Suomen tartunnat lisääntyvät Ruotsin ja Norjan tahdissa – HS:n grafiikat näyttävät koko maan tilanteen

Rajojen sulkemisesta ilmoittanut Tanska on tahdissa Suomea edellä.

Koronaviruksen tartuntatilanne 14.3. kello 13.

Lauantaihin 14.3. kello 13 mennessä Suomessa on kerrottu 223 koronavirustartunnasta. Uusia tartuntoja lauantaina kerrottiin 68.

Suomen tartuntojen kasvutahti on linjassa Ruotsin ja Norjan tahdin kanssa, jos alkupisteeksi asetetaan se päivä, jolloin tartuntojen määrä ylitti ensi kertaa 20. Suomessa tämä päivä oli viikko sitten sunnuntaina 8.3.

Tanskaan verrattuna kasvutahti on hitaampi ja taas Islannissa tartuntoja on vähemmän.

Suomen torstaina ilmoittamat rajoitukset eivät vielä näy näissä tartuntamäärissä. Mahdolliset vaikutukset tulevat näkymään vasta päivien tai viikkojen kuluttua.

Suomessa ilmoitettiin lauantaina hieman enemmän tartuntoja kuin aiempina päivinä. HS:n laskutapa eroaa muista julkisuudessa esiintyvistä luvuista ja THL:n luvuista. HS kirjaa tartunnat niille päiville, jolloin niistä kerrotaan ja kerää tietoja myös suoraan sairaanhoitopiireiltä.

Lisäksi testaamiseen on tullut muutos. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) ja muutamat muut sairaanhoitopiirit eivät enää testaa kaikkia koronaepäiltyjä yhtä laajasti, joten kaikki tartunnat eivät välttämättä enää näy luvuissa.

Päiväkohtainen tartuntatilanne näyttää tältä:

Tartunnat keskittyvät vahvasti pääkaupunkiseudulle. Husin tietojen mukaan tartuntoja on tullut jo yli sata.

Sairaanhoitopiireittäin tilanne näyttää tältä:

Vaikka Suomessa on jo yli kaksisataa havaittua tartuntaa, ne keskittyvät silti sinne, missä on paljon väkeä muutenkin. Suomessa on yhä muutamia sairaanhoitopiirejä, joissa ei ole havaittu tartuntoja lainkaan.

Ilman tautia olevien sairaanhoitopiirien määrä kuitenkin vähenee. Ensimmäisestä tartunnasta ilmoitti esimerkiksi ainakin Kokkolan ympäristöön sijoittuva Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

Lisäksi Lapissa kerrottiin ensimmäisestä kotimaisesta tartunnasta – Suomen ensimmäinen tartunta oli tammikuun lopussa kiinalaiselta matkailijalta löydetty tapaus.

Kartalla tilanne näyttää tältä:

Euroopassa koronaepidemia on näkynyt voimakkaimmin Italiassa. Siellä tauti alkoi levitä helmikuun loppupuolella. Myös Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa sairastuneita on paljon.

Maailmanlaajuisesti tilanne näyttää tältä:

Tautilukemista kannattaa muistaa kaksi asiaa. Sairastuneita on erittäin todennäköisesti paljon varmistettuja tapauksia enemmän – etenkin niissä maissa, joissa tartuntoja on paljon.

On arvioitu, että valtaosa eli 80 prosenttia sairastaa lievän taudin. Vakavan tai kriittisen taudin saa 20 prosenttia sairastuneista. Vaaraa lisäävät korkea ikä ja sairaudet.

Lisäksi luvut eivät ole absoluuttinen totuus tautitilanteesta. Eri maat raportoivat tietoja eri tarkkuudella. HS:n ulkomaiset tiedot perustuvat Johns Hopkinsin yliopiston keräämään dataan. Se päivittyy kerran vuorokaudessa aamukahdelta Suomen aikaa.

Koronavirus lähti leviämään Kiinasta. Kiina on myös esimerkki siitä, miten voimakkailla toimilla eli laajalla karanteenilla viruksen leviäminen saadaan aisoihin: siellä uusien tartuntojen määrä on ollut laskussa jo jonkin aikaa.

Oheisesta grafiikasta näkee, että viime aikoina uudet havaitut tapaukset ovat painottuneet paljolti Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Koronavirus on tähän mennessä aiheuttanut yli 5 400 kuolemaa. Niistä valtaosa on tapahtunut Kiinassa, Italiassa ja Iranissa. Suomessa ei lauantaihin puoleen päivään mennessä ollut tiedossa yhtään koronaviruksesta johtunutta kuolintapausta.

Kuolinlukujen vastakohta on se, että koronaviruksen aiheuttamasta taudista on tähän mennessä raportoitu parantuneen noin 70 000 ihmistä. Heistä valtaosa on Kiinassa, ja kaikista maista tietoa parantuneista ei edes ole saatavilla. Heitä on siis todennäköisesti selvästi enemmän.

Useissa Euroopan maissa uudet varmistetut koronavirustapaukset näyttävät tuplaantuvan kahden–kolmen päivän välein. Kaksinkertaistuminen kahden päivän välein tarkoittaa, että jos tänään ilmenee sata uutta tapausta, niitä on ylihuomenna 200 ja niin edelleen.

Seitsemännen päivän kohdalla luku on 800. Kahden viikon jälkeen uusia tapauksia on yli 9 000 joka päivä.

Jos etenemisvauhtia saadaan hidastettua niin, että uusien tapausten määrä kaksinkertaistuu kolmen päivän välein, kahden viikon kohdalla luku on kaksi tuhatta. Siksi taudin etenemisen hidastaminen on niin merkittävää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat