”Pakko sieltä oli päästä kotiin” – Helsinkiläinen Jaakko sairastui Tirolissa, ja nyt hän miettii, levittikö koronavirusta paluumatkallaan - Kotimaa | HS.fi

”Pakko sieltä oli päästä kotiin” – Helsinkiläinen Jaakko sairastui Tirolissa, ja nyt hän miettii, levittikö korona­virusta paluu­matkallaan

Jaakko alkoi Tirolin laskettelulomalla kärsiä väsymyksestä ja lämpöilystä. Syynä oli koronavirus. Matkanjärjestäjä ei hänen mukaansa antanut erityisiä ohjeita epidemia-alueelta palaaville, eikä sellaisia näkynyt lentokentälläkään.

Itävallan St. Anton sunnuntaina 8. maaliskuuta Jukan majapaikan ikkunasta katsottuna. Vajaata viikkoa myöhemmin koko kylä suljettiin tulijoilta koronaviruksen takia.

21.3.2020 2:00 | Päivitetty 21.3.2020 13:54

”Ihan ensin huomasin vain, että oli veto poissa.”

Tirolin St. Antonissa lomaillut Jaakko, 28, tunsi viime viikolla väsymystä laskettelureissun päätteeksi, eikä syynä ollut pelkkä talviurheilu. Vointi oli sen verran huono, että hän jäi matkatoverinsa kanssa majataloon lepäämään. Seuraavana päivänä olisi kotimatka.

”Pysyttiin se päivä [perjantai 13. maaliskuuta] majoituksessa ja lepäiltiin. Kuumetta en päässyt mittaamaan, mutta olo ei ollut mitenkään hirveän kuumeinen”, Jaakko kertoo HS:lle.

Kun Jaakko ja hänen kaverinsa olivat matkustaneet Alpeille noin viikkoa aiemmin, Itävallan Tirolissa riehuvasta koronaviruksesta ei vielä tiedetty. Myöhemmin tieto taudin mahdollisuudesta sai pesemään käsiä tavallista useammin. Muutoin loma sujui tavanomaisissa merkeissä lasketellen, kaupoissa ja ravintoloissa käyden.

Jaakon nimi on muutettu, koska hän ei halua tuoda terveystietojaan julkisuuteen omalla nimellään.

Perjantaina, kun Jaakko sairastui, epidemia oli jo levinnyt siinä määrin, että viranomaiset sulkivat kylän ja ulkomaalaisia käskettiin poistumaan. Paluulento Innsbruckista peruttiin, ja matkatoimisto järjesti bussikyydin Müncheniin korvaavaa lentoa varten. Siellä matkailijat yöpyivät hotellissa ja nousivat lauantaina matkatoimiston tilauslennolle.

Lentokentälle Jaakon toinen kaveri oli tuonut auton, jolla kaksikko pääsi kotiin Helsinkiin.

”Kotona, kun mittailin, oli kuumetta ja vähän päänsärkyä. Yskäisy silloin, toinen tällöin.”

Sunnuntaina hän meni koronatestiin työterveyshuollon kautta. Tiistaina lääkäri soitti positiivisesta tuloksesta, hän kertoo.

”Vahva fiilis minulla oli ollut, että sitähän se nyt varmaan on. Kun on ollut uutisia, että Tirolista palanneilla on sitä.”

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin voi kuulua hyvin monenlaisia oireita. Jaakon oireet ovat olleet lieviä, kuten suurella osalla perusterveistä työikäisistä.

”Tauti on ollut minulle aika kevyt kaikin puolin. Vähän enemmän oireita kuin normaalissa nuhakuumeessa, ja ehkä paraneminen vei vähän pidemmän ajan”, hän sanoo.

”Kuume on ollut matala ja olo muutenkin siedettävä.”

Lauantain jälkeen lämpöä ei hänen mukaansa ole ollut, mutta väsymys ja yskiskely ovat jatkuneet koko taudin ajan.

”Kurkkukipua ei ole ollut missään vaiheessa. Ehkä ihan vähän on keuhkoissa painanut. Nuhaa on ollut ehkä ihan vähän viimeisinä päivinä, mutta nenä ei ole ollut varsinaisesti tukossa. Hikoilua on ollut normaalia enemmän”, Jaakko kuvailee muita oireitaan.

”En tiedä, liittyykö tämä enemmän makaamiseen, mutta alaselkää on jomottanut välillä aika kovaa.”

Lääkkeisiin Jaakko ei ole turvautunut. Nyt hän kokee itsensä jo terveeksi, lukuun ottamatta hiukan voimatonta oloa. Senkin hän arvelee johtuvan pitkästä sisällä olosta.

Lue lisää: Näin koronavirus vaikuttaa kehossa

Myös Jaakon matkakaveri Lasse kertoo kärsineensä viikonlopun ajan lämpöilystä ja lihaskivuista. Lasse ja Jaakko matkustivat ja majoittuivat yhdessä. Tiistaina Lasse oli sanojensa mukaan oireeton. Myöskään hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.

