Työmarkkinoilla tunteet pinnassa jo 80 vuotta – työnantajat ovat pyristelleet eroon tupoista, mutta silti niitä on tehty - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

Työmarkkinoilla tunteet pinnassa jo 80 vuotta – työnantajat ovat pyristelleet eroon tupoista, mutta silti niitä on tehty

Uusi kirja kertoo, miksi työnantajien ja työntekijöiden järjestöjen solmimat väliaikaiset järkikihlat talvisodan keskellä vuonna 1940 ovat sinnitelleet niin pitkään.

Vakauttamisohjelman, eli niin sanotun Liinamaa ykkösen allekirjoitustilaisuus 27. maaliskuuta 1968. Ohjelmasta neuvoteltiin STK:n ja SAK:n kesken. Takana keskellä Keijo Liinamaa. Kuva: Mikko Oksanen / Lehtikuva

Julkaistu: 23.1. 2:00, Päivitetty 23.1. 9:05

Työmarkkinoilla eletään nyt dramaattisia aikoja, kun neuvottelut uusista työehtosopimuksista junnaavat paikoillaan ja pitkät työtaistelut uhkaavat teollisuutta jo ensi viikolla. Kevättä kohti kriisi vain kärjistyy.

Kokoaan suuremmaksi kiistaksi on noussut pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen aikana solmittu kilpailukykysopimus ja sen mukanaan tuoma 24 tunnin työajan pidennys vuodessa ilman korvausta.

Työnantajien mukaan työajan pidennys tuli jäädäkseen, kun työntekijöiden mielestä kyseessä oli väliaikainen talkootyö – riippumatta siitä, miten se oli työehtosopimuksiin kirjattu.

Tuore kirja työmarkkinoiden historiasta osoittaa, että ne ovat aina olleet täynnä draamaa ja tunteiden paloa, vaikka neuvottelujärjestelmä on kuin ihmeen kautta tai paremman puutteessa sinnitellyt hengissä jo vuosikymmeniä.

Ja siitäkin on kiistelty, ovatko tulopoliittiset mallit väliaikaisia vai ikuisia.

Liki 450-sivuisen kirjan nimi Loputtomat kihlajaiset – Yritykset ja kolmikantakorporatismi Suomessa 1940–2020 vihjaa, mistä on kyse.

Tammikuussa 1940 keskellä talvisotaa nykyistä Elinkeinoelämän keskusliittoa (EK) vastaava Suomen työnantajain keskusliitto STK ja Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto SAK julkistivat väliaikaiseksi tarkoitetun järkikihlauksensa.

Julkilausumassa luvattiin käydä luottamuksellisia neuvotteluja ja päästä yhteisymmärrykseen, mikäli mahdollista.

Yllättäen kihlaus kestikin seuraavat 80 vuotta, vaikka parisuhde ei ollut paras mahdollinen. Liitosta kehittyi sotien jälkeisellä ajalla kolmikantainen korporatistinen järjestelmä tulopoliittisine kokonaisratkaisuineen (tupo).

Palkkojen lisäksi vaikutuksia on ollut muun muassa veroihin, sosiaalietuihin ja politiikkaan.

Kirjan kirjoittaneet historian tutkijat Maiju Wuokko, Niklas Jensen-Eriksen, Henrik Tala, Elina Kuorelahti ja Aaro Sahari vertaavat kihloja juhliin, jotka vain jatkuvat ja jatkuvat. Poiskaan ei hevin lähdetä, vaikka krapulaakin välillä podetaan.

Tutkijat tarkkailevat kihlaparin vaiheita lähinnä työnantajien näkökulmasta, sillä sitä on aiemmin tutkittu vähemmän kuin työntekijöiden.

Ja onhan EK nyt vihdoin pyristellytkin irti keskitetyistä ratkaisuista muuttamalla sääntöjään vuonna 2015. Vakavia eroaikeita sillä oli jo 1970-luvulla: tilalle kaivattiin lisää joustoja ja paikallista sopimista – kuten nytkin.

Edellinen irtiottoyritys vuonna 2008 ei vielä onnistunut, vaan senkin jälkeen tupoja tehtiin, vaikka niitä kutsuttiin esimerkiksi raamiratkaisuksi tai työllisyys- ja kasvusopimukseksi.

”Kyllähän siinä tuli tutkijalle tuttuuden tunnelma”, sanoo Jensen-Eriksen, joka on Helsingin yliopiston yrityshistorian professori.

Työmarkkinaosapuolet ovat myös aina osanneet ottaa ilmatilan haltuunsa ylidramatisoimalla toistensa vaatimuksia.

”Isoja otsikoita ja tupo-teatteria on nähty pitkin matkaa”, Jensen-Eriksen sanoo.

Mutta mikä selittää sen, että kolmikantaiset tai ainakin keskitetyt tulopoliittiset sopimukset ovat pitäneet pintansa niinkin pitkään? Tupon kuolemaa ”varhaisessa keski-iässä” ennakoitiin otsikoissa esimerkiksi vuonna 2008.

Syitä löytyy useitakin aina kommunismin torjumisesta yhteiskuntarauhan ja vakauden vaalimiseen asti vaikutusvaltaa unohtamatta.

Ensimmäinen varsinainen kolmikantainen ja keskitetty tulopoliittinen ratkaisu syntyi vuonna 1968, ja sekin oli tarkoitettu tilapäiseksi. Neuvotteluita veti valtakunnansovittelija Keijo Liinamaa.

”Kolmikantaan rakastunein taisi olla valtiovalta”, Jensen-Eriksen arvioi.

”Usein kun uusi hallitus muodostettiin, pääministeri tai hänen avustajansa pyysi maan talouspolitiikalle tukea työmarkkinaosapuolilta. Valtio tulisi vastaan esimerkiksi veropolitiikalla, mikäli palkankorotukset olisivat maltillisia, jolloin työntekijöiden ostovoima säilyisi”, Jensen-Eriksen sanoo.

Samalla ammattiyhdistysliike vahvistui, kun työnantajat alkoivat kerätä jäsenmaksuja ja tuli voimaan sopimusten yleissitovuus.

”Kyllähän työnantajalinnakkeessa on pitkään pohdittu, onko keskitetyssä järjestelmässä järkeä, mutta vaihtoehtojakaan ei juuri nähty”, Jensen-Eriksen sanoo.

Oli myös epäilyjä, että liittojen välisissä neuvotteluissa palkat lähtisivät nousemaan enemmän kuin keskitetyssä ratkaisussa.

Nyt sitten on päädytty liittojen välisiin neuvotteluihin ja sopimuksiin, joita kuitenkin keskitetysti solmittu kilpailukykysopimus yhä hiertää.

”Ei saatu tammikuun kihlausta, mutta ehkä solmitaan helmikuun järkiliitto”, totesi silloinen elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) vuoden 2016 helmikuussa, kun Sipilän hallituksen yhteiskuntasopimus nytkähti eteenpäin.

Loputtomia kihlajaisia ei vieläkään voi julistaa päättyneiksi.

Palkat, lomat ja työehdot koskevat kaikkia palkansaajia, mutta työmarkkina­kieltä ymmärtää vain harva – HS kokosi sanaston

HS:n raportti paljastaa mitä kulisseissa tapahtui: Näin sopu kilpailukyvystä syntyi

Seuraa uutisia tästä aiheesta