Karanteenissa olevalla ei todettu koronavirusta – Suomessa on nyt 24 virukselle altistunutta, joista 10 on karanteenissa - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

Karanteenissa olevalla ei todettu koronavirusta – Suomessa on nyt 24 virukselle altistunutta, joista 10 on karanteenissa

Virukselle altistuneiden tavoittaminen on ollut vaikeaa muun muassa siksi, että ohjelmapalveluita ostaneet matkailijat ovat tehneet varauksia puutteellisilla henkilötiedoilla.

Lapin keskussairaala torstaina. Kuva: Kaisa Sirén / Lehtikuva

Julkaistu: 31.1. 10:35, Päivitetty 31.1. 18:21

Suomessa on nyt kymmenen ihmistä karanteenissa koronaviruksen takia. Asiasta kertoi Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas perjantaina.

”Meillä on neljä henkilöä sairaalassa ja kuusi kotikaranteenissa”, Broas sanoi Lapin keskussairaalassa järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen.

Karanteeniin joutuminen ei ole sama asia kuin virusepäily. Suomessa on toistaiseksi varmistettu yksi koronavirustapaus.

Kotikaranteenissa olevista neljä oli ollut sairastuneen kiinalaisnaisen kanssa maanantaina samassa matkailutapahtumassa. Kaksi heistä on hollantilaisia matkailijoita ja kaksi matkailualan ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä.

Kaksi kotikaranteenissa olevista on sairaanhoitopiirin työntekijöitä, joiden tapauksessa altistus oli lyhytaikainen.

Lapin keskussairaalassa karanteenissa olevista neljästä ihmisestä kaksi on kiinalaisia ja kaksi singaporelaisia. Kolmelta heistä on otettu näytteet, koska heillä on ollut lieviä hengitystieinfektion oireita.

Yhden näytteen tulos varmistui perjantai-iltana negatiiviseksi. Kahden aiemman näytteen tulokset taas osoittautuivat negatiivisiksi myöhään torstai-iltana.

Viranomaiset tarkkailevat karanteenissa olevia ihmisiä kahden viikon ajan.

Karanteenissa olevalla ei saa olla sosiaalisia kontakteja. Esimerkiksi kotikaranteeniin pyritään järjestämään ruokahuolto, Broas kertoi. Kotikaranteenissa olevien kuntoa arvioidaan päivittäin.

”Pääsääntöisesti kodeissa tai majoitustiloissa on käynyt ammattilainen arvioimassa tilanteen.”

Karanteenissa olevat terveydenhoidon ammattilaiset ilmoittavat voinnistaan päivittäin puhelimitse.

Koronavirukselle altistuneita on Suomessa arviolta 24. Altistuneista on tavoitettu nyt kymmenen. Viranomaiset eivät ole tavoittaneet kahtatoista ihmistä, jotka ovat altistuneet virukselle.

Altistuneiden tavoittaminen on ollut viranomaisille vaikeaa, sillä he ovat varanneet matkailutapahtumia puutteellisin henkilötiedoin.

”He ovat varanneet ohjelmapalveluita esimerkiksi nimimerkeillä tai pelkillä etunimillä. Meillä ei ole heidän henkilötietojaan. Tavoittaminen aiheuttaa siis paljon töitä”, Broas sanoi.

Henkilöt ovat aasialaisia ja eurooppalaisia, monesta eri maasta. Osa on jo saattanut lähteä Suomesta. Heidän tavoittelemisensa siirtyy nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vastuulle.

Altistuminen tarkoittaa, että henkilö on ollut vähintään 15 minuuttia lähikontaktissa sairastuneen kanssa enintään kaksi vuorokautta ennen oireilun alkamista ja keston aikana.

Sairaalassa on ollut hoidettavana yksi kiinalainen potilas, jolla todettiin koronavirus. Hänen vointinsa on tiedotteen mukaan hyvä.

Karanteenissa olevilta uusia näytteitä otetaan tarvittaessa oireiden ja riskiarvion edellyttämällä tavalla.

Lapin keskussairaalassa karanteenissa olevat on majoitettu yhden tai kahden hengen huoneisiin.

”He ovat lähes hotellitason tilavissa huoneissa, joissa on oma pesuhuone”, Broas kertoi.

Henkilökunta käyttää sinne mennessään hengityssuojainta.

”Osalla on lieviä oireita, joten sekin puoltaa suojaimien käyttöä, kun heidän kanssaan ollaan tekemisissä.”

Terveysviranomaiset vahvistivat keskiviikkona, että Suomeen viime viikolla saapunut 32-vuotias kiinalaisnainen on sairastunut koronavirukseen. Nainen on ollut hoidettavana Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä. Keskussairaalan mukaan potilas on hyväkuntoinen eikä hänen hoitamisekseen tarvita erityisiä toimenpiteitä.

”Ensi viikon alussa päästään arvioimaan, onko tauti parantunut ja voidaanko harkita eristyksen purkua ja siltä osin potilaan kotiutumista”, Broas sanoi tiedotustilaisuudessa.

”Tässä tapauksessa asia varmennetaan kahdella perättäisellä negatiivisella tuloksella. Niiden jälkeen voimme katsoa, että henkilö on parantunut eikä ole tartuttava.”

Nainen oli lähtenyt Suomen-matkalleen Kiinan Wuhanista viime keskiviikkona. Koronavirus lähti leviämään juuri Hubeissa sijaitsevan Wuhanin miljoonakaupungin torilta.

Koronavirustartuntoja oli perjantaihin mennessä todettu maailmanlaajuisesti noin 10 000. Suurin osa tartunnoista on Kiinasta. Virukseen on kuollut 213 ihmistä. Euroopassa vahvistettuja tartuntoja oli perjantaina 16.

Lue lisää: Uusi koronavirus ei ole yhtä tappava kuin sars, ja juuri siksi se leviää niin nopeasti – Professori kertoo, miten epidemia tulee tyypillisesti tiensä päähän

HS-työryhmä: Elli-Alina Hiilamo HS, Joonas Laitinen HS, Riikka Maukonen HS, Marjo Valtavaara HS

HS:n hetki hetkeltä -seuranta

Uusi koronavirus ei ole yhtä tappava kuin sars, ja juuri siksi se leviää niin nopeasti – Professori kertoo, miten epidemia tulee tyypillisesti tiensä päähän

Koronaviruksen uhka näkyy pääkaupunkiseudulla: lentoaseman apteekki säännöstelee hengityssuojia, Hus edelleen valmiudessa

Korona­virus­tartuntoja jo noin 10 000 ja kuolleita 213 – Yhdysvallat päätti rajoittaa maahantuloa ja julisti viruksen kansalliseksi terveysuhaksi

Järjestö ja media: Kiina pimittänyt tietoja koronaviruksen etenemisestä ja pidättänyt kymmeniä virustaudista verkossa kertoneita

Koronavirukselle altistuneita on karanteenissa Lapissa, sairastunut koronapotilas hyväkuntoinen

Käsidesiä saa entistä tehokkaampana, mutta kumpi torjuu taudin­aiheuttajat paremmin, käsidesi vai saippua­pesu?

Näin suojaudut koronavirukselta ja toimit, jos epäilet tartuntaa

Seuraa uutisia tästä aiheesta