Kotimaa

Suomen pahamaineisimman liivijengin yritys lopettaa lakkautuskäräjät lyhyeen epäonnistui

Poliisihallitus ja syyttäjä vaativat liivijengi United Brotherhoodin ja sen alajärjestön Bad Unionin lakkauttamista. Liivijengin pomoksi nimetty mies on vastustanut lakkauttamista. United Brotherhood kertoi kuitenkin maanantaina, että se on päättänyt lakkauttaa itsensä ja Bad Unionin toiminnan.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antaa päätöksensä United Brotherhoodin ja sen farmijengin Bad Unionin väliaikaisesta toimintakiellosta kansliapäätöksenä. Keskiviikkona käräjäoikeus kertoi antavansa tuomion 24. tammikuuta.

Väliaikainen toimintakielto koskee Poliisihallituksen ja syyttäjän vaatimusta, jonka mukaan sekä United Brotherhood että Bad Union pitää lakkauttaa.

United Brotherhood tiedotti maanantaina, että jengi on jo päättänyt lakkauttaa itsensä ja Bad Unionin toiminnan. Tämän vuoksi lakkauttamista ei enää pitäisi vastaajaksi merkityn miehen mukaan edes käsitellä.

Käräjäoikeus ei kuitenkaan suostunut lopettamaan käsittelyä heti kärkeen ilmoituksen perusteella. Oikeus totesi, että omaehtoinen lakkauttaminen on asiaväite, josta näyttötaakka on väitteen esittäjällä. Näin ollen väite ratkotaan myöhemmin asian edetessä ja käsittely jatkuu.

Vastaajalla on ollut oikeuden mukaan myös riittävästi aikaa valmistautua siihen, että väliaikaista toimintakieltoa käsitellään oikeudessa.

”Käräjäoikeus toteaa, että väliaikainen kielto on turvaamistoimi ja vain väliaikaiseksi tarkoitettu.”

Viranomaiset pitävät United Brotherhoodin omaehtoista ilmoitusta taktisena vetona, jonka tarkoituksena on estää ennakkopäätös rikollisjengin lakkauttamisesta.

Vastaajaksi kanteessa on merkitty Tero Holopainen, joka on kanteen mukaan johtanut United Brotherhoodia ainakin vuodesta 2016. Holopainen kiisti heti valmisteluistunnon kärkeen, että kuuluisi järjestöön.

Aamun aikana valmisteluistunnossa käsiteltiin myös sitä, voivatko keskusrikospoliisin ja rikosseuraamuslaitoksen henkilöt toimia asiantuntijoina oikeudenkäynnissä. Oikeus ei nähnyt tähän estettä.

United Brotherhoodin kaltaisia jengejä ei ole aiemmin määrätty lakkautettaviksi Suomessa, joten kyse on poikkeuksellisesta kanteesta.

Poliisihallitus ja syyttäjä perustelevat kanteessaan lakkauttamisvaatimusta sillä, että United Brotherhood on järjestäytynyt sotilaalliseen tapaan ja sen tarkoituksena on hankkia taloudellista hyötyä rikosten avulla.

”Yleinen etu ja turvallisuus sekä pakottava yhteiskunnallinen tarve edellyttävät United Brotherhoodin toiminnan lakkauttamista”, kanteessa todetaan.

Jengi on kanteen mukaan keskittynyt erityisesti huumausaine- ja kiristysrikoksiin. UB perusti Bad Unionin alayhdistyksekseen ja rekrytointikanavakseen loppuvuonna 2016.

”United Brotherhood hyödyntää kaikessa toiminnassaan väkivaltaista mainettaan ja ulkoisia pelotevaikutuksen omaavia tunnuksiaan. United Brotherhood on ottanut osin hallintaansa myös Suomen vankilat, mikä on kiistatta viranomaisten oikeus ja velvollisuus”, kanteessa sanotaan.

Väliaikaista toimintakieltoa koskevan vaatimuksensa tueksi syyttäjä ja Poliisihallitus myllyttivät todisteiksi pitkän listan United Brotherhoodia koskevia tuomioita. Yleensä vastapuoli kommentoi tuomioita joko liian vanhoiksi kuvaamaan yhdistyksen toimintaa tai vetosi siihen, että kyseinen tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Holopaisen kanta on se, että UB:n toiminnan sijaan rikokset ovat olleet yksilöiden tekosia.

Salissa käytiin keskustelua myös siitä, ketkä viranomaisten esittämistä henkilöistä ovat kanteen nostohetkellä olleet mukana toiminnassa. Poliisihallituksen ja syyttäjän mukaan tuomiot osoittavat kuitenkin ennen kaikkea United Brotherhoodin toiminnan lainvastaisuutta ja pitkäaikaisuutta.

Yksi harvoista riidattomista seikoista salissa oli ulkoisten tunnusten käyttäminen. Liki pitäen kaikesta muusta osapuolet ovat salissa eri mieltä.

United Brotherhoodin Holopainen on kiistänyt kirjallisessa vastauksessaan, että UB olisi lain tai hyvien tapojen vastainen.

Vastauksessa hän kiistää, että United Brotherhoodin tai Bad Unionin tarkoitus olisi tehdä rikoksia tai ne olisivat järjestetty sotilaallisesti.

”Kumpikaan lakkautettavaksi vaadituista ei ole osinkaan sotilaallisesti järjestetty. Löydetyt ampuma-aseet liittyvät yksittäisiin rikosasioihin, joista tuomitut ovat kantaneet rikosoikeudellisen vastuun. Kanteessa kuvatuista rikosilmoituksissa nimetyistä henkilöistä valtaosa ei kuulu kumpaankaan lakkautettavaksi vaadittuun [kerhoon].”

Vastauksessa on vedottu myös perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Ne turvaavat yhdistymisvapauden.

Rikollisjengejä ei ole vaadittu Suomessa aiemmin lakkautettavaksi, mutta sen sijaan uusnatsijärjestö Pohjoismaista vastarintaliikettä on.

Pirkanmaan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus ovat määränneet uusnatsijärjestön lakkautettavaksi Poliisihallituksen vaatimuksesta. Asian käsittely on yhä kesken ylimmässä oikeusasteessa, mutta korkein oikeus on kieltänyt järjestön toiminnan väliaikaisesti.

Poliisihallitus ja syyttäjä ilmoittavat kanteessaan pitävänsä United Brotherhoodia enemmän lain ja hyvien tapojen vastaisena kuin Pohjoismaista vastarintaliikettä, kun ottaa huomioon tehtyjen rikosten määrän ja vakavuuden.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    2. 2

      Haavisto-päätös on poliittisen järjestelmän voitto: Keskiöön nousi asia, joka kertoo Suomesta paljon

    3. 3

      Helsinkiläisen taloyhtiön osakas ajautui taloyhtiön kanssa riitoihin hybridiauton lataamisesta, kiista tuli osakkaalle kalliiksi

    4. 4

      Turkki uhkasi pikaisella hyökkäyksellä Syyrian joukkoja vastaan Idlibissä, Venäjä varoitti ”pahimmasta vaihtoehdosta”

    5. 5

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    3. 3

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    4. 4

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    5. 5

      Kansallispuiston kokoinen riita: Espoo aikoo jyrätä 2 000 hehtaaria arvokasta metsää, tilalle pientaloja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    5. 5

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    6. Näytä lisää