Kotimaa

Puutteellinen ilmanvaihto on monen kodin ongelma – voi aiheuttaa monenlaisia oireita

Eniten parannettavaa on 70- ja 80-lukujen rakennuksissa, varsinkin omakoti- ja rivitaloissa.

Monessa suomalaisessa kodissa sisäilmaa huonontaa puutteellinen ilmanvaihto. Pelkästään Hengitysliiton neuvontaan tulee joka vuosi valtava määrä ilmanvaihdon korjaamiseen tai parantamiseen liittyviä kysymyksiä.

Eniten ongelmia on ollut 1970–80-lukujen taloissa, joissa ei ole toimivaa ilmanvaihtojärjestelmää tai joissa on koneellinen poistoilmanvaihto ilman selkeitä korvausilmareittejä, kertoo Hengitysliiton korjausneuvonnan päällikkö Timo Kujala.

”Ongelmia aiheuttaa helposti myös painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä ilman selkeää korvausilmareittiä ja korvausilman suodatusta”, Kujala sanoo.

Kun likainen sisäilma poistuu joko painovoimaisesti tai koneellisella poistoilmanvaihdolla, mutta raikasta ilmaa ei tule tilalle, korvausilma virtaa sisälle tavalla tai toisella – pahimmillaan talon rakenteiden tai jopa maaperän kautta, eli jo valmiiksi epäpuhtaana.

Sisäilmayhdistys ry:n toiminnanjohtajan Mervi Aholan mukaan suomalaisissa kodeissa on kolmea erilaista ilmanvaihtojärjestelmää: Painovoimaisella poistolla toimiva järjestelmä, koneellisella poistolla toimiva järjestelmä sekä koneellinen tulo- ja poistojärjestelmä. Kahdessa ensimmäisessä haasteena on nimenomaan korvausilman saaminen.

”Joissakin taloissa korvausilmareitit on jossain vaiheessa ollut, mutta ne on esimerkiksi vedon takia laitettu umpeen. Toisaalta on myös paljon asuntoja, joihin niitä ei ole alun perinkään tehty kunnolla, vaan on ajateltu, että ilmaa saadaan sisälle esimerkiksi jättämällä pois osa ikkunan tiivisteistä.”

Uusissa taloissa ongelmana huoltojen laiminlyönti

2000-luvun vaihteessa Suomessa alettiin tehdä rakennuksiin koneellisia tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmiä. Näiden osalta ongelmia syntyy, jos laiminlyödään huolto ja ylläpito – eli esimerkiksi suodatinten vaihto, joka pitäisi tehdä kahdesti vuodessa.

”On todella tyypillistä, että suodattimet vaihdetaan aivan liian harvoin tai jätetään kokonaan vaihtamatta. Myös kanavien puhtaudesta tulisi huolehtia vähintään tarkistuksilla viiden vuoden välein”, Ahola sanoo.

Puutteellisesta ilmanvaihdosta johtuvat ongelmat korostuvat omakotitaloissa sekä pienissä rivitaloyhtiöissä, joissa huolto ja ylläpito ovat asukkaiden vastuulla. Kerrostaloissa ja suuremmissa rivitaloissa taloyhtiöt useimmiten huolehtivat niistä asukkaiden puolesta.

Aholan mukaan moni suomalainen heikentää itse kotinsa sisäilmaa. Esimerkiksi säännöllinen siivous on sisäilman kannalta erittäin tärkeää.

Käytetyt huonekalut, joiden alkuperä ei ole tiedossa, saattavat tuoda epäpuhtauksia sisäilmaan. Liesituulettimen rasvasuodattimet eli rautaiset ritilät puolestaan olisi hyvä pestä kerran kuukaudessa.

Jos pyykkien kuivaaminen tekee sisäilmasta erityisen kostean tai tunkkaisen, on Aholan mukaan kyse puutteellisesta ilmanvaihdosta.

”Pääosin suomalaisissa kodeissa kärsitään sisäilman kuivuudesta”, joten pyykkien kuivaamisen aiheuttama kosteus on talviaikaan jopa hyvästä.

