Ensin loppui raha. Sitten alkoi pakolaisten virta pohjoiseen.
Inarilainen kalakirjallisuuden keräilijä Ari Savikko alkoi saada vuonna 2014 yhteydenottoja tutkimuslaitosten ja yliopistojen väeltä. He kertoivat, että kirjasto lakkautetaan, kaikki hävitetään. Ottaisitko nämä kirjat?
Savikko, 56, lupautui. Tutkimuksia ja muita julkaisuja alkoi tulvia Inariin. Savikko lastasi toimitukset vastaanottokeskukseensa, asuntonsa alakerran vanhaan kalahautomoon.
Aluksi hän oli innoissaan. Keräilijän onnenpotku! Kun tila alkoi täyttyä ja Savikko tajusi kirjojen määrän, tuntemukset muuttuivat.
”Keräilyn luonne muuttui totaalisesti. Tuli moraalinen säilyttämisvastuu.”
Keräilijästä tuli pelastaja. Savikko tajusi, että jos hän ei näistä huolehdi, valtavat määrät tutkijoiden työtä, inhimillistä pääomaa, kulttuuria ja historiaa katoaa iäksi.
Siitä idea lähti. On perustettava oma kirjasto.
Muoniossa sijaitseva ja yleisölle avoin kalakirjasto avattiin vuonna 2018. Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Jykevä liimahirsinen kirjastorakennus kohoaa uljaana Kemiläisen metsätieksi nimetyn tien rinteellä. Se on perinteistä tyyliä, koristeelliset ikkunapielet ja ikkunoita rivissä kuin peräpohjalaisissa lohitaloissa.
Kirjastohanke alkoi vuonna 2016, kun Savikko perusti Suomen kalakirjasto -yhdistyksen. Leader Tunturi-Lappi ry lähti tukemaan rakennushanketta 150 000 euron summalla. Tuen vaatima omavastuuosuus suoritettiin talkoilla, joita kertyi viisituhatta tuntia.
Kirjaston avajaisia juhlittiin 25. elokuuta 2018. Pakolaiset olivat löytäneet uuden kodin.
Yksityinen kirjasto on Suomessa harvinaisuus, kertoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno. Hänen mukaansa yleisölle avoin erikoiskirjasto on maailmanlaajuisestikin harvinainen.
”En ole törmännyt vastaavaan.”
Kalat ovat määrittäneet Ari Savikon elämää. Hänen työuransakin on pelkkää kalaa. Kuusamossa syntynyt ja Pudasjärvellä kasvanut Savikko aloitti työuransa Taivalkosken Ohtaojan kalanviljelylaitoksella armeijan jälkeen vuonna 1983. Hän kävi kalakoulun ja teki pari lyhyempää pestiä kalanviljelylaitoksilla.
Vuonna 1990 hän pääsi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle Muonioon (nykyään Luonnonvarakeskus), jossa hänen päätehtävänään olivat Tornionjoen lohi-istutukset.
”Tehtiin Väylään lohta, että saavat tapella”, Savikko virnistää.
Kaikkiaan Savikko kollegoineen ehti istuttaa kahdeksan miljoonaa lohenpoikasta ennen kuin Muonion toimipiste lakkautettiin ja hän siirtyi Inariin kalantutkimukseen, jossa työskentelee edelleen.
Sellaisina vapaapäivinä, kun ei plärää kirjastolla kalakirjoja, Savikko kalastaa.
”Olen aika yksipuolinen jätkä.”
Savikon lempikala on harjus, koska se ei ole koskaan ollut hänen työkalansa. Hän kalastaa perholla ja pilkillä. Tähtäimessä ovat isot harrit, ja niitä löytyy tunturista. Savikko tekee pari retkeä vuodessa salaisilla apajilleen. Talvet Savikko ravaa pilkkikisoissa.
Savikon lempikala harjus komeilee kalakirjastossa keloon veistettynä. Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Kirjaston ovella tuoksuvat uusi puu ja vanhat kirjat. Kirjasto on koristeltu vanhoilla kalastusvälineillä lohiatraimesta perhovapoihin ja uistimiin. Charles Darwin yrmyttää seinällä. Kirjastonhoitaja Erkki ”Eke” Lounasvuori jättää tietokoneensa ja rientää kättelemään.
Koneen säätiö mahdollisti helsinkiläisen kirjastogurun palkkaamisen vuodeksi 2019. Sdp:n lappilainen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä järjesti kymmenen kuukauden rahoituksen vuodelle 2020.
Työtä on paljon. Lounasvuori kehittää ja täydentää tietokantaa, jossa on tällä hetkellä noin 27 000 titteliä, mikä vastaa noin neljäsosaa kirjojen kokonaismäärästä.
Kirjastoguru Erkki Lounasvuori on työskennellyt kalakirjastossa vuoden 2019 ja jatkaa tänä vuonna työtään. Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Savikko sanoo, että ilman kirjastoammattilaista kirjastosta olisi tullut vain kirjasäilö. Nyt siitä tulee palvelu, joka auttaa tutkijoita, kirjailijoita ja muita kaloista kiinnostuneita löytämään tietoa.
Lainauspalvelua ei ole, mutta tarvittaessa kirjasto skannaa ja lähettää artikkeleita. Kirjastolle voi tulla tutkimaan kirjoja paikan päälle, ja siellä voi myös majoittua edullisesti.
Savikko arvelee, että tietokantatyö vie useita vuosia. Hän haaveilee, että yhdistys saisi kirjastonhoitajan palkkaamiseen pidemmän rahoituksen. Kun tuki tulee pätkissä, aikaa ja energiaa ei jää enää kirjaston kehittämiseen ja ideointiin.
Vaikka haasteita on, Savikko on kiitollinen. Niin moni on auttanut ja tukenut, lahjoittanut aineistoa. Eikä ilman ihmisten hyvää tahtoa kirjastoa olisi koskaan syntynyt. Esimerkiksi hyllyt myytiin hänelle alle omakustannushinnan.
Talkoolaisia riitti alusta loppuun. Appiukko Markus Roos veti rakennusprojektin läpi ja vuokrasi kalakirjastolle tontin omansa kulmalta kymmenen euron vuosihintaan.
Vaikka kirjat ovat Savikon intohimo ja hän on itsekin tietokirjailija, lapsena Savikko ei ollut mikään lukutoukka. Hän mieluummin rymelsi ulkona. Mutta oli yksi kirjailija, joka osui jo upposi: ruotsalainen Hans Lidman. Hänen kirjansa Savikko ahmi, ja ne jättivät nuoreen poikaan pysyvän jäljen.
Tietenkin Lidman kirjoitti erä- ja kalastustarinoita. Tietenkin niitä on kalakirjastossa hyllyssä yli metrin pitkä rivi.
Keräilijä Savikko on kuitenkin ollut jo pienestä pitäen. Lapsena hän keräsi postimerkkejä ja jääkiekkokortteja.
Presidentti Urho Kekkosen ex librikset kalakirjastossa. Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Kalakirjojen keräilijä hänestä tuli vähän vahingossa. Aluksi hän osti niitä vain siksi, että aihe kiinnosti. Sitten hän huomasi, että kun sai käsiinsä vanhan kirjan, sisimmässä liekehti. Savikko kutsuu sitä vau-ilmiöksi.
Jossakin vaiheessa keräilyä hän päätti hankkia kaiken, mitä Suomessa on kaloista kirjoitettu.
Se osoittautui luultua isommaksi operaatioksi, ja tuli myös hintavaksi.
Keräily pysyi maltillisena pitkään maantieteellisistä syistä. Posti toi antikvariaattien katalogit Lappiin päivän myöhemmin kuin etelään. Harvinaisuudet olivat ehtineet mennä ennen kuin Savikko edes tiesi niistä.
Sitten tuli internet. Yhtäkkiä Savikko pääsi tappelemaan yhtä aikaa paitsi Suomen, myös koko maailman kirjoista.
”Se levisi aivan käsiin. Se oli konkurssi kerran viikossa”, Savikko nauraa.
Hän ei uskalla laskea, paljonko rahaa on kirjoihin kulunut, mutta lohduttautuu sillä, että johonkin ne rahat aina menevät.
Jotakin osviittaa rahan kulusta antaa Gösta Sundmanin Suomen kalat vuodelta 1893. Savikko kurottaa aarteen käsiinsä ja avaa sen.
Savikko oli löytänyt teoksen helsinkiläisestä antikvariaatista. Hän tuijotteli ruutua useampana päivänä, ja lopulta hänen vaimonsa uteli, mitä katsot. Yhtä kirjaa, Savikko vastasi. No mikset osta, vaimo kysyi. Se on aika kallis, Savikko vastasi rehellisesti. Harvinaisuudella oli hintaa 3 000 euroa. Mikset ota lainaa, vaimo kysyi.
”En ollut tiennytkään, kuinka kätevä olen tietokoneen kanssa, kun olin niin nopeasti pankin sivuilla tekemässä lainahakemusta”, Savikko nauraa.
Seuraavana aamuna Savikko soitti ”onnesta mykkyrässä” liikkeeseen ja kertoi ostavansa kirjan. Hän sai kuulla, että kirja oli edellisenä päivänä myyty Tanskaan.
Kaamea pettymys.
Mutta sitten Savikko muisti taannoisen vierailunsa Anssi Arohongan liikkeeseen. Tämä oli kertonut, että hänellä on teos kotona. Savikko soitti Arohongalle, kaupat syntyivät ja Suomen kalat muuttivat Inariin.
Kolmenkymmenen vuoden aikana Savikko on ehtinyt kerätä noin sata hyllymetriä kalakirjallisuutta. Tutkimuslaitosten ja yliopistojen pelastusoperaatio on turvottanut kirjaston noin 460 hyllymetriin.
Vanhin kirja on vuodelta 1521. Sen nimi on Novocomensis epistolarum libri decem, in quibus multæ habentur epistolæ non ante impressæ: cum pluribus aliis, quae proxima pagella indicabit. Savikon mukaan se käsittelee luonnon filosofiaa ja sen on alkujaan kirjoittanut roomalainen Plinius nuorempi ensimmäisellä vuosisadalla.
Sitten ovat ”ultimatuuliset harvinaisuudet”, kuten kalatutkija T.H. Järven alkuperäiset matkapäiväkirjat. Kalatutkimuksen ”kovimman jätkän” päiväkirjat ovat niin upea juttu, että Savikko hakee pitkään sanojaan niistä kertoessaan.
”Nämähän on sitten, aivan niin kuin, käsittämättömiä. Näitä ei ole maailmassa kuin yksi.”
Ne löytyvät tutkijan mukaan nimetystä Järvi-kamarista ja hän sai ne lahjoituksena tutkijan pojantyttäreltä Terhi Järvi-Kääriäiseltä.
Kalatutkija T.H. Järven alkuperäiset matkapäiväkirja. Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Keräilymielessä harvinaisimpia ovat täydelliset sarjat. Yksi sellainen on Suomen kalastuslehden kaikki numerot vuodesta 1892 tähän päivään saakka. Savikon mukaan ne ovat myös informaationsa puolesta kaikkein tärkein sarja.
Pari vuotta sitten Savikko sai soiton Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta. Tutkijoiden pienpainanteita 1800-luvulta alkaen oli menossa hävitykseen viikon kuluessa, koska laitos pienensi vuokrakulujaan ja luopui osasta tilojaan.
Savikko pyysi ystävältään Sulo Tiaiselta apua. Tämä lastasi Hiacen täyteen kansioita, ajoi sen Pasilassa Kolarin junaan ja toi aarteen Muonioon.
Tätä se on ollut viime vuodet, yhtä pelastusoperaatiota, ja silti paljon aineistoa häviää säästötoimien takia. Esimerkiksi Tikkurilan lakkautetun Metsäntutkimuslaitoksen yksikön kaikki metsätalousaineisto hävitettiin lukuun ottamatta niitä, jotka liittyivät Lappiin tai veteen. Ne Savikko otti itselleen.
Taustalla vaikuttavat tutkimuslaitoksia ja niiden budjetteja myllännyt TULA-uudistus, jonka pisti vireille Jyrki Kataisen (kok) hallitus vuonna 2013.
Savikko syyttää hävityksestä poliitikkoja, jotka ovat vetäneet rahahanat liian tiukalle. Savikon mukaan aineistot on pystytty pitämään tallessa kaikki puutteen ja sodan vuodet, mutta nyt siihen ei yhtäkkiä ole muka varaa. Savikko arvelee, ettei kyse ole rahasta vaan arvostuksen puutteesta ja itsekkyydestä.
”Se on sitä minä-minä-selfie-kulttuuria”, Savikko puuskahtaa.
Savikko on huolissaan myös tutkimuksesta. Kun tutkija eläköityy, uutta ei palkata, osaaminen ei siirry uudelle tutkijalle, kuten ennen. Moni pitkä aikasarja katkeaa siksi, ettei ole henkilöitä niitä jatkamaan. Savikko ihmettelee, että tämä tapahtuu aikana, jolloin tutkimukseen pitäisi ilmastonmuutoksen takia satsata enemmän kuin koskaan.
Satoja vuosia jatkunut sivistyksen viestikapula tipahtaa lyhyen tähtäimen säästöjen takia.
Savikkoa hävettää. Siksi hän toimii. Siksi on Suomen kalakirjasto.
”En halua olla se sukupolvi, joka pudottaa sen kapulan.”
Savikko ihmettelee, että tutkimuksen rahoituksen kiristäminen tapahtuu aikana, jolloin tutkimukseen pitäisi ilmastonmuutoksen takia satsata enemmän kuin koskaan. Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Suomen Kalakirjasto
■ Kalakirjallisuuden keräilijä Ari Savikon perustama yksityinen, yleisölle avoin kirjasto Muonion Jerisjärvellä Länsi-Lapissa.
■ Kirjastorakennus valmistui kesällä 2018 ja avattiin syksyllä 2018.
■ Kirjasto sisältää yli 100 000 titteliä proosallisista teoksista tutkimuskirjallisuuteen, tutkijoiden pienpainanteisiin, henkilökohtaisiin päiväkirjoihin, lehtiin ja exlibris-kortteihin.
■ Kirjoja on yhteensä noin 460 hyllymetriä, joista 100 metriä on Savikon itsekeräämiä.
