isokokoinen. Olemme todella hassunnäköinen pari siellä hiihtäessämme.”

Oikaisu 14.12. kello 18.14: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, Kurikka on myöntänyt palvelusetelillä ilmaisen pääsyn kuntosalille 65-vuotiaille, ei 55-vuotiaille. Oikaisu 15.12. kello 12.00: Jutussa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että dokumentin esittäisi BBC World -kanava. Dokumentin esittää BBC News. BBC World on nykyiseltä nimeltään BBC World News.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    5. 5

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    6. 6

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    7. 7

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    8. 8

      Metrosta poistettu henkilö puukotti kahta järjestyksenvalvojaa Helsingin Itäkeskuksessa

    9. 9

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    10. 10

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viikonloppuna lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää