Tieliikenteessä kuoli yli 200 ihmistä viime vuonna, tilastot kuitenkin toissa vuotta valoisampia - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

Tieliikenteessä kuoli yli 200 ihmistä viime vuonna, tilastot kuitenkin toissa vuotta valoisampia

Kaikkiaan henkilövahinkoihin johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tilastoitiin noin neljä tuhatta.

Julkaistu: 23.1. 9:42

Tieliikenteessä kuoli viime vuonna 205 ihmistä ja loukkaantui lähes viisi tuhatta ihmistä, Tilastokeskus kertoo. Kaikkiaan henkilövahinkoihin johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tilastoitiin noin neljä tuhatta.

Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä kuitenkin laski toissa vuodesta, jolloin liikenteessä kuoli 32 ihmistä enemmän. Loukkaantuneita oli tuolloin noin 300 enemmän.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa yleisin ajoneuvo oli henkilöauto. Kaksipyöräisillä ajoneuvoilla liikenteessä kuoli yhteensä noin 30 ihmistä. Kevyen liikenteen käyttäjiä eli jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kuoli viime vuonna yhteensä yli 30.

Tilastokeskuksen kuukausitilaston mukaan liikennekuolemien määrä laski joulukuussa 14:llä toissa vuodesta, ja kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia tilastoitiin yhteensä 11.

Seuraa uutisia tästä aiheesta