Kotimaa

Etelä-Suomeen on yhä ”täysin mahdollista” saada luminen loppu­talvi, jäättömästä merestä saattaa olla jopa apua

Lähiaikoina merkittävää kylmenemistä ei kuitenkaan ole näkyvissä. ”Mielenkiintoista seurata, miten tässä käy”, kommentoi meteorologi.

Vaikka tammikuu on pitkällä, Etelä-Suomessa eletään teknisesti ottaen vielä syksyä, kun niin sanottu terminen talvi ei ole alkanut. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Epätavallisen lämmin sää on pitänyt myös meren sulana Perämerta myöten.

Ilmatieteen laitoksen julkaiseman jääkartan mukaan kiintojäätä oli viikonloppuna vain kapeahko kaistale Pohjanlahden perukoilla ja aivan pieni määrä Pohjanmaan rannikolla. Tyypillisesti jäätä on tähän aikaan vuodesta koko Suomen rannikkoalueella.

”Huonoltahan tämä talvi näyttää. Tai hyvältä, miten sen nyt haluaa sanoa”, pohtii jääasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta.

Mitään jää- tai jäättömyysennätyksiä ei silti ole rikottu.

”Näin on käynyt ainakin kaksi kertaa 2000-luvulla.”

Sula meri ja maa lämmittävät myös ilmaa. Ne imevät itseensä auringon lämpöä sen sijaan, että lumipeite heijastaisi auringonsäteet pois.

Ilmatieteen laitoksen meteorologin Eerik Saarikallen mukaan kylmä ja luminen lopputalvi on silti ”täysin mahdollinen” etelässäkin.

Jos Suomeen saapuisi kunnon pakkasjakso ja tuulen suunta olisi oikea, sula meri itse asiassa avittaisi pysyvän lumikerroksen tuloa. Merestä nouseva kosteus nimittäin lisäisi sateita, ja pakkasella ne tulisivat tietysti lumena.

”Esimerkiksi 2010-luvun taitteessa Helsingissä oli muutamakin talvi, jolloin Venäjällä oli korkeapaine, meillä vallitsi kaakkoinen virtaus ja samaan aikaan oli erittäin kylmä. Silloin oli lumisia talvia”, Saarikalle sanoo.

”Ennusteissa ei ole selvää signaalia, että niin kävisi, mutta tilastojen mukaan on ihan tyypillistä, että talvi voi kylmetä vielä helmikuussa. Mielenkiintoista seurata, miten tässä käy.”

Viikon alussa lännestä saapuu Suomeen hyvin lämmintä ilmaa, minkä jälkeen luvassa on viileämpää. Saarikallen mukaan se ei näillä näkymin riitä kääntämään säätä pysyvästi kylmempään suuntaan.

”Voimakas matalapaine työntää meille koko ajan Atlantilta lämmintä lauhaa ilmaa. Tarvittaisiin muutos suursäätilassa, jotta talvisää muuttuisi”, hän sanoo.

Entä vieläkö Suomenlahdelle voisi tulla kunnon jääpeite?

Jouni Vainion mukaan se näyttää epätodennäköiseltä. Veden lämpötila on lahden suulla nyt neljän ja viiden asteen tuntumassa.

”Jäänmurtajilla on vanha nyrkkisääntö, että kun vesi on jäähtynyt neljään asteeseen, siitä eteenpäin se jäähtyy normaaleilla talvikeleillä asteen viikossa. Mutta eiväthän nämä ole normaaleja talvikelejä”, Vainio pohtii.

HS kertoi tammikuun alussa, kuinka jäänmurtajat kököttivät toimettomina Helsingin Katajanokalla, koska jäätä ei ollut. Myös viime vuonna jäätalvi oli leuto.

Vielä Vainiokaan ei silti julista jäätalvea perutuksi. Esimerkiksi alkuvuonna 2007 jäätilanne oli samantyyppinen kuin nyt, mutta tammikuun lopulla sää alkoi kylmetä ja jään määrä lisääntyi varsin nopeasti.

”Myös muutama vuosi sitten kävi niin, että tammikuu oli hyvin leuto. Juuri kun pääsin sanomasta, ettei tästä enää talvea tule, niin muutamaa päivää myöhemmin alkoi kylmetä. Siitä minulle jaksetaan vieläkin muistuttaa”, Vainio naurahtaa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      ”Tämä jos mikä osoittaa, että kunnioitamme ihmisoikeuksia” – Vihreät riemastuivat, kun Ohisalo kertoi 175 turvapaikahakijan tuomisesta Suomeen

    5. 5

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    5. 5

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää