Kotimaa

Hovioikeus korotti yhden rangaistusta Hämeenlinnan ja Heinolan amfetamiinikaupassa, mies oli oikeuden mukaan Cannonballissa johtavassa asemassa

Poliisi pääsi rikosten jäljille kokelasjäsenen kertomuksen ansiosta. Mies vaaransi oikeuden mukaan oman turvallisuutensa.

Itä-Suomen hovioikeus pysytti pitkälti käräjäoikeuden tuomion jutussa, jossa kyse oli rikollisryhmä Cannonballin amfetamiinikaupasta Hämeenlinnan, Heinolan ja Janakkalan seuduilla. Rikokset tapahtuivat kesästä 2016 kesään 2017 ulottuvalla ajanjaksolla.

Oikeuden mukaan Cannonballin Heinolan-osastoon kuuluva jäsen luovutti 12 kiloa amfetamiinia Cannonballin Hämeenlinnan-osaston kokelasjäsenelle toukokuussa 2017. Sen jälkeen Cannonballin johtoon kuuluvat kaksikko järjesti ja johti huumeiden myymistä ja levittämistä edelleen.

Hovioikeus korotti johtokaksikkoon kuuluvan miehen tuomiota, mutta piti kaikkien muiden syytettyjen tuomiot samana kuin käräjäoikeus. Arttu Ilmari Heinonen, 37, oli Päijät-Hämeen käräjillä tuomittu kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta kahdeksan vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovi korotti rangaistuksen kymmeneksi vuodeksi.

”Heinosella on käräjäoikeuden tuomiosta ja hovioikeuden tuomiosta edellä eri kohdissa ilmenevällä tavalla ollut keskeinen rooli CMC:ssä [Cannonball] sen Heinolan, Hämeenlinnan ja Turun kerhoissa tehtyjen rikosten suunnittelussa ja niiden toimeenpanon valvonnassa. Heinosella on ollut käskyvaltaa eri kerhojen jäseniin nähden”, hovioikeuden tuomiossa todetaan.

Viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on hovin mukaan korostettu huumerikoksiin osallistuvien ihmisten roolia rangaistusta määrätessä. Tähän nähden Heinosen aiempi rangaistus oli hovin mukaan liian alhainen.

Heinosen lisäksi muita cannonballilaisia tuomittiin useiden vuosien vankeusrangaistuksiin. Lisäksi jutussa jaettiin lyhyempiä vankeustuomioita, ehdollisia tuomioita ja sakkoja erilaisista huumausaine-, väkivalta- ja aserikoksista.

Keskusrikospoliisin järjestäytyneen rikollisuuden asiantuntija kertoi viime vuonna käräjillä, että kesällä 2017 uudelleen järjestäytyneessä Cannonball Finlandissa on noin 200 jäsentä. Asiantuntijan mukaan ryhmän pääasiallisena tarkoituksena on rikosten tekeminen taloudellisen hyödyn saamiseksi. Tyypillisimpiä rikoslajeja ovat huumausainekauppa, velan perintä ja kiristysrikokset.

Asiantuntijan mukaan ryhmä toimii hierarkisesti, ja esimerkiksi kokelasjäsenet ovat ryhmän johdon käskyvallassa.

Nyt hovituomion saaneessa jutussa oli olennaisessa roolissa jengin kokelasjäsen, jonka avulla poliisi pääsi rikosten jäljille.

Mies selvitti oikeuden mukaan yksityiskohtaisesti oman rikoksensa, ja ilman hänen apuaan rikoksista ei olisi saatu tietoa ja niiden selvittäminen olisi ollut ilmeisen mahdotonta. Samalla mies vaaransi jopa oman henkensä, oikeus totesi.

”Oman turvallisuutensa vuoksi hän tulee suorittamaan koko vankeusaikansa eristyksissä. Sen jälkeenkin on vakava uhka siitä, että hän joutuu koston kohteeksi”, tuomiossa sanotaan.

Mies sai käräjillä neljän ja puolen vuoden vankeustuomion törkeistä huumausainerikoksista. Tuomio pysyi hovissa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Työhaalareissa ei pitäisi olla asiaa julkiseen liikenteeseen

    4. 4

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    5. 5

      Juha Marin alkoi seurustella unelmiensa naisen kanssa, ja neljän päivän päästä hän kosi – Asiantuntijat kertovat, miksi osa ihmisistä rakastuu salamannopeasti

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    3. 3

      Jari Sillanpään syytteestä uutta tietoa: Tilasi hierojan kotiinsa ja harrasti tämän kanssa seksiä, paikalla ollut lapsi otti kuvia tilanteesta

    4. 4

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    5. 5

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää