Etelä-Suomi saattaa vihdoin saada lumipeitteen ensi viikolla, sää kylmenee koko maassa - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa

Etelä-Suomi saattaa vihdoin saada lumipeitteen ensi viikolla, sää kylmenee koko maassa

Meriveden korkeus lähenteli sunnuntaina kriittisiä rajoja Turun seudulla ja Saaristomerellä.

Helsingin Viikin laskiaisriehassa sunnuntaina saatiin vaivoin aikaiseksi pulkkamäki Malmin jäähallilta paikalle kuskattuun lumikasaan. Kuva: Benjamin Peled

Julkaistu: 23.2. 17:58

Tupruttaako Etelä-Suomessa ensi viikolla vihdoin lunta? Mahdollisuudet siihen ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologin Paavo Korpelan mukaan ”fifty-fifty”.

Sää kylmenee ensi viikolla koko maassa ja eteläänkin virtaa kylmempää ilmaa kuin pitkään aikaan.

”Viikko on selvästi talvisempi, ja jos viikon puolivälissä sateita yltää Suomeen etelästä, kyllä ne lunta ovat.”

Sateen todennäköisyys on näillä näkymin noin 50 prosenttia, joten varmaa lumentulo ei ole.

Ilmavirtaukset käyvät Korpelan mukaan pohjoisen puolelta suurimmassa osassa maata. Koko maassa on varsinkin viikon puolivälin jälkeen pakkasta.

”Tosin aurinko lämmittää jo niin, että iltapäivisin lämpötila poksahtaa muutamaksi tunniksi korkeammalle.”

Lauantai-iltana ja -yönä eteläisessä Suomessa riehunut myrsky vaihtui sunnuntaina kauniiseen ulkoilusäähän.

Merivesi oli vielä sunnuntaina paikoin poikkeuksellisen korkealla. Lauantai-illan suurimmista mittauslukemista ne olivat kuitenkin laskeneet.

Raumalla tehtiin lauantai-iltana aseman mittaushistorian ennätys, kun meriveden korkeudeksi mitattiin 135 senttiä. Edellinen ennätys, 123 senttiä, oli vuodelta 2007.

Sunnuntaina Helsingin Lauttasaaren Kasinonrannassa oli hyvä ulkoilusää. Merivesi oli kuitenkin noussut leikkikentälle asti lauantain myräkän seurauksena. Kuva: Tapio Häivä

Turussa vedenkorkeus kävi 105 senttimetrissä, mikä lähentelee jo kriittistä rajaa. Vesi tulvi sekä Turussa että Raumalla teille ja rannoilla sijaitseviin kiinteistöihin, joten pelastuslaitoksilla riitti tehtäviä.

Vaikea tulvatilanne oli myös Utössä ja monessa muussa Saaristomeren alueen satamassa.

”Talvi on ollut tällainen. Tuuli on painanut Tanskan salmien läpi sisämerille, eikä tilanne ole missään vaiheessa purkautunut. Meidän merialtaat ovat täynnä”, kuvaa Korpela.

Koska altaat ovat täynnä, matalapaineen tullessa ne tulvivat yli, kuten nyt nähtiin.

Pohjoisen puolelta ensi viikolla puhaltavat ilmavirtaukset helpottavat tilannetta. Tosin Saaristomerelle saattaa viikon puolivälissä yltää uusi matalapaineen alue, mikä tekee vedenkorkeudesta vaikean ennustettavan.

Niille, jotka viettävät talvilomaa, sää näyttää hyvältä. Viikko on suuressa osassa maata aurinkoinen.

”Talvinen ja mukava ulkoilukeli”, Korpela kuvaa.

Lapissa pakkanen saattaa kiristyä pariinkymmeneen asteeseen useana päivänä.

Uimavalvojan tuoli oli jäänyt meriveden saartamaksi Hietaniemen uimarannalla Helsingissä sunnuntaina. Kuva: Teemu Salonen / Lehtikuva

Lauantain myrskytuulet olivat nostaneet veden myös Tapiolan Otsolahden rantapolulle, joka oli veden vallassa vielä sunnuntainakin. Kuva: Tapio Häivä

Seuraa uutisia tästä aiheesta