Kotimaa

THL julkaisi ohjeet matkustajille: Näin vältyt pahimmillaan tappavalta koronavirukselta

Yksittäiset tartuntatapaukset ovat THL:n mukaan mahdollisia myös Suomessa.

Kiinalaiset Wuhanin, Huanggangin ja Ezhoun miljoonakaupungit asetettiin karanteenin torstaina Wuhan-koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Torstai-iltapäivän tietojen mukaan virukseen on sairastunut ainakin 600 ihmistä ja kuollut 17.

Viruksen uskotaan olevan peräisin Wuhanissa sijaitsevalta torilta.



Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi torstaina iltapäivällä ohjeistuksen koronaviruksen varalta. THL:n mukaan yksittäiset tapaukset matkailijoilla ovat mahdollisia Suomessakin.

THL korostaa, että matkailuun Kiinassa tai Aasiassa ei liity riskiä saada viruksen tartuntaa, lukuun ottamatta Wuhanin kaupungin aluetta.

Ohjeet matkustajille

Kiinaan matkustavien on syytä noudattaa hyvää käsihygieniaa. Virus voi tarttua ihmisestä toiseen mutta sen leviämisen tehokkuutta ei vielä tunneta tarkasti.

Matkustajien on vältettävä erityisesti kosketusta henkilöön, jolla on hengitystieinfektio, toreja, joilla myydään eläviä ja kuolleita eläimiä elintarvikkeiksi sekä kosketusta niin luonnoneläimiin kuin koti- ja hyötyeläimiin ja niiden eritteisiin.

Matkustajien on vältettävä myös kypsentämätöntä tai huonosti kypsennettyä lihaa, pastöroimattomia maitotuotteita sekä pesemättömiä vihanneksia ja hedelmiä.

THL antoi ohjeita myös Wuhanin alueelta Suomeen palanneille. Alueelta palaavien matkustajien määrä on todennäköisesti pieni, sillä Wuhanista ei ole lentoja Suomeen.

Jos matkustajalle nousee kuume, ja hän saa hengitystieoireita kahden viikon kuluessa paluusta, matkalaisen on otettava ensisijaisesti puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai terveydenhuollon päivystykseen. Henkilökunta antaa puhelimitse ohjeet hoitoon hakeutumiseen.

Koronavirukseen sairastuneiden oireita ovat olleet kuumeen lisäksi yskä ja hengenahdistus. Pääosin oireet ovat olleet lieviä, ja suurin osa sairastuneista on toipunut hyvin. Suurin osa tartunnan saaneista on ollut keski-ikäisiä ja iäkkäitä. Kuolleet ovat olleet pääosin iäkkäitä.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää