Kotimaa

Perheenisä Kim Holvialan sivustolla liikkui vuosia huumeita – Hovi­oikeus linjaa, mikä Holvialan vastuu huume­kaupasta oli

Syyttäjä vaatii hovioikeutta korottamaan käräjäoikeuden langettamaa liki 3,5 vuoden tuomiota selvästi.

Helsingin hovioikeudessa alettiin maanantaina käsitellä merkittävänä huumeiden kauppapaikkana toimineen Sipulikanava-sivuston perustajan syytteitä.

Erikoissyyttäjä Anna-Riikka Ruuth katsoo miehen syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen ylläpitäessään ja kehittäessään sivustoa noin kolmen ja puolen vuoden ajan.

Vuosina 2014–2017 Sipulikanavalla välitettiin syyttäjän mukaan muun muassa yli seitsemän kiloa amfetamiinia, noin 2 800 ekstaasitablettia ja yli kuusi kiloa marihuanaa. Yli 1,8 miljoonasta julkaistusta viestistä noin 70 prosenttia koski huumeita, Ruuth sanoi.

Syyttäjän mukaan mies kehitti sivuston toimintaa jatkuvasti moderoimalla keskustelua ja luomalla uusia osioita maantieteellisille alueille. Syyttäjä pitää miehen toimintaa huumeiden välittämisenä ja vaatii, että oikeus katsoo teot törkeäksi huumausainerikokseksi pelkkien avunantojen sijaan.

Syytetty kiistää syytteet.

Ruuth vetosi aamupäivän asiaesittelyssään muun muassa nettihuumekaupan volyymin kasvuun. Käyttäjistä jo lähes puolet hankkii aineensa netistä, Ruuth sanoi.

Syyttäjän mukaan huumekauppa on netin ansiosta myös laajentunut yhä pienemmille paikkakunnille ja lisäksi Tor-verkon anonyymiys tekee huumekaupasta tekijöille riskittömämpää ja viranomaisille vaikeaa puuttua.

”Juuri tällaiset henkilöt mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi ryhtyä huumekauppiaaksi pienellä riskillä.”

Sittemmin viranomaisten sulkema Sipulikanava toimi salatussa Tor-verkossa. Verkko, johon ei pääse tavallisella nettiselaimella, salaa käyttäjänsä sijainnin ja henkilöllisyyden.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi sivustoa ylläpitäneen tietotekniikka-alan ammattilaisen Kim Hjalmar Holvialan viime vuoden helmikuussa kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen.

Käräjäoikeuden mukaan Sipulikanava mahdollisti helpon keinon myydä ja hankkia huumeita täysin anonyymisti ja foorumilla oli merkittävä vaikutus huumausaineiden leviämiseen Suomessa.

Holviala tuomittiin käräjillä seitsemästä avunannosta törkeään ja yhdestätoista avunannosta perusmuotoiseen huumausainerikokseen.

Holvialan puolustus on syyttäjän kanssa hyvin eri linjoilla.

”Lain tarkoittamaa välittämistä tai avunantoa ei ole tapahtunut, vaikka ostaja olisi saanut myyjän yhteystiedot Sipulikanavalta”, sanoi Holvialan asianajaja Merja Annala.

Puolustuksen mukaan Sipulikanavaa ei ollut luotu huumekauppaa vaan anonyymiä keskustelua varten. Annala korosti, että sen käyttäminen on ollut täysin laillista.

”Sipulikanavan luominen, kehittäminen ja ylläpitäminen oli ammatillinen ja tekninen haaste ja Holvialan harrastus.”

Puolustuksen mukaan sivuston luomisen aikaan Holviala ei voinut tietää, millaiseksi toiminta sivustolla muodostuu. Holvialalla meni puolustuksen mukaan kahdesta viiteen tuntia päivässä sivuston siistimiseen, muun muassa lasten hyväksikäyttöä kuvaavan materiaalin ja roskapostin poistamiseen.

”Jos [huumekaupan] olisi yrittänyt estää kokonaan, olisi pitänyt moderoida huomattavasti enemmän, ja nyt jo hän käytti siihen lähes kaiken vapaa-aikansa.”

Puolustuksen mukaan moderoinnin tarkoitus oli pitää keskustelu siistinä, ei edistää huumekauppaa.

”Jos huumeille ei olisi ollut omaa osiota, muut osiot olisivat täyttyneet huumeista.”

HS julkaisi Holvialan tapauksesta laajan jutun heinäkuussa. Voit lukea sen täältä: Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii.

Jutussa Holviala valotti verkossa käytävää huumekauppaa ja kertoi, miten hänen lähipiirinsä on suhtautunut Sipulikanavan pyörittämiseen.

Holvialalla on kaksi poikaa. He ovat jo nuoria aikuisia. Holviala kertoi heinäkuussa HS:lle, että pojat suhtautuivat isän toimintaan ”kädenlämpöisesti”.

”Jos olisin itse myynyt, se olisi tietysti ollut eri asia. Tuttavista ehkä kaksi tai kolme ihmistä tuli päin naamaa sanomaan, ettei hyväksy sitä, mitä olen tehnyt.”

Tor-verkon laajamittainen huumekauppa puhutti myös vuoden 2019 lopussa, kun verkon huumekaupan keskuksesta paljastui tuhansien suomalaisten myyjien ja ostajien nimet. Nuorimmat Silkkitie-nimisen kauppapaikan käyttäjät olivat 15-vuotiaita ja vanhimmat yli 80-vuotiaita.

Lue lisää: Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta on löytynyt kranaatti kadulta, poliisi paikalla

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    5. 5

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    7. 7

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    8. 8

      Työministeri päätti siirtää kemianteollisuuden lakkoa kahdella viikolla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      On musertavaa, että joukkueemme nimi yhdistyy nyt julkisesti kaikkeen tähän, kirjoittavat Team Uniquen entiset luistelijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    3. 3

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    4. 4

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    5. 5

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    8. 8

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    9. 9

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    10. 10

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää