Kotimaa

Oululaismies lukitsi epähuomiossa tyttärensä pakkasessa autoon 17 tunniksi ja lensi itse Helsinkiin

Käräjäoikeus tuomitsi miehen sakkoihin.

Oulun käräjäoikeus on tuominnut 50-vuotiaan oululaismiehen sakkoihin tapauksesta, jossa hän lukitsi tuomion mukaan epähuomiossa teini-ikäisen tyttärensä pakkasessa auton sisään 17 tunniksi.

Tapaus sattui helmikuussa 2018, kun mies oli lähdössä kahden tyttärensä kanssa lentokoneella Oulusta Helsinkiin.

Mies kertoi oikeudessa, että toinen tyttäristä päätti olla lähtemättä matkaan ja jäi henkilöauton sisälle istumaan. Tällöin mies tilasi taksin ja lähti sillä toisen tyttärensä kanssa lentokentälle.

Syytteen mukaan tilannetta oli edeltänyt riita.

Auton ovet olivat menneet lukkoon, eikä niitä voinut avata sisäpuolelta. Autoon jäänyt tytär ei myöskään saanut soitettua apua, koska hänen puhelimensa akku oli lopussa.

Naapuri soitti oululaismiehelle seuraavana päivänä ja kertoi havainneensa, että tytär on lukkojen takana autossa.

Mies opasti naapuria hakemaan auton avaimet asunnosta. Sen jälkeen naapuri sai vapautettua tytön.

Käräjäoikeus päätteli näytön perusteella, ettei mies jättänyt tytärtään lukkojen taakse tahallaan. Kyse oli oikeuden mukaan huolimattomuudesta.

Mies oli tuomion mukaan lukinnut auton ovet, kun tytär oli auton sisällä. Hän ei tiennyt tuolloin, ettei lukitusta saa avattua auton sisäpuolelta.

Mies sanoi oikeudessa olettaneensa, että tytär poistuu autosta ja menee sisälle asuntoon. Auto oli pysäköitynä heidän kotipihaansa.

Oikeus tuomitsi miehen tuottamuksellisesta vapaudenriistosta ja heitteillepanosta 40 päiväsakkoon. Niistä kertyy maksettavaa yhteensä 2 880 euroa.

Lisäksi hän joutuu maksamaan tyttärelle korvauksia yhteensä 4 000 euroa korvauksia kärsimyksestä sekä kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta.

Oikeudenkäynnistä uutisoi ensimmäisenä Kaleva.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    2. 2

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    4. 4

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    5. 5

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan joukko­ampumisia tutkitaan ääri­oikeistolaisena terrorismina – tämä tapahtumien kulusta, epäillystä ja teon motiivista tiedetään nyt

    5. 5

      Vantaalla on parkkipaikka, jonne juuri kukaan ei uskalla jättää autoaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää