Kotimaa

EU-maat pohtivat yhteisiä evakuointeja korona­virus­alueelta – Suomi ja suomalaisyritykset kehottavat pysymään poissa Wuhanista

Ulkoministeriön mukaan Hubein provinssiin on syytä välttää tarpeetonta matkustamista. Myös osa Kiinassa toimivista suomalaisyrityksistä kehottaa välttämään ei-pakollista matkustamista Kiinaan.

Suomi keskustelee muiden EU-maiden kanssa siitä, voitaisiinko koronaviruksen eristämässä Wuhanissa olevia EU-kansalaisia evakuoida yhteistoimin.

Tietoja Euroopan unionin evakuointiyhteistyöstä on tullut myös muun muassa Portugalista ja Espanjasta. Espanjan ulkoministeri Arancha Gonzalez Laya kertoi asiasta Twitterissä.

Portugalin ulkoministeri Augusto Santos Silva taas kertoi yleisradioyhtiö RTP:lle, että yhteinen evakuointilento sopisi hyvin pienille maille, joilla on Wuhanissa vain vähän kansalaisia. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Ranska valmistelevat omia evakuointilentojaan. Myös monet muut harkitsevat evakuointeja.

”Ulkoministeriö on tietoinen esimerkiksi Ranskan suunnittelemista lennoista, ja keskustelut EU:n jäsenmaiden keskuudessa ovat käynnissä”, kommentoi ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Piritta Kaartio maanantai-iltana.

”Tarvittaessa alueella olevia avustetaan konsulipalvelulain mukaisesti, Kiinan asettamat matkustusrajoitukset huomioiden.”

Maanantaina ulkoministeriö antoi myös uuden matkustusohjeen, jonka mukaan tarpeetonta matkustamista Hubein maakuntaan on syytä välttää. Hubein pääkaupunki on Wuhan, josta vakavia hengitystieinfektioita aiheuttava koronavirus on lähtöisin.

Samanlaisen ohjeen antoivat viikonvaihteessa myös Ruotsi ja Norja.

Suomen ohjeessa huomautetaan, että koronaviruksen vuoksi Kiinan sairaalat voivat olla ylikuormitettuja ja hoitoon pääsy voi olla hankalaa.



Koronavirustilanne on vakavin juuri Hubeissa keskiosissa. Wuhan on eristetty kokonaan.

Monilla suomalaisilla yrityksillä on Kiinassa sekä kotimaasta lähetettyjä että paikallisia työntekijöitä. HS selvitti, millaisia toimintaohjeita yritykset ovat antaneet työntekijöilleen koronaviruksen takia.

Metson viestintäjohtaja Helena Marjaranta kertoo, että yhtiöllä on Kiinassa yli 1 200 työntekijää yhdeksässä eri paikassa. Metsolla ei ole omaa toimintaa Wuhanissa.

Marjarannan mukaan työmatkalla Kiinassa on muutama maan ulkopuolelta tullut Metson työntekijä. Vähäinen määrä johtuu Kiinan juhlakaudesta.

Metso on perustanut Kiinaan oman hätätilaryhmän, joka seuraa viranomaisten ohjeita ja vastaa paikallisesta viestinnästä ja ohjeistuksesta.

Viikonlopun aikana Kiina on rajoittanut muun muassa julkista liikennettä maan sisällä.

”Luonnollisesti toimenpiteillä on paikallisiin toimintoihin jotakin vaikutusta, jota on vielä vaikea arvioida”, Marjaranta kertoo.

Metso on myös kehottanut henkilöstöään välttämään Kiinaan matkustamista.


Konecranes antoi perjantaina henkilöstölleen ohjeet, joiden mukaan se suosittaa välttämään Kiinaan matkustamista, jos mahdollista.

Yhtiö on lisäksi antanut hygieniaohjeet koko henkilöstölleen, erityisesti Kiinassa työskenteleville.

Varsinkin Aasian-matkailijoiden tulisi varautua matkojen viivästyksiin matkakeskuksissa, kuten lentokentillä, tehtyjen seulontojen ja testien vuoksi.

”Seuraamme tilannetta tiiviisti ja päivitämme ohjeita tarvittaessa. Paikallisesti seuraamme tietysti myös viranomaisten ohjeita, muun muassa mittaamme toimipaikoissamme kuumeen joka päivä kaikilta työntekijöiltä ja vierailijoilta”, kertoo viestintäjohtaja Niina Suhonen.

Konecranesilla on Kiinassa noin 1 200 työntekijää. Tuotantolaitokset sijaitsevat Dalianissa, Jingjiangissa ja Lingangissa.

Toimistoja yhtiöllä on yhdeksällä paikkakunnalla, myös Wuhanissa. Lisäksi yhtiöllä on Kiinassa nostureiden huoltotoimintaa laajasti eri paikkakunnilla.

Osa metsäteollisuusyhtiö UPM:n ulkomaisista työntekijöistä on siirtynyt pois Kiinan infektoituneilta alueilta, kertoo Jaana Simonaho UPM:n viestinnästä.

UPM:llä on Kiinassa työntekijöitä yhteensä noin 1 700. Suomalaisia ja muita ulkomaalaisia yhtiöllä on Kiinassa noin kymmenkunta.

UPM:n henkilöstöstä suurin osa on Shanghaissa ja Changshun tehtailla, mutta toimintaa on useilla paikkakunnilla. Wuhanissa UPM:llä on myyntikonttori.

”Tilanne muuttuu Kiinassa tällä hetkellä nopeasti, ja seuraamme tilannetta aktiivisesti. Olemme suosittaneet henkilöstöämme välttämään tällä hetkellä matkustamista Kiinaan ja Kiinan sisällä nopeasti muuttuvan tilanteen takia.”

Cargotecin viestintäpäällikkö Martti Henttunen kertoo, että yhtiön työntekijöitä kehotetaan välttämään matkustamista Wuhanin alueelle. Henkilöstön kotiuttamista ei kuitenkaan ole vielä harkittu.

Kiinassa Cargotecilla on noin kuusisataa työntekijää.

”Seuraamme globaalien ja paikallisten viranomaisten ohjeistuksia tästä aiheesta ja toimimme niiden mukaisesti.”

Teollisuustuotteita- ja palveluita toimittavan Valmetin Kiinan-yksiköissä työskentelee noin 1 800 henkilöä.

Yhtiön viestinnän mukaan sen henkilöstöä on kehotettu välttämään ei-pakollista matkustamista Kiinaan. Kehotus on voimassa toistaiseksi.

”Toimintaohjeissamme on kerrottu matkustusrajoituksista Kiinassa, ohjeistettu työntekijöitä välttämään ei-pakollista matkustamista Kiinaan, kielletty sairastuneena matkustaminen, kehotettu varaamaan matkustaessa lisäaikaa terveystarkastuksiin ja annettu toimintaohjeistukset, mikäli työntekijä on vieraillut Wuhanin alueella”, kertoo Antti Ylitalo Valmetin viestinnästä.

Ylitalo kertoo HS:lle lähettämässään sähköpostiviestissä, että yhtiö on ohjeistanut koko henkilöstöään koronavirusepidemiasta.

”Päivitämme tiedotusta ja ohjeistusta tarpeen mukaan muun muassa yhteisen globaalin intranetimme kautta. Tämän lisäksi Kiinassa annamme paikalliselle henkilöstöllemme jatkuvasti tarkempaa tilannetietoa epidemiasta. Valmetin henkilöstö noudattaa luonnollisesti paikallista viranomaisohjeistusta.”

Valmetin palvelukeskukset sijaitsevat Wuxissa, Zibossa ja Guangzhoussa, tuotantolaitokset Shanghaissa, Xi’anissa, Waigaoqiaossa ja Tianjinissa. Näiden lisäksi yhtiöllä on myyntikonttorit Pekingissä, Zhongqingissa, Guangzhoussa, Taipeissa ja Jinanissa. Pääosa henkilöstöstä on Kiinan kansalaisia.

Ylitalo kertoo, että ainakaan toistaiseksi yhtiö ei ole harkinnut suomalaisten työntekijöidensä kotiuttamista.

”Seuraamme tilannetta ja viranomaisten ja terveysalan järjestöjen ohjeistuksia. Valmetilla on evakuointiohjeistus, jota noudatetaan tarvittaessa.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Linda Lampenius kuvaili medialle Peter Nygårdin juhlia, ja siitä käynnistyi pitkä oikeusprosessi – Nyt Lampenius kertoo, miten taistelu vei rahat ja terveyden

    2. 2

      Jäytävä häpeä – Olli Taskinen antoi kasvot tunteelle, josta harva uskaltaa puhua

    3. 3

      ”Hän saalistaa köyhien ihmisten pikkutyttöjä” – The New York Times julkaisi laajan selvityksen raiskaussyytösten kohteeksi joutuneesta Peter Nygårdista

    4. 4

      Vangit pelkäävät toisiaan Sukevan vankilassa – tuore raportti luo synkän kuvan Suomen neljänneksi suurimman vankilan tilanteesta

    5. 5

      Tutkimus: Suomalaisten arki on muuttunut ikävystyttävämmäksi ja raskaammaksi 2000-luvulla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    2. 2

      Moni tekee vatsalihasliikkeet aina makuu­asennossa tai istuen, vaikka ei kannattaisi – Asian­tuntija neuvoo viisi vatsalihas­liikettä, jotka ovat selvästi tehokkaampia

      Tilaajille
    3. 3

      ”Hän saalistaa köyhien ihmisten pikkutyttöjä” – The New York Times julkaisi laajan selvityksen raiskaussyytösten kohteeksi joutuneesta Peter Nygårdista

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 48: Akseli Valmunen otti maisemakuvia paikoista, joissa höntsäillään

    5. 5

      Pessimistin elimistö sairastuu herkästi, ja ominaisuus on hyvin pysyvä – Testaa, onko sinussa pessimistin piirteitä

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    6. Näytä lisää