”Mitään järkevää syytä linjaukselle ei ole” – Helsinki kielsi perhetyöntekijöiltä toimistotyön tekemisen etänä, esimiehille etätyöt ovat sallittuja - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Poikkeustila

”Mitään järkevää syytä linjaukselle ei ole” – Helsinki kielsi perhetyöntekijöiltä toimistotyön tekemisen etänä, esimiehille etätyöt ovat sallittuja

Helsingissä lapsiperheiden kotipalveluissa vain esihenkilöt saavat tehdä etätöitä. Perhetyöntekijöiden on tultava tekemään kirjalliset työt toimistoon, vaikka välineet etätyöhön ovat olemassa. ”Mitään järkevää syytä linjaukselle ei ole”, sanoo työntekijä.

Perhetyöntekijät työskentelevät muun muassa perhekeskuksissa. Kuvassa toimintaterapeutin huone Kallion perhekeskuksessa kesäkuussa 2019.

Julkaistu: 23.3. 15:25, Päivitetty 23.3. 16:13

Helsingin kaupunki on kieltänyt etätyöt perhetyöntekijöiltä myös kirjallisten töiden kohdalla. Toimistotyöt on tehtävä toimistolla myös koronaepidemian aikana, vaikka työntekijöillä ovat etätyöhön tarvittavat välineet ja yhteydet.

Lapsiperheiden kotipalveluiden johto lähetti viikonvaihteessa kaikille perhetyöntekijöille ohjeistuksen, jonka mukaan etätyö sallitaan vain esihenkilöille.

”Neuvola- ja perhetyössä vain esihenkilöillä on etätyöoikeus. Tulevalla viikolla kaikki toimistotyö tehdään siis kuten ennenkin toimistolla”, sähköpostiviestissä sanotaan.

Työntekijät ovat huolissaan sekä omasta terveydestään että riskiryhmäläisistä ja ennen kaikkea asiakasperheistä. Kyseessä ovat monenlaisia tukipalveluita tarvitsevat perheet, joissa on muun muassa pieniä lapsia ja raskaana olevia äitejä.

Kotikäyntien lisäksi perhetyöntekijöillä on paljon kirjallisia töitä, jotka eivät edellytä lähikontakteja.

Työntekijät kokevat vääryyttä siitä, että etätyö kielletään, kun samaan aikaan hallitus korostaa sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden tarvetta pysyä kunnossa.

Kirjalliset työt olisi mahdollista hoitaa kotoa käsin, sillä työntekijöillä on kannettavat tietokoneet sekä yhteys Helsingin kaupungin verkkoon ja tarvittaviin potilastietojärjestelmiin. Myös palaverit olisi mahdollista hoitaa etäyhteyden kautta.

”Mitään järkevää syytä linjaukselle ei ole. Samat asiat voitaisiin hyvin tehdä kotoa käsin, mutta nyt joudutaan matkustamaan ympäri Helsinkiä julkisilla. Kaikki mahdollinen viruksen leviämisen estämiseksi pitäisi nyt tehdä”, sanoo perhekeskuksen työntekijä HS:lle.

Asian arkaluonteisuuden vuoksi hän ei kommentoi asiaa nimellään.

”Meillä on kova huoli perheistä ja työntekijöistä. Teemme kotiin vietävää työtä, ja näissä kodeissa hoidamme muun muassa vastasyntyneitä vauvoja ja useat perheet ovat jo valmiiksi jaksamisen äärirajoilla”, hän sanoo.

Työntekijät pitävät epäoikeudenmukaisena sitä, että etätyö sallitaan vain esihenkilöille nyt, kun sen pitäisi olla velvollisuus.

”Miksei neuvola- ja perhetyössä voi tehdä kaikkea mahdollista kotoa käsin, jotta vältytään turhalta liikkumiselta ja toimistolla istumisella”, hän miettii.

HS uutisoi etätyömahdollisuuksien epätasaisesta jakautumisesta maaliskuun puolivälissä. Tuollon koronavirusepidemia oli juuri iskenyt Suomeen.

Lue lisää: Kaikki ammattilaiset eivät pääse etätöihin korona­virusta karkuun, palvelu­aloilla on pysyttävä työ­paikalla köhivistä asiakkaista huolimatta

Sunnuntaina neljän kriittisen ammatin edustajat kertoivat elämästään koronaviruksen aikaan.

Lue lisää: Suomi joutui kuluneella viikolla tilanteeseen, jollaista ei ole ennen nähty. Tässä ovat poikkeustilaa elävän Suomen sankarit.

Helsingin kaupungin neuvola- ja perhetyön päällikkö Monica Lindbergin mukaan etätyö ei ole mahdollista perhetyöntekijöiden kohdalla.

”Asia on aiheuttanut keskustelua kotiin vietävien palvelujen osalta ja koskien mahdollista etätyötä. Linjauksien mukaan etätyö ei ole mahdollista lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijälle”, Lindberg vastaa HS:lle sähköpostitse.

”Työntekijän taustatyötilana voi olla koti, eli kirjaamisia, soittoja ynnä muita yhteydenottoja voidaan tehdä kotona. Asiakastapaamiset edelleen asiakkaiden kodeissa”, Lindberg kertoo.

Perhetyöntekijöiden viikonloppuna saamassa viestissä korostetaan hygieniaa ja turvavälejä muihin työntekijöihin niin, että mahdollisimman vähän henkilöitä työskentelisi samassa tilassa.

Lapsiperheiden kotipalvelu toimii muun muassa lastensuojelun avohuollon tukitoimena, vammaispalvelun, perhesosiaalityön ja varhaisen tuen perheissä.

Helsingissä on yli sata perhetyöntekijää, joilla kaikilla on vähintään viisi tuettavaa perhettä.

Perhetyöntekijät työskentelevät muun muassa perhekeskuksissa Itäkadulla, Vuosaaressa ja Kalliossa. Keskuksissa työskentelee satoja työntekijöitä ja perhekeskuksen asiakkaat käyvät siellä.

Perhetyöntekijät ovat koulutukseltaan lähihoitajia.

Poikkeustila|Tässä ovat Suomen sankarit: Neljä kriittisen tärkeää työtä tekevää ihmistä kertoo elämästä koronaviruksen aikaan

Työelämä|Kaikki ammattilaiset eivät pääse etätöihin korona­virusta karkuun, palvelu­aloilla on pysyttävä työ­paikalla köhivistä asiakkaista huolimatta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kotimaa