Aholan mukaan moni ei huomaa ajatella sitäkään, että liian korkea sisäilman lämpötila etenkin talviaikaan alentaa sisäilman kosteutta ja tekee ilmasta tunkkaisen. Sisäilman lämpötilan tulisi olla korkeintaan 22 astetta.

Väsymystä, päänsärkyä, silmien ärsytystä, astmaa

Jos kotona on ongelmana puutteellinen korvausilman saanti, sisäilmaa saa helposti ja nopeasti parannettua lisäämällä korvausilmaventtiileitä. Jokaisessa huoneessa tulisi olla jonkinlainen venttiili – joko sellainen, mistä ilmaa poistuu tai sellainen, mistä sitä tulee tilalle.

Lisäksi tulisi huolehtia siitä, että ilma pääsee kulkemaan huoneesta toiseen, eli esimerkiksi ovien alla pitäisi olla riittävät raot, Ahola kertoo.

Jos talossa on tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä, jonka huoltoja on laiminlyöty, sisäilma paranee yleensä suodatinten vaihdolla ja ilmavirtojen tasapainotuksella.

”Jos suodattimet ovat tukossa, tapahtuu järjestelmästä riippuen jompikumpi: Ilmanvirtaus vähenee merkittävästi tai sähkönkulutus kasvaa reilusti, kun puhallin pyrkii yhä väkisin samaan lopputulokseen.”

Toimimaton ilmanvaihto saattaa aiheuttaa terveyshaittoja. Oireet riippuvat Kujalan mukaan pitkälti siitä, millä tapaa ilmanvaihto on puutteellinen. Jos talossa ei ole minkäänlaista ilmanvaihtojärjestelmää, seurauksena on usein hiilidioksidipitoisuuden nousu, mikä voi aiheuttaa väsymystä, keskittymiskyvyn puutetta sekä päänsärkyä.

Jos sisäilmaan tulee rakenteiden kautta epäpuhdasta korvausilmaa, kuten mikrobeja, pölyjä ja haitta-aineita, voivat oireet olla hyvinkin moninaisia – esimerkiksi silmien ärsytysoireita, nuhaa, yskää, hengenahdistusta, pitkittyneitä infektioita tai astmaa.

Jos ongelmana on liiallinen ilman kosteus, rakennuksiin voi syntyä jopa kosteusvaurioita. Ilmanvaihtoa parantamalla ei pystytä korjaamaan jo syntyneitä vaurioita, ja rakenteet pitää vaihtaa tai kuivattaa huolellisesti.

”Ilmanvaihdon muuttamisessa tai korjauksessa on huomioitavana niin monia yksityiskohtia, että niissä olisi aina hyvä olla ammattilainen mukana”, Kujala sanoo.

Aholan mukaan suomalaisten tietoisuus ilmanvaihdosta ja sisäilma-asioista on lisääntynyt. Aktiivisimpia ovat kuitenkin yhä ne, joilla on ennestään huonoja kokemuksia.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    2. 2

      Kobe Bryantin turmakopterin lentäjän viimeiset radiokeskustelut julki: ”Hän halusi lentää yhä matalammalla”

    3. 3

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    5. 5

      ”Skimmaaminen” loppui kuin seinään: Tankkaajat oppivat välttämään kylmäasemien urkintalaitteita ja viimeisen niitin teki mobiilimaksu

    6. 6

      Katso, tienaatko yhtä paljon kuin kollega – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    7. 7

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    8. 8

      Onko koronavirus pahempi kuin tavallinen influenssa ja kuinka monta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    9. 9

      Surun lamauttamia ihmisiä kohdellaan työpaikoissa eri tavoin: Kun aviomies nukkuu saattokodissa, Satu, 46, voi ottaa esiin työläppärin

    10. 10

      Tubettaja Mandimai menetti ”aika kivoja summia”, kunnes kollegat tulivat väliin – Nyt hän kääntää suursuosiotaan euroiksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    4. 4

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    5. 5

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    6. 6

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    7. 7

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    8. 8

      Rajun näköisestä lihasvasarasta tuli treenaajien hittituote – Asiantuntija kertoo, mitä laite tekee lihaksille

    9. 9

      Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen perussuomalaisten kansanedustajasta

    10. 10

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää