Kotimaa

Kiina keskeyttää ryhmämatkat ulkomaille: Kärsijöinä voivat olla erityisesti Lappi ja Finnair

HS kokosi yhteen tietoja matkustuskiellon mahdollista vaikutuksista suomalaisille.

Kiina ilmoitti lauantaina aikovansa keskeyttää ryhmämatkat sekä maan sisällä että ulkomaille. Rajoituksella pyritään estämään koronaviruksen leviäminen. Virukseen on kuollut Kiinassa yli 50 ihmistä ja noin 2 000:lla on havaittu tartunta.

Uutistoimisto AFP kertoo, että Kiinasta ulkomaille suuntautuvien ryhmämatkojen sekä pakettimatkojen myynti lopetetaan maanantaina. Suomessa tämä on jo huomattu matkojen peruutuksina.

Toteutuessaan rajoitusten on määrä koskea sekä ryhmämatkoja sekä matkalipun ja hotellivarauksen sisältäviä matkapaketteja.

The New York Timesin mukaan Kiinan matkatoimistoliitto on kertonut, että jo matkalla olevat voivat jatkaa matkansa loppuun asti.

Kiinan sisäisten ryhmämatkojen osalta rajoitusten kerrotaan tulleen voimaan jo perjantaina. Kiina on muutenkin rajoittanut ihmisten liikkumista muun muassa Wuhanista, jossa koronavirusta havaittiin ensimmäisenä. Yleiset matkustusrajoitukset koskevat noin 20:tä kiinalaiskaupunkia.

HS kokosi yhteen tietoja matkustuskiellon mahdollista vaikutuksista Suomelle.


Suomessa kymmeniätuhansia kiinalaismatkailijoita

Kiinalaismatkailijoiden merkitys turismille Suomessa on merkittävä. Kiinalaisten yöpymisiä on ollut Suomessa viime aikoina yli 300 000 vuodessa.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisiin majoitusliikkeisiin saapui esimerkiksi viime vuoden helmikuussa 27 269 kiinalaista matkailijaa. Kiinalaisten Suomen-vierailujen suosikkikuukautena helmikuulle vetää tilastojen mukaan vertoja vain elokuu.

Kiinalaisten Suomen-matkailua konsultoiva Kirsi Mantua-Kommonen Compassion-yrityksestä huomasi viruspelkojen vaikutuksen läheteltyään uudenvuoden tervehdyksiä kiinalaisille matkatoimisto­kumppaneilleen. Kiinalainen uudenvuodenaatto oli perjantaina.

”Siellä oli tosi masentunut tunnelma. Kun iloisesti toivotin hyvää uutta vuotta, niin vastattiin, ettei tämä kovin hyvä vuosi ole.”

Uudenvuoden loma on Kiinan suurin loma- ja matkailukausi. Mantua-Kommosen mukaan suurin osa Suomeenkin tähtäävistä ryhmistä on vasta tulossa.

Hänen tietoonsa on tullut jo joitakin kiinalaisten ryhmien peruutuksia. Joukossa on muun muassa leirikouluryhmiä.

”Harva matkanjärjestäjä tällaista tekisi vapaaehtoisesti, koska on isot rahat kyseessä.”

Mantua-Kommonen arvioi, että perhematkailijat ovat peruneet lomareissujaan itse. Isompien ryhmien peruutukset taas johtuvat Kiinan hallituksen toimista.

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Maran toiminnanjohtaja Timo Lappi arvioi, että ryhmämatkojen ja matkapakettien myynnin lopettamisella voi olla isoja vaikutuksia sekä Suomen että koko maailman matkailualalle.

Hänen mukaansa kiinalaiset matkustavat edelleen mielellään ryhmissä, mutta omatoimisesti hankitut matkapaketit kasvattavat suosiotaan.

”Jos tällaiset pakettimatkat myös kielletään, niin merkitys matkailulle on varmasti paljon suurempi.”

Kiinalaisryhmille matkailupalveluja tarjoava Kielo Travels sai ensimmäiset peruutuksensa kiinalaisilta matkanjärjestäjiltä jo perjantaina. Tähän mennessä peruutuksia on tullut muutamia.

”Tämä koskee meitä ihan suoraan, koska ryhmät eivät voi nyt tulla”, yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja Ma Na kertoo.

Kielo Travelsin tähän mennessä saamat peruutukset koskevat kiinalaisia koululaisryhmiä, joille Suomi on suosittu kohdemaa. Ohjelmassa on tavallisesti myös kouluvierailu.

Man mukaan matkustusrajoitukset ovat iso kolaus kaikille matkailupalveluja tarjoaville yrityksille – sekä Kielo Travelsin kaltaiselle kohdepalveluyrityksille että heidän palveluntuottajilleen huskysafarien järjestäjistä hotelleihin ja ravintoloihin.

”Eikä meillä ole nyt oikeastaan mitään tehtävissä.”

Uutiset Kiinasta kantautuivat myös kiinalaisen He Bon korviin. Hän organisoi kiinalaisryhmien matkoja Suomeen Geta Tours -nimisen yhtiön palkkalistoilla. Hänen työnsä on ottaa kiinalaisryhmät vastaan lentokoneesta, järjestää heille majoitus ja tarvittavat kuljetukset eri paikkoihin.

”Melkoinen sotku tämä on tällä hetkellä. Paljon peruutuksia: busseja ja hotelleja. Olemme jutelleet hotellien kanssa ja yrittäneet selittää tilanteen heille parhaamme mukaan.”

Ryhmämatkustuskielto tekee luonnollisesti hallaa yhtiölle, jonka liiketoiminta Suomessa pyörii pitkälti kiinalaisturistien ympärillä.

”Tilanne on huono, mutta yritämme selvitä tästä. Olemme parhaamme mukaan yrittäneet tehdä asiakkaidemme olon täällä mukavaksi. Siihen voimme vaikuttaa”, He Bo sanoo.


Finnair ennakoi varausten perumisia

Kiinan päätöksellä on todennäköisesti vaikutuksia myös lentoyhtiö Finnairin tuleviin lentoihin. Yhtiö sanoo seuraavansa tilannetta tarkasti.

”Tässä on vielä liian aikaista arvioida, miten se tulee vaikuttamaan, mutta seuraamme tilannetta”, kertoo johtaja Päivyt Tallqvist Finnairin viestinnästä.

Sunnuntaina Tallqvist kertoi, ettei asiassa ole uutta kerrottavaa. Toistaiseksi Finnair lentää Kiinaan normaalisti, eikä lentoja ole peruttu.

 

”Todennäköisesti tarkoittaa varausten perumisia.”

Kiina on Finnairin tärkeä kohde, jonne se lentää päivittäin. Viikoittain lentoja on kymmeniä. Kohteita ovat muun muassa Shanghai, Peking, Guangzhou, Nanking ja Xi’an.

Finnair ei kerro, miten paljon sillä on matkustajia eri reiteillään.

”Todennäköisesti tämä tarkoittaa varausten perumisia, mutta katsotaan nyt, kun tilanne etenee”, hän sanoo. ”Meillä on ryhmiä ja itsenäisesti matkustavia, mutta emme pysty vielä esittämään mitään arvioita.”

Finnair ei kerro, mikä sen Kiinan-lentojen ryhmämatkailijoiden osuus on.

”Emme ole sitä erotelleet tai julkistaneet”, Tallqvist sanoo.

Yritys kuitenkin tekee muutoksia Kiinan-lentojensa muutos- ja perumisehtoihin noin kuukaudeksi.

Jos matkustajalla on ennen 25. tammikuuta ostettu Finnairin lentolippu Kiinaan tai Kiinasta ajalle 25.1.–23.2., sen ajankohtaa voi halutessaan muuttaa. Sen voi myös perua ja hakea hinnan hyvitystä, Finnair kertoo.

”Tästäkään ei ole mitään päivitystä. Eilen [lauantaina] tästä on mennyt tieto asiakkaillemme. Katsotaan, miten he alkavat tässä toimia”, Tallqvist sanoi sunnuntaina iltapäivällä.

Lue myös: Finnair sallii hengitysmaskit matkustamohenkilökunnalle koronaviruksen takia


Rovaniemen matkailu voi kärsiä

”Aika kova linjaus Kiinalta!” kommentoi Visit Rovaniemen markkinointijohtaja Sanna Kärkkäinen.

Kärkkäinen kuuli jo perjantain aikana kiinalaisilta yhteistyökumppaneilta, että jotkut Suomeen aikoneet kiinalaisnuorten ryhmät eivät olisi saamassa lähtölupaa. Kiellon laajuus selvisi kuitenkin vasta lauantaina.

”Epidemiat ovat vuosien varrella aina vaikuttaneet matkailuun, mutta Kiina otti nyt totalitaarisen linjan. Valtiollinen päätös on, että Kiina menee kiinni.”

Meneillään on kiinalaisten vilkkain matkailusesonki Rovaniemellä, Kärkkäinen sanoo. Viime vuoden helmikuussa kiinalaisia saapui Rovaniemelle noin 10 000. Yöpymisiä se tekee 17 000. Sitä ei tiedetä tarkkaan, kuinka moni heistä on ryhmämatkailijoita, mutta osuus lienee merkittävä.

”Ryhmämatkailu on edelleen kiinalaisen matkailun pohja, vaikka itsenäisten matkailijoiden määrä lisääntyy. Arvioisin, että näistä noin 10 000:sta vähintään puolet on ryhmiä”, Kärkkäinen sanoo.

”Kiinan päätös tulee liikuttamaan tuhansia matkailijoita Rovaniemellä.”

Myös taloudellinen vaikutus voi olla huomattava: Kärkkäisen mukaan kiinalaisilla on Suomen matkailijoista eniten rahaa käytettävänään.

”Menee se sitten Helsingin päässä Louis Vuittonin laukun ostoon tai Rovaniemellä huskysafariin.”


Lapin yrittäjät yllättyivät päätöksestä

Lapin matkailukeskuksissa Kiinan päätös otettiin vastaan yllättyneenä.

”Juuri luimme uutisista tästä asiasta vartti sitten”, kertoi Kaunispään laella Saariselällä sijaitsevan Star Arctic Hotelin myyntijohtaja Kang Xu lauantai-illalla.

”Meillä ei ole sen enempää tietoa.”

Hotellissa on tälläkin hetkellä kiinalaisryhmiä ja lisää olisi tarkoitus saapua ensi viikolla.

Kiinalaiset matkaoperaattorit eivät ole ottaneet etukäteen hotelliin yhteyttä. Kang Xu kertoo laittaneensa asiasta tiedusteluja eteenpäin heti uutisen nähtyään.

Sitä Xu ei voi vielä kommentoida, miten mahdollisesti peruuntuneille varauksille käy ja kuka jää niiden maksajaksi. Tilanne, jossa valtio peruuttaa matkat, on uusi.

Tyhjäksi hotelli ei silti jäisi, jos ryhmät eivät saapuisi: asiakkaita on ympäri maailmaa, ja suurin osa heistä on itsenäisiä matkailijoita, Xu kertoo.

”Jos pitää paikkansa, että tämä koskee vain ryhmiä, vaikutus meihin ei ole niin valtava.”

 

”Jonkin verran rahanmenetystä on tietenkin tiedossa.”

Hotellimajoitusta ja aktiviteetteja Inarin seudulla tarjoavan Visit Inarin toimitusjohtajan Tapani Lappalaisen mukaan suurin osa heidän asiakkaistaan on omatoimisia matkailijoita, joihin Kiinan linjaus ei vaikuttaisi yhtä jyrkästi kuin ryhmiin. Kiinalaiset ryhmät ovat kuitenkin varanneet jonkin verran yrityksen järjestämiä aktiviteetteja kuten safareja.

”Aktiviteettipuolella mahdollisesti Saariselältä olisi ollut tulossa kiinalaisten ryhmiä.”

Minkäänlaista paniikkia uutinen ei ole aiheuttanut, mutta jonkin verran rahanmenetystä on tietenkin tiedossa, kun varauksia peruuntuu.

”Ainahan ne ovat miinusta. Nyt on vilkkain aika, tämä kiinalaisen uudenvuoden ympärys.”

Myös Kielo Travelsin saamat peruutukset iskevät Lappiin, sillä heidän koululaisryhmiensä oli määrä vierailla Lapissa muun muassa joulupukkia tapaamaan.

”Tämä on iso isku kaikille, ja erityisesti pohjoiselle”, toimitusjohtaja Ma sanoo.

Koska Kiinan päätös oli niin yllättävä, tarvitaan Lappiin korvaavaa matkailua, arvio Inari-Saariselän matkailun markkinointijohtaja Marja Kumpuniemi.

”Tervetuloa vain lumettomasta Etelä-Suomesta tänne Lappiin!” Kumpuniemi sanoo.



HS-työryhmä: Jukka Harju HS, Kaisa Hakkarainen HS, Juho-Pekka Pekonen HS, Sara Vainio HS, Jussi Salmela HS

Oikaisu 25.1. kello 19.27: Finnair ei enää lennä Chongqingiin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Perus­suomalaisten nuoriso­järjestö kaatoi emo­puolueen vaatiman sääntö­uudistuksen, puolue katkaissee siteensä PS-nuoriin

    2. 2

      Trump: Koronavirus on demokraattien uusi huijaus

    3. 3

      Marita Salmikiven kirppari­löytö paljastui Helene Schjerfbeckin nuoruuden­työksi – muutaman kympin maksaneen teoksen hinta noussee liian korkeaksi suomalais­museoille

      Tilaajille
    4. 4

      Norjan hiihtotähti Therese Johaug pesi lattiat ja ikkunat Lahden huoneistohotellissa: ”Pyyhe ei ollut valkoinen sen jälkeen”

    5. 5

      AFP: Siirtolaiset ja poliisi ottivat yhteen Turkin ja Kreikan rajalla – Erdoğan varoittaa Eurooppaa siirtolaisten saapumisesta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n laskuri kertoo, kuulutko asuin­alueesi pieni- vai suuri­tuloisiin

    2. 2

      ”Ex-poikaystäväni nykyinen tyttöystävä on Lady Gaga”, yhdysvaltalaisnainen kirjoitti New York Timesiin erikoisesta tilanteestaan

    3. 3

      Työnantajalle suuttunut mies jätti työnsä ja ajautui liki kolmen vuoden työttömyyteen – Oikeus tuomitsi yrityksen maksamaan jättikorvaukset

    4. 4

      Miten toimia vihamielisen ihmisen edessä? Psykoterapeutti kertoo tekniikan, joka rauhoittaa mielen uhkaavassa tilanteessa

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoito­piirissä todettu toinen koronavirus­tartunta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    4. 4

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    5. 5

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    6. Näytä lisää