Nala-kissa katosi ruotsinlaivalla ja löytyi kuukausia myöhemmin omakotitalosta Helsingistä – oikea omistaja löytyi tunnistesirun avulla - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

Nala-kissa katosi ruotsinlaivalla ja löytyi kuukausia myöhemmin omakotitalosta Helsingistä – oikea omistaja löytyi tunnistesirun avulla

Pakollista tunnistusmerkintää on ehdotettu kirjattavaksi uudistuvaan eläinsuojelulakiin.

Nala katosi joulukuussa Ruotsin-laivalla. Kuva: Patricia Nyholmin kotialbumi

Julkaistu: 18.2. 13:24

Suomenruotsalaisen Patricia Nyholmin kadonneen kissan etsintä oli tavanomaista hankalampaa.

Vasta yhdeksän kuukautta vanha Nala-kissa pääsi omistajaltaan karkuun risteilyalus Silja Symphonyn autokannella joulukuussa, kun kantokopan ovi pääsi vahingossa avautumaan.

Kissasta ei saatu sen jälkeen havaintoja, eivätkä etsijät alkuun tienneet oliko kissa Helsingissä, Tukholmassa, vai kulkeutunut mahdollisesti jonnekin muualle muualle. Nyholm itse asuu Ruotsissa. Kissan katoamisesta kertoi joulukuussa MTV uutiset.

Nalaa etsittiin apujoukkojen kanssa Helsingissä, ja kissasta jaettiin etsintäkuulutusta sosiaalisessa mediassa. Nyholm luuli jo kissan kadonneen lopullisesti.

Maanantai-iltana liki kahden kuukauden kuluttua katoamisesta Facebookin karkuriryhmässä jaettiin ilmoitus kissasta, joka pyrki talvimyrskystä sisään omakotitaloon Helsingin Oulunkylässä. Paikalle kaivattiin apua kissan kiinniottoon.

Paikalle hälytettiin Vainu eläinetsijäkoirat ry:n etsintäkoordinaattorit, jotka saivat kuin saivatkin kissan kiinni paikan päällä. Pieni ja hyväkuntoisen oloinen kissa kuljetettiin Viikin löytöeläintaloon turvaan.

Varsinainen yllätys kuitenkin odotti, kun etsintäkoordinaattorit saivat yhteydenoton Nyholmilta.

Kun Nyholm näki Facebookissa etsijäkoordinaattoreiden kiinniottaman kissan kuvan hän kiinnostui välittömästi. Kuvan kissa oli täysin samannäköinen. Sirunluku paljasti, että Nala todella oli vihdoin löytynyt.

Vainu eläinetsijäkoirat kertoo tapauksesta Facebook-sivuillaan:

”Tästä iloisesta tarinasta voidaan oppia se, että kadonneen kissan etsintä voi tuottaa tulosta vielä kuukausien kuluttua ja vaikeissakin olosuhteissa. Lisäksi kannattaa muistaa, että sisään pyrkivä kissa voi olla jonkun kipeästi kaipaama lemmikki, joten sen vieminen turvaan löytöeläintaloon ei koskaan ole huono vaihtoehto”, muistuttaa Vainu eläinetsijäkoirat päivityksessään.

Vainu Eläinetsijäkoirat kouluttaa koiria etsimään karanneita lemmikkieläimiä ja neuvoo omistajia saamaan karanneet lemmikkinsä kiinni.

Nala on löydettäessä hyväkuntoinen, eikä se ollut menettänyt painoaan. ”Voi olla, että joku on ruokkinut sitä”, Nyholm arvioi.

Ruotsissa asuva Nyholm kertoo, että hänen siskonsa noutaa Nalan Viikin löytöeläintalosta tiistain aikana ja hän itse pääsee hakemaan Nalaa viikonloppuna. Mitään erityisiä herkkkuja Nalalle ei ole tiedossa, mutta hän saa Nyholmin mukaan paljon rapsutuksia ja halauksia.

Nala (vas.) yhdessä Simba-veljensä kanssa. Kuva: Patricia Nyholmin kotialbumi.

Tapaus muistuttaa myös siruttamisen tärkeydestä. Nyholmin mukaan Nala on sirutettu ja rekisteröity Ruotsin eläinsuojeluyhdistyksen rekisteriin. Se auttoi omistajan paikantamisessa, kun Nala löydettiin.

Nyholmilla on myös kaksi muuta kissaa. ”Olen aina siruttanut kissat, ja se osoittautui nyt entistä tärkeämmäksi.”

”Tunnistesiru on myös oiva tapa varmistaa, että löydetty kissa palautuu turvallisesti takaisin omistajalleen”, muistutetaan Vainun päivityksessä.

Tunnistesiru eli mikrosiru on noin riisinjyvän kokoinen kapseli, joka asetetaan eläimen ihon alle. Jokainen tunnistesiru sisältää yksilöllisen numerosarjan.

Tunnistesirun avulla löytynyt lemmikki on mahdollista palauttaa omistajalleen, kun siru on rekisteröity.

Sirun sisältämä numerosarja on luettavissa lukulaitteella, joita löytyy esimerkiksi eläinlääkäriasemilta, löytöeläinpaikoissa ja eläinsuojeluyhdistyksillä.

Vaikka suurin osa Suomessa asuvista koirista on mikrosirutettu, kissojen kohdalla siruttaminen on Suomessa vielä harvinaisempaa.

Sekä koirien että kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä on ehdotettu kirjattavaksi uudistuvaan eläinsuojelulakiin, sillä sen uskotaan vähentävän muun muassa pentutehtailua sekä eläinten hylkäämistä.

Kissoja päätyy vuosittain löytöeläinhoitoloihin noin 10 000, ja vain pieni osa niistä palautuu takaisin omistajilleen.

Suurikokoinen koira matkusti yksin bussilla Turussa: ”Se hyppäsi kyytiin, kun avasin oven”

Porolle oli käydä kylmät Korvatunturilla – rajavartijan jano pelasti iäkkään naarasporon varmalta kuolemalta

Vain pieni osa löytöeläintalojen kissoista takaisin omistajilleen – pakollinen rekisteri parantaisi lemmikkien asemaa

Seuraa uutisia tästä aiheesta