”On ollut myös semmoinen todella pieni yskän tuntu kurkussa, mutta ei oikeastaan muita oireita”, Lasse kertoo HS:lle.

Lasselta koronavirusta ei ole testattu. Hän sanoo saaneensa kuitenkin torstaina terveys­viranomaiselta puhelun, jonka mukaan hänen matkaseurueessaan on todettu koronaa. Mahdollisesti kyse oli juuri Jaakon tapauksesta.

Jaakko kertoo, että lääkäri on soittanut hänelle joka päivä ja kysynyt tilanteen kehittymisestä. Lähellä asuva tuttava on tuonut ruokaa oven taakse.

Suurta huolta Jaakko ei ole tuntenut tilanteestaan.

”Ei ole myöskään mitään hirveää yksinäisyyden tunnetta, kun pystyy helposti soittamaan perheelle ja kavereille. Lähinnä ulkoilmaa tässä alkaa kaivata.”

Ennen Tiroliin lähtöä Jaakko ei ottanut koronavirusta ”hirveän vakavasti”.

”Mutta kyllä siellä heräsi erilaiseen todellisuuteen, kun alettiin sulkea isoja alueita”, hän miettii.

Ajatus toisten tartuttamisesta ei varsinaisesti pelota Jaakkoa, mutta asia on kyllä mietityttänyt hieman.

”Suurella todennäköisyydellä virusta on ollut muillakin [matkalla olleilla]. Bussissa oli muitakin, jotka vähän yskivät. Mutta kyllähän se on mielessä käynyt, onko itsekin omalta osaltaan levittänyt sitä”, hän pohtii.

”Mutta pakko sieltä oli päästä kotiin, sehän on ollut suosituksenakin.”

Suomessa Jaakolla ei sanojensa mukaan ole ollut lähikontakteja muiden kuin matkakumppaninsa kanssa.

Matkanjärjestäjä ei Jaakon ja Lassen mukaan juuri tiedottanut viruksesta tai kehottanut esimerkiksi lähikontaktien välttämiseen. Hotellissa matkaseurue kävi aamupalalla, ja vieressä olleelle lentokentälle mentiin Jaakon mukaan omatoimisesti.

Jaakon mukaan matkustajat täyttivät St. Antonissa kaavakkeen, jossa kysyttiin heidän yhteystietojaan ja liikkeitään. Mahdollisista oireista kaavakkeessa ei kysytty, eikä kukaan muukaan kysynyt niitä. Hän ei myöskään itse kertonut sairastumisesta matkanjärjestäjälle.

Uutisten perusteella Jaakko tiesi, että hänen täytyisi mennä lentokentältä suoraan kotiin ja pysyä siellä. Lentokentällä hän ei huomannut mitään ohjeistusta asiasta.

”Sitä ihmettelin jonkin verran. Oli siellä jotain käsienpesuohjeita ja varo koronaa -kylttejä näkyvillä.”

Hallituksen toimien ja ohjeistusten suhteen hänellä ei ole moitittavaa.

”Olen ihan tyytyväinen, että he ottavat tämän tosissaan.”

Jaakko ei suinkaan ole ainoa Tirolissa koronaviruksen saanut suomalainen. HS kertoi keskiviikkona 11. maaliskuuta viisikymppisestä varsinaissuomalaisesta miehestä, joka oli myös sairastunut Tirolin-matkan jälkeen.

Lue lisää: Hiihtoreissulta palanneen suomalaismiehen lievä kuume paljastui koronaksi

Jukaksi kutsuttu mies kertoi HS:lle perjantaina 20. maaliskuuta, että hänen vointinsa on jo selvästi parempi.

”Muutama päivä oli pientä lämpöä, ja lihassärkyä oli viime viikonloppuun asti. Sen jälkeen särky ja kuumeilu ovat lieventyneet ja muutama päivä sitten poistuneet. Keuhkoissakaan ei tunnu enää isompaa rasitusta. Mutta vielä en uskalla sanoa, että tämä olisi ohi”, Jukka kertoo.

Keuhko-oireet alkoivat hänen mukaansa vasta päivän tai pari muiden oireiden jälkeen.

”Olen hengästynyt selvästi helpommin, ja jos yrittää hengittää syvään, tulee ikään kuin rajoitin vastaan.”

Myös muita Jukan matkaseurueesta on sairastunut, mutta hänen perheensä ja muut lähikontaktinsa ovat hänen tietääkseen pysyneet terveinä.

Terveille suomalaisille Jukka haluaa viestittää, että vaikka hänen omat oireensa ovat olleet melko lieviä, moni muu on sairastunut pahemmin ja tapauksia on vielä tulossa lisää. Siksi nyt olisi tärkeää noudattaa viranomaisten ohjeita.

”Nyt täytyy olla tarkkana. Valtio ja organisaatiot tekevät tärkeitä, tartunnan leviämistä hidastavia päätöksiä, mutta siinä ei onnistuta, jos kaikki eivät ole tässä mukana.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat