Kotimaa

Milla Arosen murhatutkinnassa käänne: Entinen seurustelukumppani tunnusti aiheuttaneensa kuoleman

Aiemmin mies kiisti asian. Uhrin ruumis on edelleen kateissa.

Somerolaisen Milla Arosen murhatutkinnan loppuvaiheessa on tapahtunut käänne, kun teosta epäilty mies on yllättäen kertonut aiheuttaneensa Arosen kuoleman.

”Esitutkinnan loppulausuntoja pyydettäessä epäilty on kertonut olevansa osallinen uhrin kuolemaan. Tähän saakka hän oli kiistänyt kuulusteluissa osallisuutensa tapahtuneeseen”, sanoo keskusrikospoliisin rikoskomisario Jarkko Toivonen.

Vuonna 1995 syntynyttä miestä epäillään murhasta. Hän on vangittuna.

Epäillyn antaman selvityksen mukaan kuolemaan ei liity Arosen ja hänen itsensä lisäksi muita henkilöitä.

Poliisi ei ota kantaa siihen, onko mies tunnustanut surmanneensa uhrin tahallisesti vai aiheuttaneensa kuoleman vahingossa.

”Sitä selvitetään vielä lisäkuulusteluilla”, Toivonen sanoo.

Poliisi epäilee, että henkirikoksella on ollut ainakin jossain määrin taloudellinen motiivi. Murhasta epäilty mies on käyttänyt uhrin henkilötietoja hankkiakseen pikaluottoja ja kirjautuessaan tämän verkkopankkiin.

Mies ja Aronen seurustelivat aiemmin, mutta parisuhde päättyi pari vuotta sitten.

Aronen katosi viime kesänä Varsinais-Suomen Somerolla. Omaiset tekivät hänestä katoamisilmoituksen 11. kesäkuuta, koska hän ei ollut palannut viikonloppuvapaaltaan Porin prikaatiin Säkylään.

Aronen suoritti Säkylässä varusmiespalvelusta. Hänen olisi pitänyt palata varuskuntaan sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Tapauksen tutkinta muuttui kadonneen henkilön asiasta henkirikostutkinnaksi elokuussa. Aluksi rikosnimikkeenä oli tappo, mutta poliisi tiedotti lokakuussa tutkivansa tapausta murhana.

Poliisi epäilee, että vuonna 1995 syntynyt mies murhasi Arosen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 8.–9. kesäkuuta.

Arosen ruumis on edelleen kateissa. Sitä on etsitty laajalta alueelta kesän, syksyn ja talven aikana.

”Nyt etsintäalueita on pystytty rajaamaan tarkemmin, mutta rikoksesta epäillyn kertomasta huolimatta ruumista ei ole toistaiseksi löydetty. Etsintöjä jatketaan edelleen”, Toivonen sanoo.

Poliisi ja syyttäjä hakivat saamansa uuden selvityksen vuoksi lisäaikaa syytteen nostamisen määräaikaan. Varsinais-Suomen käräjäoikeus hyväksyi pyynnön ja määräsi, että mahdollinen syyte on nostettava 23. huhtikuuta mennessä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ensimmäisiä testituloksia Ivalon koronavirusepäilyistä odotetaan vielä perjantai-iltana – tämä tilanteesta tiedetään nyt

    2. 2

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    3. 3

      Saamelaiset voittivat Ruotsin valtion korkeimmassa oikeudessa – Tutkija: Sopii ennakkotapaukseksi myös Suomessa

    4. 4

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    5. 5

      Keskiolut on poistunut keskuudestamme kaikessa hiljaisuudessa, sanoo tutkija – Oispa kaljaa -näyttelyssä voi jättää sille muistokirjoituksen

    6. 6

      Kolmevuotias poika lähestyi ”neron lukemia” älykkyystestissä, pääsi Mensan jäseneksi Britanniassa

    7. 7

      Luistelututkinnan todistaja kertoo HS:lle, mitä kuulemisissa tapahtui: Mirjami Penttisen ”kohtaaminen silmästä silmään oli raskasta”

    8. 8

      The Wolf of Wall Street -elokuvassa esitetty pörssimeklari vaatii tuottajilta 300 miljoonan dollarin korvauksia – Kokee tulleensa huijatuksi

    9. 9

      Lähisuhde­väkivaltajuttujen salaamista ajanut korkea-arvoinen poliisi pahoinpiteli naisystävänsä – Helsingin poliisi erotti rikostarkastajan kuukaudeksi

    10. 10

      Aasialaisturistit luottavat Suomen viranomaisiin, mutta kotiinpaluu jännittää – ”Samassa koneessa on varmaan paljon kiinalaisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    2. 2

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Ensimmäisiä testituloksia Ivalon koronavirusepäilyistä odotetaan vielä perjantai-iltana – tämä tilanteesta tiedetään nyt

    5. 5

      Suomi putoaa muiden Pohjois­maiden kelkasta syntyvyydessä, eikä selitys löydy perinteisistä syistä: ”Jokin on menossa väärään suuntaan”, sanoo ruotsalais­professori

    6. 6

      Kummitus ajoi siivoojan ulos: Helsingin ja Vantaan rajalla on tehdas, jossa kukaan ei halua olla öisin töissä

    7. 7

      Matkailupomo Kalevi Keihänen näki enemmän suomalaista örveltämistä kuin ehkä kukaan muu – Konkurssin jälkeen hän haukkui sekä miesten viinapään että naisten seksimoraalin

      Tilaajille
    8. 8

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    9. 9

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    10. 10

      Aurinko paahtoi Hakaniemessä olevan talon seinään edesmenneelle yritykselle haamumainoksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    8. 8

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    9. 9

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää