Kotimaa

Jättirekkojen määrä moninkertaistui vuodessa, Traficomin mukaan ohitus­tilanteet eivät ole aiheuttaneet merkittäviä ongelmia

Pitkiä HCT-rekkoja on tien päällä jo kolmisensataa.

Normaalia pidempiä HCT-rekkoja liikkuu Suomen teillä tällä hetkellä jopa kolmisensataa kappaletta, arvioidaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

Viime vuoden tammikuussa yhdistelmien suurin sallittu pituus kasvoi 25,25 metristä 34,5 metriin. Tällaisia jättirekkoja oli ajettu kuitenkin poikkeusluvilla jo vuodesta 2013. Poikkeuslupia oli vuosi sitten myönnetty alle sata, eli HCT-rekkojen määrä on moninkertaistunut lupakäytännön vapautumisen myötä. Tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea arvioida poikkeuslupien poistuttua.

”Määrä tavallaan vaihtelee koko ajan, koska perinteisissä mitoissa olevia autoja ja perävaunuja kytketään vain uudella tavalla yhteen”, kertoo johtava asiantuntija Otto Lahti Traficomista.

Lyhenne HCT tulee sanoista High Capacity Transport.

Etukäteen pelättiin, että pitkät yhdistelmät saattavat joutua vaikeuksiin esimerkiksi liikenneympyröissä.

”Liikenneympyrät eivät yleensä ole se hankalin paikka vaan tiukat 90 asteen käännökset oikealle. Säde on sisäkaarteessa pienempi. Se on aina vaativin käännös pitkälle yhdistelmälle”, Lahti kertoo.

Keskustelua herätti myös se, että pitkän yhdistelmän ohittaminen kestää perinteistä kauemmin ja ohitusmatka venyy kymmeniä metrejä. Lahden mukaan ohitustilanteet eivät kuitenkaan ole tuottaneet sanottavia ongelmia. Kun kolme pitkää rekkaa korvaa neljä perinteistä, ohittamisen tarve saattaa jopa vähentyä.

”Tyypillinen tilanne, jossa pitkät rekat ja henkilöautot ovat vähän törmäyskurssilla, on silloin kun mennään huoltamolle pullakahville ja siinä tulee monta tiukkaa käännöstä, joissa rekka joutuu hieman koukkimaan. Ja kun siinä ei ole selkeitä kaistaviivoja.”

Lahden mukaan HCT-kalustoa on tullut nopeasti etenkin pitkän matkan rahtilinjoille. Lahden kuuleman palautteen perusteella pitkät yhdistelmät ovat toimineet liikenteessä ja toivottuja säästöjäkin on syntynyt henkilöstö- ja polttoainekustannuksista.

Schenker oy:llä on ollut käytössään HCT-rekkoja jo useita vuosia. Toimitusjohtaja Petteri Nurmi kertoo, että viimeksi kuluneen vuoden aikana tällaista kalustoa on tilattu tuntuvasti lisää.

”Kokemukset ovat positiiviset. HCT-yhdistelmien avulla olemme voineet tehostaa terminaalien välistä runkoliikennettä, minkä ansiosta hintojen nostopaine on ollut vähäisempi. HCT vähentää myös lähetyskohtaisia päästöjämme, koska voimme ajaa enemmän kerralla”, Nurmi kertoo.

Myös Schenkerillä on huomattu, että kaikista ahtaimpiin paikkoihin jättirekoilla ei ole asiaa. Nurmi toivoo, että säädöksiä yhtenäistettäisiin Pohjoismaiden tasolla, jotta kuljetuksia voidaan hoitaa samalla kalustolla myös rajojen yli.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenne

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Fasismia tulee nyt joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen juttu uutena erikoisartikkelina

      Tilaajille
    2. 2

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiä rakennetaan hurjaa vauhtia, mutta kaupunki ei saa palkattua rakennusalan työntekijöitä: ”Emme pysty maksamaan”

    4. 4

      Kahdeksankymppisen ruotsalaisen kehittämään siivoustrendiin kannattaisi tarttua ihan jokaisen

    5. 5

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    6. 6

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    7. 7

      Yle: Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien eurojen sopimuksen

    8. 8

      Entisen diktaattorin vaimon tuhansien kenkäparien taakse kätkeytyy hätää ja kuolemaa – Nerokas dokumentti nakuttaa Imelda Marcosin kertomukset täyteen reikiä, ja katsoja voi vain haukkoa henkeään

      Tilaajille
    9. 9

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    10. 10

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    4. 4

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    5. 5

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    6. 6

      Harvey Weinsteinin asianajaja yllätti valamiehistön yli 20 vuotta vanhoilla nauhoilla, joita David Letterman -fani oli säilyttänyt kotonaan

    7. 7

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen tuottanut poikkeuksellisen paljon lapsia” – Norjan hiihtotähti Martin Johnsrud Sundby sanoo tilanteensa olevan ”vaativa”

    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Kim Jong-unin täti palasi julkisuuteen kuusi vuotta miehensä teloituksen jälkeen – ”Tämä muistuttaa, miten outo ja julma Pohjois-Korea on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    4. 4

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    5. 5

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    6. 6

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää