Kotimaa

Kysely: Valtaosa suomalaisista ei halua suurta perintöä vanhemmiltaan

90 prosenttia suomalaisista katsoo, ettei vanhempien ole viisasta jättää paljon varallisuuttaan perittäväksi.

Valtaosa suomalaisista toivoo ikääntyvien vanhempiensa käyttä­vän omaisuuttaan ja säästöjään hyvinvointinsa rahoittamiseen.

Finanssialan kyselytutkimuksen mukaan 90 prosenttia on sitä mieltä, ettei vanhempien ole viisasta jättää varallisuuttaan jälkipolvien perittäväksi.

Vain joka kymmenes ajattelee, että vanhempien pitäisi jättää mahdollisimman paljon omaisuuttaan perinnöksi.

Naiset kannattavat ajatusta varojen sijoittamisesta omaan hyvinvointiin hieman enemmän kuin miehet: naisista 96 prosenttia haluaa omien vanhempien käyttävän rahansa itseensä, kun miehistä näin toivoo 87 prosenttia.

Erityisen yksimielisiä ovat yli 70-vuotiaat, joista 96 prosenttia toivoo vanhempiensa rahoittavan hyvinvointiaan perinnön kerryttämisen sijaan.

Kyselyssä selvitettiin kantoja myös oman omaisuuden käytöstä. Vastaajista yli neljä viidestä haluaa käyttää varojaan omaan hyvinvointiinsa vanhetessaan. Alle viidennes toivoo jättävänsä jälkeensä mahdollisimman paljon perittävää.

Norstatin toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat 18–84-vuotiasta suomalaista tammikuun alussa.

Monet suomalaiset ovat kyselyn perusteella valmiita myymään omaisuuttaan, jos he tarvitsevat ikääntyessään enemmän hoivapalveluita kuin yhteiskunta tarjoaa. Runsas viidennes olisi tähän ehdottoman valmis ja vajaa puolet sanoo voivansa toimia näin ehkä osittain.

Runsas neljäsosa myisi omaisuuttaan vain, jos se olisi välttämätöntä. Kuusi prosenttia ei halua missään tapauksessa myydä omaisuuttaan hoivapalveluita saadakseen.

Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi sanoo tiedotteessa, että suomalaisten keskeisin varallisuuserä on asunto, minkä ohella on kesämökki, metsää tai muuta varallisuutta.

Avainasemassa ovat hänen mielestään keinot muuttaa varallisuutta käyttökelpoiseen muotoon.

Kauppi kuitenkin painottaa, ettei rahaksi muutettavaa omaisuutta ole kaikilla: ”Hyvinvointiyhteiskunnan perustasta ei pidä lipsua, vaan verovaroin on tarjottava laadukkaat ja kattavat hoivapalvelut.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Vantaalaisnainen vertaa viruksen takia eristettyä Wuhania kauhu­elokuvaan: ”En uskalla astua hissiin päästäkseni ulos”

    4. 4

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    5. 5

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    7. 7

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    8. 8

      Vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan – Pauli Riihilahti päätti eläkepäivillään selvittää, mitä heille todella tapahtui

      Tilaajille
    9. 9

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    10. 10

      Lasten kasvatusmenetelmät sopivat myös parisuhteeseen – tällä niksillä voit vähentää riitoja kotona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    7. 7

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    8. 8

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    9. 9

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    10. 10

      Koronavirukseen kuollut 56 ihmistä, tartunnan saaneita yli 2 000 – Kiinan terveysviranomaiset pitävät mahdollisena, että tartuntojen määrä kasvaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää