Vakuutus ei välttämättä korvaa Tampereella romahtavaa asuintaloa, joka asetettiin tiistaina asumiskieltoon - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

Vakuutus ei välttämättä korvaa Tampereella romahtavaa asuintaloa, joka asetettiin tiistaina asumiskieltoon

”Tilapäinen käyttökielto on toistaiseksi voimassa, kun asiaa selvitetään tarkemmin. Kaikki siellä asuneet perheet ovat joutuneet evakkoon”, kertoo Tampereen kaupungin tarkastusinsinööri Timo Laitinen rakennusvalvonnasta.

Rinne on sortunut lähes kauttaaltaan ja jättänyt näkyviin talon perustukset. Kuva: Reijo Hietanen

Julkaistu: 18.2. 12:56, Päivitetty 18.2. 15:43

Kiinteistövakuutus ei todennäköisesti korvaa Tampereella sattunutta maansortuman aiheuttamaa vahinkoa rivitaloyhtiölle. Näin sanoo johtava asiantuntija Petri Mero Finanssiala ry:stä.

”En löytänyt netistä sellaista vakuutusehtoa, jossa korvattaisiin maansortumisen jälkeinen vahinko. En toki voi ottaa kantaa vahingon korvattavuuteen vakuutusyhtiöiden puolesta”, hän sanoo.

”Kiinteistövakuutus on tarkoitettu normaaleille kiinteistövahingoille. Tällaista maansortumaan liittyvää vahinkoa en vakuutusehdoista löytänyt. Suomi on ilmeisesti todettu niin littanaksi maaksi, että maansortuman ei ole katsottu olevan mahdollista.”

Mero ei muista Suomesta vastaavaa tapausta. Sen sijaan saveen uppoavat kiinteistöt ovat Suomessa yleisempiä tapauksia. Hän kehottaakin kiinteistönomistajia selvittämään vakuutuksensa yksityiskohdat.

Mero uskoo, että tilanteesta selvitään hieman helpommin, jos talon perustusten paalut ovat kunnossa, kuten ne näyttävät kuvien perusteella olevan.

Sortumisvaarassa olevasta talosta lähtivät asukkaat jo eilen evakkoon, jonka pituudesta ei ole toistaiseksi tietoa, kertoo talossa asuva Eero Halonen. Hän ei osaa arvioida, miten paljon kustannuksia tilanteesta aiheutuu.

”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa. Olen epäillyt, mahtaako se kestää.”

HS kertoi taloa uhkaavasta sortumasta maanantaina.

Lue lisää: Maa katoaa rivitalon alta Tampereella: ”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa”, sanoo asukas

Tampereen rakennusvalvonta asetti talon asumiskieltoon tiistaina. Asumiskielto on voimassa toistaiseksi eli ainakin asian selvittelyn ajan.

”Kävimme aamupäivällä kurkistamassa, ja tilanne näytti sellaiselta, että panimme talon käyttökieltoon”, kertoo tarkastusinsinööri Timo Laitinen Tampereen rakennusvalvonnasta.

”On se hurjan näköinen.”

Paikalla on nyt myös konsulttiyritys Ramboll, joka tutkii tilannetta ja tekee talolle korjaussuunnitelman.

”Talo on tukipaalujen varassa, ja sen ei pitäisi sortua, mutta ei sen penkankaan pitänyt sortua”, Laitinen sanoo.

Hänen mukaansa hyvä asia tilanteessa on nyt se, että talo lepää paalujen varassa ja on muutenkin hyvin rakennettu, mutta paaluvat vaativat jotain ympärilleen vahvistukseksi. Lähirakennukset eivät ole vaarassa.

Sortuman syystä ei vielä ole tarkempaa tietoa. Laitinen arvelee, että syynä on saattanut olla kova vedentulo, kun vesimassat ovat nostaneet maan painoa, mikä on sitten aiheuttanut vajoamisen.

Rakennustekniikan professori Tim Länsivaara Tampereen yliopistosta arvioi, että sortuma voi olla usean tekijän summa.

”Toisaalta on satanut paljon, mikä on tehnyt maasta painavampaa ja nostanut pohjavedenpintaa. Alarinteen puolella olevissa savikerroksissa on samalla huokosvedenpaine noussut heikentäen niitä. Ajan kuluessa rinne on mahdollisesti myös jyrkentynyt eroosion seurauksena.”

Myös putkirikko on voinut laukaista tilanteen.

”Talon paalujen ehjyys tulee pyrkiä tarkistamaan. Mikäli ne ovat kunnossa ja luiska saadaan stabiloitua rakentamalla se riittävän loivaksi, rakennuksen käytölle ei pitäisi olla esteitä.”

Tilanteen korjaaminen on iso työ, jossa sortuneen maan tilalle on tuotava lisää mursketta riittävän laajalle alueelle. Se maksaa vähintään kymmeniätuhansia euroja, mutta jotain on pakko tehdä, hän sanoo.

”Se on vaiheittain ja varovaisesti tehtävä pitkäpuomisella kaivinkoneella.”

Tampereen tapaus muistuttaa, että kova vedentulo ja tulvat saattavat tulevaisuudessa koetella suomalaisia kiinteistöjä aiempaa kovemmalla kädellä.

Suomen ympäristökeskus varoitti loppuvuodesta, että tulvien uhka kasvaa selvästi. Niiden määrä voi jopa kolminkertaistua vuoteen 2100 mennessä, ja samalla kasvavat niiden aiheuttamat tuhot.

Myös vakuutusala kehottaa ihmisiä varautumaan tähän.

”Jos tietää, että tulvia on tulossa ja talo on sellaisella seudulla, siihen kannattaa varautua kaikin tavoin ja suojata rakennus”, Finanssialan Mero sanoo.

Aikoinaan valtio korvasi tulvien tuhoja, mutta vuodesta 2014 lähtien vakuutusyhtiöt ovat vastanneet perinteisistä tulvatuhoista samoin kuin rankkasateiden aiheuttamista tulvatuhoista. Kotivakuutuksissa ne mainitaan poikkeuksellisina tulvina.

”Tavallinen jokavuotinen tulva ei edelleenkään ole korvattava, mutta harvemmin ja yllättäen tulevat ovat korvattavia. Raja on kerran 50 vuodessa tai harvemmin.”

Sadeveden tulossa korvausraja on 30 millimetriä tunnissa ja 75 millimetriä vuorokaudessa. Myös meriveden nousulle on kotivakuutuksissa tietyt ehdot.

”Jos asia mietityttää, taloyhtiön kannattaa hankkia laaja kiinteistövakuutus ja tarkastaa, että se myös korvaa poikkeukselliset tulvat. Kotivakuutuksen suhteen tilanne on helpompi, koska niissä usein on tulvaturva sisällä.”

Maa katoaa rivitalon alta Tampereella: ”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa”, sanoo asukas

Monta isoa kaupunkia on vaarassa, kun Suomenlahden pinta nousee ja isot joet tulvivat aiempaa useammin

Seuraa uutisia tästä aiheesta