Kotimaa

Pilkille lähtenyt 80-vuotias mies hukkui Kuopiossa, useita jäihin pudonneita pelastettu eri puolilla Suomea

Jäihin pudonneita olivat pelastuslaitosten lisäksi auttamassa ohikulkijat. Joutsassa retkiluistelijamiehen pelasti vaimo.

80-vuotias mies hukkui lauantaina Kuopiossa ollessaan pilkkimässä, kertoo poliisi.

Mies lähti Kallaveden Puutossalmen jäälle aamulla Puutossalmen lossilta. Poliisi sai kadonneesta pilkkijästä ilmoituksen iltapäivällä, kun mies ei ollut palannut takaisin eikä häneen saatu yhteyttä.

Poliisin jäällä liikkunut koirapartio löysi miehen menehtyneenä avannosta lauantaina illalla.

Useilla paikkakunnilla on pelastettiin lauantaina ihmisiä heikoista jäistä.

Hartolassa mies joutui veden varaan Uurarannatien lähistöllä hieman ennen puolta päivää. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan jäähän syntynyt railo oli yllättänyt miehen noin 500 metrin päässä rannasta.

”Mökkiläinen auttoi hänet ylös sieltä, ja kaikki päättyi onneksi hyvin”, kertoo STT:lle päivystävä palomestari Jyri Sivén.

Kuopiossa paikalle sattuneet ohikulkijat pelastivat avantoon pudonneen retkiluistelijan. Tapaus sattui päivällä Kallavedellä. Tapahtuneesta kertoo Kuopion kaupungin liikelaitos Mestarin kunnossapitotyönjohtaja Kai Aho, joka oli ollut työkaverinsa kanssa tutkimassa uutta reittivaihtoehtoa jääradaksi Finland Ice Marathon -tapahtumaa vasten.

Aamupäivällä myös Jyväskylässä heikot jäät yllättivät retkiluistelijan Varissaaressa.

”Pelastuslaitoksen pintapelastajat kävivät noukkimassa hänet ylös. Ilmoittaja oli siinä apuna, oli merkittävä asia, että hän oli tukena paikalla ja kannattelemassa”, Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tomi Jousmäki toteaa STT:lle.

Noin puoli yhden aikaan iltapäivällä jäällä pulaan joutui Joutsan Riuttasalmessa retkiluistelemassa ollut pariskunta.

”Mies humpsahti, vaimo sai sitten hänet autettua ylös”, Jousimäki kertoo.

Hän muistuttaakin, ettei jäälle lähteminen tällä hetkellä kannata.

”Ainakaan Keski-Suomessa jäät eivät kanna luistelijoita”, eivätkä varmaan pilkkijöitä tai muitakaan jäillä liikkujia.

Perjantain ja lauantain välisen yön aikana Jyväskylässä pelastettiin jäihin uponnut nainen Kangaslammesta. Pelastuslaitos arvioi, että nainen oli tapahtuneen jälkeen kylmettynyt, mutta muuten melko hyväkuntoinen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuudet

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tukes varoitti kiipeilylaitteiden riskeistä vain viikkoa ennen Salmisaaren onnettomuutta

    2. 2

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    3. 3

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    4. 4

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    5. 5

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    6. 6

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Sophie Mannerheim käveli Kalliossa ja järkyttyi: Sitten hän keksi ovelan juonen, jolla koko Suomi saatiin syytämään apua äärimmäisessä köyhyydessä eläville lapsille

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julki, eniten ehdokkuuksia Auroralle

    10. 10

      Tiesitkö, että ysärillä tehtiin suomalainen tv-sarja Sormusten herrasta, ja tätä kulttuurin merkkipaalua on nyt mahdotonta enää nähdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    2. 2

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    3. 3

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    4. 4

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    7. 7

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    9. 9

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    10. 10

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää